Haetaanko töihin vai etsintääkö työntekijääTorstai 29.9.2016 - Kari Vahtolammi
Bändi soitti ammattitaitoisesti, mutta hengettömästi. Laulaja lauloi hyvin, kiitti kappaleiden välissä ja väliin lauluvuoro vaihtui naissolisitilta miehille. Musiikki oli sellaista tanssittavaa muzakia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työskentely, työpaikka |
KokoustamistaKeskiviikko 25.5.2016 - Kari Vahtolammi
Mutta onko kukaan miettinyt mitä se maksaa, että kesken kokouksen joku vastaa puhelimeen ja kokous keskeytyy. Pahimmillaan se maksaa melkoisen paljon. Joskus jopa hyvin johdetussa kokouksessa päästään lähes hurmiolliseen tilanteeseen eli kutsutaan flowsta. Eli asioihin paneudutaan, ideoita ja ajatuksia kehitetään ja päätöksiä saadaan aikaiseksi nopealla tahdilla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työyhteisö, työpaikka, palaveri, kokous, flow |
Työyhteisöissä eletään monikulttuurisuuttaTiistai 25.8.2015 klo 11:07 - Aila Wallin
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aila Wallin, työ, työyhteisö, työpaikka, monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus |
Mitkä ovat säännölliset rutiinisi? Suunnitelmallisuutta peliin!Perjantai 10.7.2015 - Juha Ahola
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, työpaikka, rutiinit, suunnitelmallisuus, kiire |
Vääriä päätöksiä vahvistetaan omilla mielikuvillaTiistai 31.3.2015 - Kari Vahtolammi
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työpaikkahaastattelu, työ |
Parempaa keskustelukulttuuriaMaanantai 2.2.2015 - Aila Wallin
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aila Wallin, keskustelu, keskustelukulttuuri, vuorovaikutus, hyvinvointi, työ, työpaikka, työyhteisö, johtaminen |
Rakkaudesta työhönTorstai 30.10.2014 - Aila Wallin
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aila wallin, työ, työyhteisö, työaika, työpaikka, työssä jaksaminen, työnohjaus, johtaminen |
Jokaisen mahdollisuudetKeskiviikko 20.6.2012 - Ahti Pontinen Moni tiedustelee työnantajan taloudellista tilannetta, joka on hyväkin asia. Suurin osa kysyy tätä kuitenkin aivan vääristä lähtökohdista.He etsivät myyttistä turvallista työpaikkaa, jossa ei joutuisi murehtimaan tulevaisuudesta. Ne ajat, jos niitä nyt koskaan oli, jolloin työpaikkaan mentiin koko elämäksi ovat ohi. Turvallista työpaikkaa ei ole.Ikuinen työpaikka omassa yrityksessä? Se on ihan yhtä myytti, kuin olla jonkun palveluksessa. |
4 kommenttia . Avainsanat: Ahti Pontinen, talous, työ, työpaikka, työnantaja |
Työhyvinvointi - vakavasti otettava haaste johtamiselleMaanantai 15.2.2010 klo 7:30 - Pirkko-Liisa Vesterinen Kiire, jatkuva muutos, ennakoimattomuus, kasvavan tehokkuuden vaatimukset, kehittyminen ja kehittäminen, inhimillisyyden häviäminen työstä, vapaa-ajan ja työn rajan hämärtyminen ovat lähes kaikille työelämässä oleville tuttuja asioita, jotka saattavat kuormittaa. Puhutaan ajan hallinnan, muutoksenhallinnan jopa elämän hallinnan keinojen oppimisesta, jotta työntekijä selviää masentumatta ja katkeamatta ennenaikaisesti työssä. |
1 kommentti . Avainsanat: Pirkko-Liisa Vesterinen, kiire, muutos, työelämä, työilmapiiri, työntekijä, työpaikka, työ, elämän hallinta, muutos, muutoksenhallinta, johto, johtaja, esimies |
Metsäteollisuus ja sen työpaikat säilytettävä SuomessaKeskiviikko 26.8.2009 klo 9:50 - Lauri Oinonen Äskettäin esille tulleet metsäteollisuuden supistukset ja Varkauden tehtaiden sulkemisajatukset on voitava torjua. Kyse on koko Suomen kansantaloutta koskevasta asiasta. Jos puun käyttö tulisi vähenemään 15 miljoonaa kuutiometriä Suomessa, sillä olisi kielteisiä vaikutuksia metsätalouteen ja sen työpaikkoihin, kone- ja kuljetusyrittäjille maaseudulla ja seurannaisvaikutuksina paljon laajemmalti. Metsäkoneita valmistava teollisuus, korjaamoyrittäjät, tavarajunaliikenne ja laivakuljetukset aina luotsaustoimintaa myöten kokisivat menetyksiä. |
4 kommenttia . Avainsanat: Lauri Oinonen, kansanedustaja, metsäteollisuus, työpaikka, työpaikat, supistukset, talous, metsä, kansantalous, työttömyys, työpaikka, työpaikat, yrityselämä |
Yrittäjä, maailmanparantajaPerjantai 5.12.2008 klo 8:14 - Pauli Vuorio Kovin harva haluaa oikeasti parantaa maailmaa. Tai haluaa, mutta ei ole valmis tekemään mitään itse asian eteen. Käytännössä yrittäjä on kuitenkin juuri tällainen henkilö. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yrittäjä, työ, työpaikka, palkansaaja, pauli vuorio, |