Blogin arkisto

Teoriaherrain Suomi

Share |

Keskiviikko 19.11.2008 klo 8:48 - Jorma Metsä-Ketelä


Marraskuun ensimmäisellä viikolla keskustelin kolmen yhteiskunnallisen vaikuttajan kanssa yrittäjätaustaisten perheiden mahdollisuudesta päästä takaisin yhteiskuntaan vararikon jälkeen. Maanantaina työministeri Tarja Cronbergin erityisavustaja, valtiotieteiden maisteri Elina Moisio, torstaina Etlan toimitusjohtaja, valtiotieteiden tohtori Sixten Korkman ja perjantaina Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja, varatuomari, kauppatieteiden lisensiaatti Anne Katajamäki.

Heti keskustelumme alussa Katajamäki huokaisi: "Voi jospa olisikin viime laman jäljiltä Suomeen saatu aikaan toimiva järjestelmä, joka tehokkaasti ehkäisisi syrjäytymistä, mutta ei ole vaan nyt ollaan samoissa lähtökuopissa kuin silloin."

Näistä kolmesta Katajamäki tietää parhaiten mistä puhuu, sillä hän on työskennellyt pankkialalla ja ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksikön johtajana, ja lisäksi hänellä on itsellään kokemusta omasta yrittäjyydestä sekä lähipiirinsä yrittäjyyden nousuista ja laskuista.

Virkamiestaustaisen Korkmanin oma elämä on etäällä yrittäjäperheen arjesta. Niinpä hän on joutunut tukeutumaan EVA-johtaja Risto E.J. Penttilän joiltakin teoriaherrajuristeilta hankkimaan tietoon, jonka mukaan saneerauslainsäädäntöä olisi merkittävästi uudistettu ja että se näin ollen olisi ihan kunnossa.

Moision mielestä vararikkoon joutunut yrittäjä täytyisi "kuntouttaa" kuljettamalla hänet välityömarkkinoiden kautta uudelleen työelämään.

Keskustelussamme Korkman ihasteli amerikkalaisen yhteiskunnan tapaa arvostaa konkurssin kokeneita ihmisiä, mutta silti hän itse todellisuudessa tahtoo uskoa enemmän teoriaherrajuristien luuloja kuin minun hänelle ammattikokemusteni perusteella kertomaani faktaa.

Moisio puolestaan kuvittelee, että kolmannen sektorin hallinnoiman välityömarkkinan, toisin sanoen kirpputoriapulaisena toimimisen eli tempputyöllistymisen kautta yrittäjätaitoinen ihminen tervehtyy takaisin terveeseen yhteiskuntaan, terveeseen työhön, terveeseen yrittäjyyteen.

Miksi tällaista unelmahöttöä tahdotte esittää, arvoisat Korkman ja Moisio?

Jorma Metsä-Ketelä
Velkasaneerausammattilainen
Helsinki - Seinäjoki

 

Avainsanat: Jorma Metsä-Ketelä, yrittäjä, pk-yrittäjä, työ, konkurssi, pakkohuutokauppa, velkasaneeraus, yhteiskunta, vararikko


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini