Yrittämisen ahneet kasvotTorstai 30.7.2009 - Santeri Maunumäki Myyttisin ammattiryhmä ei ole koskaan ollut johdannaismeklarit tai lennonjohtajat. Törmäsin tähän totuuteen vetäessäni viime vuosikymmenen puolessa välissä jossain määrin kuulusaksikin tullutta strategiaseminaaria, johon osallistuneet yritysten palkkajohtajat esittivät mitä ihmeellisimpiä "totuuksia" yrittäjistä ja yrittäjyydestä. Mitä me ajattelemme yrittäjistäMitä yrittäminen sitten käytännössä oikein tarkoittaa? Käsitys yrittäjyydestä on hyvin kahtiajakoinen. Toisaalta poliittiset päättäjät mainostavat yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnalle, vaikka samalla monin keinoin toimillaan vaikeuttavat yrittäjäksi ryhtymistä. Julkisen sektorin sanojen ja tekojen välinen kuilu on viimeisen vuosikymmenen aikana kaventunut. Tavallisten kansalaistenkin näkemys yrittäjyydestä on hyvin monisäikeinen. Menestyneitä yrittäjiä ihaillaan siinä määrin, että voidaan puhua jonkinasteisesta joskus jopa ansiottomasta henkilökultista. Suomen kansa on aina tarvinnut sankareita. Sankareiden lisäksi on myös toinen puoli, sellaiset yrittäjät, joita ei syystä tai toisesta arvosteta. Syynä voi olla menestymisen kateus tai joskus myös yrittäjän oma toiminta. Keskivertokansalaisen mielikuvaan yrittäjästä kuuluu usein iso, mutta todella ruma omakotitalo, mersu, verojen välttely ja omien henkilökohtaisten laskujen maksattaminen yrityksellä. Kahvikuppeja ja automonttujaNäin vahvan stereotypian synty estää meitä näkemästä mitä itsenäisen ammatin valitseminen voi tarkoittaa. Itse jakaisin yrittäjät muutamaan luokkaan. Näistä ensimmäistä kutsun kotitalousyrittäjäksi. Sen yksi ominaispiirre on, että alan yrityksiä on useita, toimiala on vakiintunut ja yrittäjä tekee valtaosan työstä itse ja asiakaspalvelun merkitys korostuu. Suuri osa näistä aloista on hyvin naisvaltaisia palvelualoja, kuten partureita tai kahviloita. Toisen ryhmän olen nimennyt äijäverstaaksi. Äijäverstaalla tarkoitan yritystä, joka on perustettu yrittäjän oman intohimon, harrastuksen tai erityisen ammattitaidon tähden. Useat näistä yrityksistä ovat putkiliikkeitä, autoverstaita tai alihankintakonepajoja. Yhteistä näille kaikille on se, että ne liittyvät hyvin usein tekniikkaan ja koneisiin ja ovat ehkä siitä syystä hyvin miesvaltaisia. Nykyajan yrittäjä tuntee arvonsaUusin yrittäjäsukupolvi edustaa useimmin teknoglogianörttejä, jotka muodostavat koko ajan kasvavan yrittäjien joukon. Nimensä mukaisesti he toimivat teknologian kanssa. Erotuksena edellisistä heillä on usein ainakin aloitetut opinnot yliopistossa ja usein jokin erottuva liiketoimintamalli. Teknologianörtit ovat taitavia teknologiassa, ja he ovat myös onnistuneet hankkimaan ulkopuolista riskirahaa yritykseensä. Pääomasijoittajien into yritysten kasvattamiseen sai erityisesti viime vuosikymmenellä käsittämättömät mittasuhteet, jonka seurauksena syntyi niin menestystarinoita kuin myös nk. teknologiakupliakin, kun muista yrityksistä erottuneet liiketoimintamallit eivät toteutuneetkaan todellisessa elämässä. Tähän väliin tulevat vielä jäähdyttelijät ja käynnistelijät. Jäähdyttelijät ovat usein kokeneita konkareita, jotka useimmin tarjoavat jonkinlaista palvelua muille yrityksille, usein konsultoivat joko entistä työnantajaansa tai niitä lähellä olevia piirejä. Käynnistelijät saattavat olla jossain muualla töissä tai virassa ja sen ohessa toimivat jäähdyttelijöiden tavoin. Yrittäjyys on muuttunutKaikkia näitä tyyppejä löytyy. Vielä viisi vuosikymmentä sitten oli myös patruunoita, jotka rakensivat työläisille asunnot, kirkot ja koulut. Enston Ensio Miettisen jälkeen uusia patruunoita ei ole juuri tullut. Avain menestyvään yritystoimintaan ei löydy kuitenkaan lukeutumalla johonkin näistä ryhmistä. Menestyäkseen täytyy olla ennen kaikkea ahne. Ahneuden kyltymättömyys onkin se ominaisuus, joka erottaa yrittäjän muista ihmisistä. Vain ja ainoastaan ahneutensa takia yrittäjä menestyy elämässään. Ahneus saattaa ilmentyä myös muuna kuin rahanahneutena. Yrittäjä saattaa ahnehtia vapaa-aikaa tai omaa päätäntävaltaa, jolloin yrittäjänä voi itse määritellä työtahtinsa, toimialansa ja vapaa-aikansa, niissä rajoissa mitä liiketoiminta ja asiakkaat sen sallivat. Mutta yrittäjän pitää olla ahne. Santeri Maunumäki |
Avainsanat: Santeri Maunumäki, yrittäjä, yrittäminen, asenteet, stereotypia, ominaisuudet, ahneus |
|
1.8.2009 2.55
Hevimies
Ahneus on uskontojenkin toiminnan peruste. Ihmiset on manipuloitu murhaamaan jumalan nimissä ja ihmisiä poltettu noitina roviolla kun eivät ole maksaneet kirkon vaatimia lunnaita. Nykyaikana uskonnot käyttävät ristiretkillään usko tai kuole nälkään metodia afrikassa. |
Kyllä ihmisen ahne jollekin pitää ollakin, jotta on ihminen.