Blogin arkisto

Nyt tarvitaan tuloja

Share |

Perjantai 12.6.2009 klo 12.00 - Matti Saarinen


On ilkuttu, että sosialismi on kuilun partaalla. Viimeaikaiset tapahtumat kertovat kuitenkin karulla tavalla, että kapitalismi on ajanut sosialismin ohitse, sillä kapitalistinen maailmantalous on vapaassa pudotuksessa.

Hallitus vannoo veroelvytyksen nimeen keventämällä erikoisesti jo ennestään hyväosaisten verotusta. Elvytyksestämme 90 prosenttia on verotuloista luopumisia. Esimerkiksi Japanissa veroelvytyksen osuus on alle 10 prosenttia.

Verovelvollisten kesken on tapahtumassa historiallisen suuri uusjako. Pelkistetysti sanottuna rikkaat vapautetaan lähes tyystin verojen maksusta. Esimerkiksi pääomatuloilla elävät eivät maksa kotikunnalleen euroakaan veroja, vaikka käyttävät täysimääräisesti kunnan palveluja. Heitä ei ole paljon, mutta jokainen vapaamatkustaja on liikaa. Kaikkein köyhimmät eivät joudu maksamaan tuloveroja, ja hyvä niin.

Mitä jää jäljelle? Yhteiskunnan keskiluokkaiset kansalaiset joutuvat entistäkin raskaammin verotetuiksi.

Hallitus valittelee, että nyt velkaannutaan. Siitä eivät demaritkaan moiti hallitusta. Kritiikkimme kohdistuu siihen, mihin velkarahaa käytetään. Vaihtoehtomme mukaan määrärahoja tulisi kohdentaa enemmän työttömyyden ehkäisyyn, työllisyyden hoitoon ja kuntatalouden vahvistamiseen. Meidän mielestämme hyväosaisten verojen alentamisella ei tulisi lisätä valtion velkataakkaa.

On ristiriitaista, että valtio luopuu tuloistaan, kun rahaa todella tarvittaisiin. Miksei hallitus edes yritä löytää uusia tulonlähteitä? Näitä on tarjolla, mutta ei näytä kelpaavan.

Viime vaalikaudella hallitus tehosti talousrikollisuuden vastaisia toimia. Erikoisesti ministeri Kari Rajamäki oli aktiivisesti asialla. Pörssimaailmassa huseerataan läpinäkymättömin hallintarekisteri- ja etävälittäjäjärjestelmin. Tällä tavalla jää verottamatta valtavia summia osinkotuloja. Arvioidaan myös, että Venäjän kaupasta 90 prosenttia käydään väärennetyillä tullausasiakirjoilla.

Arvonlisäjärjestelmän muuttamista käänteiseksi ei Vanhasen hallitus halua tehdä. Näin se sortaa rehellistä yrittäjää ja suosii "hämäräheikkejä". Megaluokan asioita ovat veroparatiisit. Hallitus on hiljaa olemalla hyväksynyt niiden toiminnan.

Säälin talousrikollisuutta vastaan pitkään taistelleen Markku Hirvosen roolia, kun vetoapua ei tule edes kotimaasta. Tuntuu oudolta, että talousrikollisuuden hillitsemiseen tähtäävien toimien jarrumiehinä ovat usein sekä Suomen Yrittäjät että valtiovarainministeriö. Näin esimerkiksi eräissä tullirikoksia koskevissa asioissa.

Vaikka "veronkierron ja verojen välttelyn välinen ero on vankilan muurin paksuinen" (Britanian ent. valtiovarainministeri Denis Healey), niin julkisen vallan tulisi olla huomattavasti nykyistä aktiivisempi, että "kruunu" saisi sen mitä "kruunulle" kuuluu.

Maailmanlaajuisesta rahoituskatastrofista selviytyminen edellyttää myös Suomen hallitukselta huomattavasti nykyistä järeämpiä toimia talousrikollisuutta vastaan.

Matti Saarinen
Kansanedustaja (sd)

Avainsanat: Matti Saarinen, kapitalismi, sosialismi, veroelvytys, verotus, hallitus, rikkaat, köyhät, keskiluokka, talousrikollisuus


Kommentit

13.6.2009 19.11  antaapi mennä vaan...

Mikä tämän kirjoituksen pointti oli ? Lisää reursseja talousrikollisuuden tutkintaan ? Siitä vain sitten ajamaan asiaa, eikäs se ole kansanedustajan hommia ?

15.6.2009 13.58  Tavallista palkansaajaa ahdistaa

Hyvä veli -akseli pyörii kuten aina. Hyvinvointivaltiomme on romuttunut sitä mukaa kun eliitti on päässyt junailemaan asioita. Miettikääpä millaista keskiluokan ihmisen elämä todellisuudessa tällä hetkellä on. Hirveän moni perhe keikkuu oikeasti köyhyysrajan paremmalla puolen lähes tuurilla. Sairastuminen tai lomautus voi suistaa talouden todella kovaan alaluisuun. Kaikki ei ole sitä mitä bruttotulot kertovat. Ihmiset ajetaan tosi ahtaalle asuntovelan ja korkeiden elinkustannusten johdosta.

16.6.2009 2.23  Hevimies

Sossudemarien ois syytä selvittää ensin tekonsa varallisuusveron poistosta, optio-ohjelman luomisesta, lääkärilakon aiheuttamasta teurastuksesta, stasi listasta... Ennen kun rupee lässyttämään mistään hyväosaisten suosimisesta ja köyhien polkemisesta. Sossuloiden teot on ollu aina työmiehen leivällä eliitin ruokkiminen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini