Flow - mielen virtaustaTiistai 18.8.2015 - Kari Vahtolammi Flow on mielenkiintoinen käsite, jonka yhä useampi tunnistaa ainakin sanana. Eli se on tila, jossa ajantaju katoaa ja hommat tuntuvat menevän eteenpäin sujuvasti. Esimerkiksi nörteille tuo tila on tavoilteltava tila, jolloin syntyy hyvää ja toimivaa softaa. Mihály Csíkszentmihályin mukaan Flow on tila, jossa kaikki psyykkinen energia käytetään tavoitteen saavuttamiseen. Eli flow- tilaan pääsemiseen vaaditaan selvä ja tarkka tavoite, joka on osaamisen rajamailla ja häiriötön tila. Eli aika yksinkertaisia asioita eli rauhaa, haastava tehtävä ja selvä päämäärä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kari vahtolammi, flow, asenne, työ, työilmapiiri |
Hymyä huuleen vaikka väkisin - töissä pitää olla kivaaMaanantai 10.9.2012 - Ulla Vilkman Työhyvinvoinnin monet asiantuntijat ja ammattilaiset ovat viime aikoina julistaneet, että töissä pitää olla kivaa. Vastareaktioita on siis ollut odotettavissa. Viime viikolla törmäsin Talouselämän blogissa Fujitsu Finlandin Mikko Laaksosen kirjoitukseen otsikolla "Töissä ei ole kivaa". Kirjoitus alkaa näin: "Ei minulla sinänsä ole mitään kivaa vastaan, mutta välillä ihmetyttää se ajatus, että töissä pitäisi olla "kivaa" ja kollegoiksi pitäisi palkata vain "mukavia tyyppejä". Väitän, että motivaation pitäisi tulla työn haastavuudesta. Kun työ on haastavaa, se tarkoittaa, että työntekijä on epämukavuusalueella, edes vähän. Se tarkoittaa, että tapahtuu kehitystä." |
16 kommenttia . Avainsanat: Ulla Vilkman, työhyvinvointi, työyhteisö, työ, työilmapiiri |
Työhyvinvointi - vakavasti otettava haaste johtamiselleMaanantai 15.2.2010 klo 7.30 - Pirkko-Liisa Vesterinen Kiire, jatkuva muutos, ennakoimattomuus, kasvavan tehokkuuden vaatimukset, kehittyminen ja kehittäminen, inhimillisyyden häviäminen työstä, vapaa-ajan ja työn rajan hämärtyminen ovat lähes kaikille työelämässä oleville tuttuja asioita, jotka saattavat kuormittaa. Puhutaan ajan hallinnan, muutoksenhallinnan jopa elämän hallinnan keinojen oppimisesta, jotta työntekijä selviää masentumatta ja katkeamatta ennenaikaisesti työssä. |
1 kommentti . Avainsanat: Pirkko-Liisa Vesterinen, kiire, muutos, työelämä, työilmapiiri, työntekijä, työpaikka, työ, elämän hallinta, muutos, muutoksenhallinta, johto, johtaja, esimies |
Mitkä äänitehosteet!Tiistai 4.8.2009 - Maiju Tammi Elokuvassa on meneillään jännittävä kohtaus. Hylätty tehdasrakennus on hiljainen ja sankari hiippailee eteenpäin kaikki aistit valppaina. Ja sitten kuuluu: Nips, nips, nips... Poika, kahden penkin päässä oikealla, napsuttaa cokispullon korkin muovirengasta. Skrousk, skrousk, rapi rapi. Se on nainen ja sipsipussi, kolme penkkiä vasemmalle ja rivi taaksepäin. Skrousk, skrousk. Huomio siirtyy valkokankaalta jonnekin takaviistoon. Kyllä, minäkin olen sitä mieltä, että leffaelämyksestä jää uupumaan jotakin, jos sinne ei saa karkkipussia mukaan - mutta miksi sitä karkkipussia pitää vatkata ja rapistella? Entä miksi popcornia ei voi syödä suu kiinni? |
4 kommenttia . Avainsanat: Maiju Tammi, elokuvat, käyttäytyminen, huomioiminen, kohteliaisuus, työilmapiiri, avokonttori, melu, puhelintyö, häiriöt, häiriötekijät |
Kielteinen ihminen on kauheaTiistai 16.6.2009 klo 8.00 - Olli Linjala Nälviikö hän todellakin sinua jokaisessa tilanteessa? Sanoiko hän sen todellakin pahaa tarkoittaen? Oliko hänen äänen sävynsä todellakin loukkaava, vähättelevä tai pirullinen? Oliko hän tosissaan oikaistessaan syntynyttä väärinkäsitystä vai yrittikö hän todellakin vain valehdellen kääntää asioita edukseen? Halusiko hän todellakin puuttua asioihisi kertoessaan oman ideansa tai mielipiteensä? Kyttääkö hän todellakin sinua jatkuvasti? Kehuessaan jotain muuta ihmistä, tekeekö hän sen todellakin juonien vain moittiakseen sinua? Onko todellakin näin, vai onko oma asenne pahasti ruvella? |
11 kommenttia . Avainsanat: Olli Linjala, työyhteisö, työ, asenne, kehittyminen, valehtelu, ilmapiiri, työilmapiiri, rutiini, myönteisyys |