Blogin arkisto

Poliittisen järjestelmän rahankeräyskustannukset

Share |

Maanantai 27.4.2009 - Ahti Pontinen


Suomalaisessa järjestelmässä valtaapitävien puolueiden ja tahojen toimintaa tuetaan suoraan ja myös välillisesti yhteiskunnan/valtion varoista. Joudutaan tekemään melkoisesti kansantaloudelle tuottamatonta työtä, jotta itse järjestelmän koukerot tulisivat "lain kirjaimen" mukaiseksi.

Yksi - ja korostan, että vain yksi - pieni esimerkki tästä on lehdistötuki.

On vaikea kuvitella, että tästä päästään kovin nopeasti, eiväthän valtaapitävät halua itseltään mitään pois. Ja jos valta vaihtuu, niin täytyyhän uusien vallanpitäjien saada se, mitä aikaisemmatkin ovat saaneet.

Jotenkin ei voi ymmärtää, että oikeata demokratiaa on sellainen, jossa vain nykyisiä puolueita tuetaan ja jotenkin menee ihan yli hilseen, että jokin media saa tukea kun se on poliittista kantaa edustava, mutta sitoutumaton media ei.

Ammattiliittojen palveluksessa yhteensä on mittava määrä ihmisiä, joiden työ perustuu siihen, että he hoitavat toisten ihmisten asioita. Nämä ihmiset joiden asioita hoidetaan ovat jäsenmaksunsa maksavia kyseiselle taholle? Onko totuus se, että näin tämä toiminta rahoitetaan? Totuus saattaa löytyä ihan muualta.

Yksi - ja korostan, että vain yksi - pieni esimerkki on, että ammattiliitot ovat aikanaan keskitetysti kiristäneet veronvähennysoikeuden jäsenmaksujensa osalta, mikä tietysti ainakin ajoittain tai pitkässä juoksussa lisää jäsenmäärää.

On jotenkin vaikeaa käsittää, että ammatiliittoon kuulumisesta saa verovähennyksen, mutta johonkin sitoutumattoman liiton jäsenyydestä ei. Näistä rahoista sitten jaetaan myös puolueille tukea. Kovin paljon monin muidenkin poliittisin päätöksien avulla ammattiliitot saavat toimintaansa rahoitettua. Tässä kirjoituksessa saadaan tuskin pintaa raapaistua.

Voi kuinka paljon onkaan tuottamatonta työtä ja paperin (lue digitaalisen tiedon, jos haluat) pyörittelyä ammattiliitoissa ja poliittisissa instansseissa. Tämän pyörittelyn tarkoituksena on tuottaa pyörittävälle taholle tuloja. Tässä keräyskustannukset ovat sellaiset, että taitavat ylittää rahankeräysohjeissa lakiesityksissä esitetyt vaatimukset. Yleishyödylliset hyödyt ovat lähellä nollaa ja keräävälle taholle koituva hyöty lähellä sataa prosenttia.
 
Ahti Pontinen

Avainsanat: Ahti Pontinen, eduskunta, lehdistötuki, ammattiliitto, ammattiliitot, rahankeräys


Kommentit

28.4.2009 10.05  Avoin puolue

Puolueiden varankeruukanavat ovat lähes poikkeuksetta veronmaksajien ylläpitämä luottopossuetuisuuksia. Kunnat jakavat rahaa yhteiskunnallista työtä tekeville järjestöille, päättäjinä ovat poliittisesti valitut lautakunnat ja kas; voittajia jaossa ovat puolueita lähellä olevat järjestöt minijellonista nuoriin kotkiin.

Puolueen jäsenet maksavat luottamuspalkkioistaan puolueveroa, joka yllätys yllätys, on verovähennyskelpoista eli veronmaksajat maksavat.

Ja puoluetuki kasvaa koko ajan, lahjoituksia "avoimessa, parlamentaarisessa, korruptiovapaassa" yhteiskunnassamme ei saada millään julki, puolueiden jäseniä on oikeasti vain kourallinen väestöstä (itseni mukaan lukien) jne jne.

Tarvittaisiin vain yksi laki:
Kaikkien rekisteröidyn puolueen asemassa olevien yhdistysten siis puolueiden on avattava kaikki tulo- ja kulueränsä julkisesti voidakseen nauttia puoluestatusta. Mutta näin ei varmasti tule tapahtumaan, lait säätävä eduskunta kun on varsin puolueellinen ;)

28.4.2009 10.08  Puolueet kerätköön itse rahansa

Kaikki veronmaksajien tuet pois kaikilta puolueilta ja kerätköön itse rahansa!

28.4.2009 12.00  Puolueeton

Samaa mieltä edellisten kanssa.

Puolueiden rahavirrat avoimiksi ja julkinen tuki pienemmäksi.

Vallalla oleva systeemi on rakennettu jo kauan sitten, siksi kai siihen onkin niin vaikea saada muutosta.

Politiikan arvostus nousisi aivan varmasti, jos pienintäkään epäilystä ketkuilusta ei tarvitsisi herätellä. Avoimuus synnyttää aina luottamusta.

Sitä paitsi puoluetuet eri muodoissaan ovat järkyttävän suuria, kun miettii sitä, miten pieni osa kansasta todellisuudessa on puolueiden toiminnassa mukana.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini