Blogin arkisto
Tositarinoita työyhteisöistä: Piinaava huonetoveriKeskiviikko 24.6.2009 - Kirjoituskilpailun satoa Olin töissä yrityksessä joka on suuri ja hyvämaineinen. Valitettavasti yrityksen tilat olivat hyvin ahtaat ja niin minutkin sijoitettiin toisen henkilön kanssa huoneeseen, jossa tämä toinen oli tähän asti työskennellyt yksin. Siitä alkoi 6 kuukautta kestävä piina. Työkaveri vei kynät, mapit, kaiken minulta pois, onneksi jäivät vielä tuoli, pöytä ja kone. Huone oli lukittu, ja sisäänpääsyä sain odottaa usean viikon ajan käytävällä, kunnes sain oman avaimen. Sen jälkeen hän ilmoitti ykskantaan, että on tottunut työskentelemään yksin. (Minkäs minä sille voin, kun työnantaja minut siihen istutti.) Hän ei mitään neuvonut, mitään näyttänyt, työnjako ei toiminut koskaan, ja koska minä olin uusi, oli minun luovutettava. Kukaan ei uskonut, mikä piina ja kiusaaminen huoneessa tapahtui. Miksi näin saa joku tehdä? Ihmettelen sitä vieläkin, mutta uskon että tällaista on monessa muussa työpaikassa, joten päättäjät herätkää!! Nyt puhutaan koulukiusaamisesta, joka on hyvin, hyvin tärkeä asia, mutta kyllä työpaikkakiusaaminen on myös erittäin tärkeä asia saada lopetettua. Mutta se ei lopu ennen kuin siihen tartutaan todella kovalla kädellä. Se ei saa olla etu ja oikeus niille, jotka ovat työskennelleet kauemmin yrityksessä. Lerttu Kirjoitus on Yrittäjälinjan lukijakilpailun satoa. Teemana oli "Uskomaton työyhteisö". |
|
|
|
24.6.2009 5.48
Kateus ja kosto
Kateus tai kosto ajaa asioihin, joíssa ei ole järjellä sanan sijaa. Myös heikon itsetunnon pönkitys tekee samoin. |
Hyvä Lerttu, tulee mieleen kysymys - jos unohdetaan jopa se henkinen kärsimys joka osaksesi koitui tuon 6 kk aikana - kenen etua tällainen tilanne palveli? Ei varmastikaan työnantajan, joka vastasi palkkakustannuksista siltäkin ajalta jolloin työntekosi oli tehty mahdottomaksi.
On ällistyttävää kuinka paljon henkistä pääomaa voidaan hukata kuvaamasi kaltaisissa tilanteissa. Joissakin tapauksissa kiusaaminen menee niin rankaksi, että sen kohteeksi joutunut saattaa menettää työkykynsä jopa pysyvästi.
Työkaverisi vaikuttimia voi vain arvailla: ehkä hän oli huolissaan oman työpaikkansa tai -asemansa säilymisestä tai ehkä hän on muuten vain "hankala tyyppi", oli miten oli, syntynyt tilanne ei palvellut yrityksen eikä yhteiskunnan intressejä.
Käsittääkseni päällimmäinen vastuu on osaston lähimmällä esimiehellä, jonka tehtäviin voisi kuvitella kuuluvan tällaisten tilanteiden havainnointi ja niihin tarvittaessa puuttuminen, piti se sitten sisällään palaverointia, henkilökohtaista puhuttelua, työpisteen uudelleenorganisointia jne. jne.
Kysymys on joka tapauksessa huonosta johtamisesta: firma, jolla on varaa tänä päivänä haaskata voimavarojaan kuvaamallasi tavalla, ei liene huomenna kovinkaan "suuri ja hyvämaineinen".
Ongelmana on myös se, kenen puoleen työntekijä voi kääntyä tulematta leimatuksi. Yhteiskunnallinen keskustelu aiheesta olisi paikallaan - koulukiusaaminen sekä simputus puolustusvoimissa ovat viime vuosina jo nousseet otsikoihin.
Tarvitsemme muutosta johtamiskulttuurissa.