Elokuvassa on meneillään jännittävä kohtaus. Hylätty tehdasrakennus on hiljainen ja sankari hiippailee eteenpäin kaikki aistit valppaina. Ja sitten kuuluu: Nips, nips, nips... Poika, kahden penkin päässä oikealla, napsuttaa cokispullon korkin muovirengasta. Skrousk, skrousk, rapi rapi. Se on nainen ja sipsipussi, kolme penkkiä vasemmalle ja rivi taaksepäin. Skrousk, skrousk. Huomio siirtyy valkokankaalta jonnekin takaviistoon.

Kyllä, minäkin olen sitä mieltä, että leffaelämyksestä jää uupumaan jotakin, jos sinne ei saa karkkipussia mukaan - mutta miksi sitä karkkipussia pitää vatkata ja rapistella? Entä miksi popcornia ei voi syödä suu kiinni?

Elokuvassa on meneillään jännittävä kohtaus. Hylätty tehdasrakennus on hiljainen ja sankari hiippailee eteenpäin kaikki aistit valppaina. Ja sitten kuuluu: Nips, nips, nips... Poika, kahden penkin päässä oikealla, napsuttaa cokispullon korkin muovirengasta. Skrousk, skrousk, rapi rapi. Se on nainen ja sipsipussi, kolme penkkiä vasemmalle ja rivi taaksepäin. Skrousk, skrousk. Huomio siirtyy valkokankaalta jonnekin takaviistoon.

Kyllä, minäkin olen sitä mieltä, että leffaelämyksestä jää uupumaan jotakin, jos sinne ei saa karkkipussia mukaan - mutta miksi sitä karkkipussia pitää vatkata ja rapistella? Entä miksi popcornia ei voi syödä suu kiinni? Kun yritän keskittyä elokuvaan, en kaipaa kuulla myöskään sellaisia viiltävän teräviä analyysejä valkokankaan tapahtumista, kuten: "Hei nyt toi varmaan kuolee." tai "Tää on kyl tosi pitkä, mä en jaksa enää istuu."

Summa summarum: mikä tahansa ääni, joka ei kuulu itse elokuvaan, saattaa keskeyttää toisen ihmisen elämyksen viemällä huomion toisaalle. Kaikkea ääntä ei voi välttää, sen tiedän; jos on aivastettava, on aivastettava. Elokuvissa saa mielestäni myös nauraa ja itkeä, jos siltä tuntuu. Mutta useimmat häiritsevät, epärelevantit äänet voi vaimentaa. Jos haluaa.

Tämä kaikki pätee myös työpaikan ääni-ilmastoon. Kun puhut avokonttorissa puhelua potentiaalisen asiakkaan kanssa, tilannetta ei auta se, että aivan takanasi käydään kailottamassa, että "Hei, nyt se palaveri alkaa! Pirjo, voisitsä…" tai että aivan sermin takana muistellaan viikonlopun toilailuja mahtavien röhönaurujen kera. Usko pois, kyllä se sinne puhelimen toiseenkin päähän kuuluu.

Tietysti positiivinen, taustalla kuuluva ja riittävän hiljainen puheensorina kuuluu miltei jokaiseen työympäristöön ja antaa siitä dynaamisen vaikutelman. Mutta kuinka monen keskittyminen onkaan herpaantunut ja kauppa mennyt sen takia sivu suun, kun huomio on kiinnittynyt puhelimen päässä olevan henkilön sijaan siihen häiritsevän äänen lähteeseen, jonnekin takavasemmalle?

Minusta näissä molemmissa tilanteissa voisi olla kanssaihmisen huomioimisen paikka. Mitäs jos ensi kerralla annettaisiin toisten nauttia leffaelämyksestä ilman niitä katsomosta tulevia äänitehosteita. Huomattaisiin työpaikalla meneillään olevat tilanteet, eikä rynnättäisi niihin kuin norsu posliinikauppaan.

Toisten huomioon ottaminen on arvaamattoman arvokas lahja, joka ei maksa kuin pienen vaivan.

Maiju Tammi