Blogin arkisto

Kuinka saada suuri bisnesajattelija piskuiseen Suomeen?

Share |
19.09.2013

Nordic Business Forum Oy:n tiimisivuilla komeilee 9 henkilön kavalkadi. Heillä on samanlaiset puvut kullanvärisiä kravatteja myöten (paitsi ryhmän ainoalla naisella, jolla on ruudullinen bleiseri ja huivi), kädet puuskassa rinnalla ja itsevarma, lämmin virnistys kasvoilla. Jokainen heistä on alle 30-vuotias tai juuri tuon tasaluvun ikäinen.

Kaartin vuosittainen ponnistus on juuri edessä: 25.–27. syyskuuta Jyväskylässä järjestettävä Nordic Business Forum. Kyseessä on yksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä liike-elämän seminaareista, jonne saapuu bisnesguruja aivan maailman huipulta: GE:n taannoinen johtaja Jack Welch, Wikipedian perustaja Jimmy Wales... Ajattelijoita, jotka mainitaan Time-lehden "Maailman sata vaikutusvaltaisinta ihmistä" -listoilla. Seminaarin 3319 paikkaa myytiin loppuun jo helmikuussa.

Aikainen työ puhujan nappaa

hans-peter_siefen.jpgMiten näin nuori tiimi on saanut näin korkeatasoisen puhujakaartin Suomeen?

– Kovalla työllä, vastaa toimitusjohtaja Hans-Peter Siefen.

– Siihen sisältyy kolme olennaista asiaa: ensimmäinen on se, että pitää olla aikaisin liikkeellä, koska näillä kavereilla on helposti kalenterissa paljon muutakin tekemistä. Toinen on se, että pitää olla valmis maksamaan puhujapalkkio. Kolmas on se, että pitää osata myydä tapahtuma: minkä takia juuri tämä tapahtuma on sellainen, että tänne kannattaa tulla. Vakuuttaa puhuja siitä, että vaikka olemmekin täällä Suomen nurkalla, tähän kannattaa lähteä.

– Seminaaria lähdettiin suunnittelemaan aika tarkkaan kaksi vuotta sitten. Pohjatyö, mitä on tehty aiempina vuosina, on myös valmistanut meitä tämän vuoden seminaariin; ilman sitä ei oltaisi tällaista settiä järjestämässä, Siefen kertoo.

Myyntitaitoa, kokemusta ja intoa

Nordic Business Forum Oy:n tarina on huima. Siefenillä oli vuodesta 2005 lähtien ollut vahva tavoite perustaa koulutus- ja valmennusliiketoiminta, joten hän alkoi työnsä ohella järjestää organisaation koulutustilaisuuksia. Syksyllä 2007 löytyi saman vision omaava mies; Jyri Lindén, ja loppuvuodesta 2009 Nordic Business Forum järjesti ensimmäiset valmennuksensa.

Vuonna 2011 NBF-seminaarin pääpuhujaksi saapui Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore. Samana vuonna Nordic Business Groupin liikevaihto oli noin 3 030 000 euroa.

Miksi te olette onnistuneet siinä, mitä teette?

– Yksi syy on myynti: olemme siinä aika hyviä ja ahkeria. Toinen syy on varmaan se, että silloin kun aloitimme, meillä oli jo kokemusta melko runsaasti koulutusten, seminaarien ja asiakastilaisuuksien järjestämisestä, ja erittäin iso kiinnostus ja into tähän juttuun. Kolmas syy on, että olemme onnistuneet löytämään tiimiimme oikeita ihmisiä, jotka ovat kukin pystyneet nostamaan meitä uudelle tasolle, Hans-Peter Siefen vastaa.

Yrittäjähenkisen poliisin esimerkki

Niin, se tiimi. Mistä Siefenin porukka sitten löytää motivaationsa? Vastaus löytyy yrittäjähenkisyydestä. Se on Siefenin mielestä ennen kaikkea vastuun kantamista.

– Minua innostaa se, että ihmisiin ja eri organisaatioihin istutettaisiin yrittäjähenkinen, vastuunkantohaluinen ilmapiiri ja asenne ihmisiin, hän sanoo.

– Yrittäjähenkisyys on asenne ja toimintatapa, jossa otetaan vastuuta asioista ja hoidetaan ne hyvin – niin kuin yrittäjän täytyy yrityksessään hoitaa. Yrittäjähenkisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi olla yrittäjä, vaan voi toimia missä tahansa työssä tai elämän osa-alueella, minkälaisessa tehtävässä tahansa. Suomessa poliisi ei voi toimia yrittäjänä, mutta poliisi voi silti olla hyvin yrittäjähenkinen. Yrittäjähenkinen poliisi etenee varmasti omalla poliisinurallaan hyvin, koska hän ottaa vastuuta. Hän ei ole se, joka nojailee lapionvarteen vaan se, joka tekee aina jopa vähän enemmän kuin pyydetään.

Sellaiselle, jolla on unelmia, mutta jolta uupuu rohkeutta lähteä niitä toteuttamaan, Siefen antaa neuvon:

– Kannattaa hakeutua sellaisten ihmisten keskuuteen, jotka ovat esimerkkeinä onnistumisista ja joilta voi saada hyviä vaikutteita. Rohkeutta voi saada sitä kautta, kun näkee muiden tekemistä ympärillään ja saa kokemuksia muilta ihmisiltä.

Kuten tältä kultakravattiselta tiimiltä, voisin lisätä.

Minna Lehrbäck
www.yrittajalinja.fi

http://www.nbforum.fi/henkilot

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »