Naulaaminen, yksinkertaistako?Keskiviikko 20.5.2020 - Kari Vahtolammi Siitä on jo vuosia tai vuosikymmeniä, kun istuin työkalupakin kulmalla ja join maitoa lasipullosta. Mutustin voipaperista kääröstä esiinkuorittuja eväsleipia ja kysyin isältäni, että mikä tuossa naulaamisessa on niin vaikeaa. Siinähän vain lyödään nauloja puun sisään. Hän katseli ja vastasi. Ei naulaamisessa ole mitään vaikeaa. Otetaan vasara ja löydään naulaa ja joskus aina käytetään saattajaa apuna ettei puu kolhiinnu. Niinhän se on, naulaaminen ei ole vaikeaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työnteko, koulutus, kouluttautuminen, some, sosiaalinen media |
HissipuheKeskiviikko 17.7.2019 - Kari Vahtolammi Hissipuheen pitäminen on taito, jossa hyvä idea tai tuote paketoidaan parin kolmen minuutin esitykseksi. Kolme minuutia on hyvin lyhyt aika vakuuttaa vastapuoli oman iden kannattavuudesta. Hissipuhe on itsellekkin hyvin uusi asia eli en ikinä ole pitänyt tuollaista kolmen minuutin puhetta, jossa pyrin vakuuttamaan vastapuolen oman ideani, tuotteeni tai vaikkapa oman osaamiseni tasosta. Ja siksi päätin hiukan tutkia millainen on hyvä hissipuhe. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, puhe, hissipuhe, ensivaikutelma, puhetyyli, puhetaito |
Jos sen joku minulle kertoisiMaanantai 15.7.2019 - Kari Vahtolammi
Noiden kahden asian vastakohtia ovat tunne ja henkilökohtaisuus. Niiden vaikutus ostopäätökseen on suurempi. Tunteeseen ja henkilökohtaisuuteen perustuvat päätökset ovat nopeita. Ne kuluttavat vähän henkistä energiaa. Ne tehdään lonkalta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, keskustelu, tehokkuus, arvo, työaika, työvoimakustannus, työteho |
Asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli - osa kaksiTorstai 1.12.2016 - Kari Vahtolammi Kävin eräässä virallisessa tapaamisessa. Vastapuolelta sinne tuli asianhoitaja, joka oli hiukan vielä ulkona asioiden saamaasta käänteestä. Keskustelu oli hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen. Itsellä on paha tapa tallentaa kaikki sähköpostikeskustelut jotka liittyvät työntekoon. Niin hyvät kuin huonotkin viestit. Ja erityisesti kaikki sellaiset viestit, jotka voin tulkita vastaanottotarkistuksiksi. Eli sellaiset, joita voidaan tulkita pöytäkirjoiksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, maksut |
Sääntöjä, kieltoja ja rekistereitäMaanantai 28.11.2016 - Kari Vahtolammi Kiukkuinen valkopaitainen mies löysäsi kravattiaan ja karjui pöydän päässä. Sanoista tuskin sai selvää syljen roiskuessa lähimpien nöyristelevien alaisten päälle. Viesti oli kuitenkin selvä. Lisää sääntöjä, lisää kieltoja ja lisää rekistereitä. Niillä hoidetaan talous kuntoon ja Suomi nousujohteiselle uralle. Takaisin kolmen AAA:n valtakunnaksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, maksut, verotus |
Haetaanko töihin vai etsintääkö työntekijääTorstai 29.9.2016 - Kari Vahtolammi Istuin yhtenä iltana Viking Linen Gabriellallan ravintolassa ja matkustin kohti Tukholmaa. Halusin nähdä Snösätrassa pidetyn Spring Remaken töitä. Ravintolassa soitti tyypilliseen tapaan itä-eurooppalainen neljästä miehestä ja yhdestä naisesta koostuva bändi. Ja musiikki oli tyypillistä kasaripoppia ja hiukan venäläisiä iskelmiä niiden seassa. Bändi soitti ammattitaitoisesti, mutta hengettömästi. Laulaja lauloi hyvin, kiitti kappaleiden välissä ja väliin lauluvuoro vaihtui naissolisitilta miehille. Musiikki oli sellaista tanssittavaa muzakia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työskentely, työpaikka |
Katon harjallaKeskiviikko 3.8.2016 - Kari Vahtolammi Olin aamulenkillä yhdessä omista mielikohteista eli Tampereella tulitikku- ja kattohuopatehtaalla. Käyn niillä kuvaamassa grafitteja ja katsomassa alueen muutosta. Sitä muutosta kait kutsutaan alueen kehittämiseksi. Istuskelin kattohuopatehtaan katolla ja katselin vanhaa suojeltua ja palanutta paperitehdasta. Ihmettelin palanutta vanhaa luujauhotehdasta ja kummastelin useamman kerran palanutta kaunista ja suojeltua tulitikkutehdasta. Ja mietin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, muutos, rakennemuutos, kehitys |
Jonotusta, jonotustaKeskiviikko 27.7.2016 - Kari Vahtolammi Kävin paikallisessa isossa marketissa kaupassa. Kassan jälkeen kimppuun sinkosi reipas kyselytutkimuksen tekijä. Hänellä oli harvinaisen lyhyt kysymyspatteri. Taisi olla ammattilaisen suunnittelema. Kolme kysymystä, kolme yksinkertaista kysymystä. Ensimmäinen kysymys oli yksinkertainen: Mikä häiritsi kauppassakäyntikokemusta. Ja vastasin, että kassajonojen pituus. Toinen kysymys oli samanlainen: Mikä oli hyvää kaupassakäynnissä. Ja vastasin, että lihatiskin jono oli lyhyt. Ja lopuksi vielä tulevaisuutta pohtiva kysymys: Mitä muuttaisit, että kaupassakäyntikokemus olisi parempi. Ja vastasin, että vähentäisin jonotusta. |
1 kommentti . Avainsanat: Kari Vahtolammi, palvelu, palvelukokemus, prosessi, jonotus |
Tuottavuudesta ja tuottavuudesta, tai oikeastaan tuottavuudestaKeskiviikko 6.7.2016 - Kari Vahtolammi Selasin junassa puhelimella facebookia ja silmiin pisti pieni keskustelu, jossa todettiin että blogikirjoituksen ensimmäinen lause on väärin. Siinä kuulemma professoritason mies ei ymmärtänyt tuottavuus- sanan merkitystä. Väliin tuntuu, ettei tuolla julkisessa keskustelussa muutoinkaan ymmärretä kyseisen sanan merkitystä. Siellä aika usein mainitaan, että työajan pidennys kasvattaa tuottavuutta. “1. Enemmän on enemmän Teollisen työn aikakaudella tunti lisää työaikaa tarkoitti automaattisesti vastaavaa lisäystä tuottavuudessa. Tietotyössä suhde ei ole lineaarinen, eikä välttämättä edes positiivinen.”, sanoo Pekka Mattila Ekonomien blogissa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, tuottavuus, työ, työaika, työskentely, |
Palvelua nopeasti eikä kvartaalin päästäKeskiviikko 22.6.2016 - Kari Vahtolammi Työelämään kaivataan joustavuutta ja ihmisiä patistetaan ottamaan kaiki työ vastaan mitä tarjotaan. Niinhän se pitäisi olla. Kaikki työ pitäisi olla tekijälleen kannattavaa. Ehkä tehokkain keino siihen olisi yksinkertaistaa pykäläviidakkoa teoreettisen työajan pidentämisen sijaan. Olen seurannut tuttujen räpiköintiä TE- toimistojen ja Kelan kanssa. Monikin haluasi tehdä pikkuisia duuneja pysyäkseen elämässä kiinni. Yhdellä kiikastaa Kelan päätöksestä kuntoutustuesta, toisella se että tekee konsultointia. Kolmannella siitä, että keikkaduunien tekeminen vie todellisuudessa leivän pöydästä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, te-toimisto, palvelu, kela, työelämä, joustavuus |
Tuottavuutta määräajoillaKeskiviikko 15.6.2016 - Kari Vahtolammi Viimeisin esseeni valmistui muutama tunti ennen palautusajan päättymistä. Hiukan siihen vaadittiin nörttijuomaa (Coca-Cola), itsekuria ja musiikkia. Mutta se valmistui kuitenkin ajoissa. Pakko on paras muusa. Ehkä tehokkain tapa saada jotain aikaiseksi on tiukka deadline. Jos sen ylittää, niin työtä ei hyväksytä tai saa sanktion. Sanktio voi olla vaikkapa pieni lisätyö. Deadline eli tarkka määräaika tehostaa toimintaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, tuottavuus, työ, päiväraha |
Lorvitaan kolmesataa päivää ja sitten kuntoutetaanKeskiviikko 8.6.2016 - Kari Vahtolammi Ehkä pahin rangaistus yli nelikymppiselle työläiselle on sairastua vakavasti. Olkoon se liikunta- tai tukielin sairaus tai vaikka mielenterveysongelma. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että seuraavat 300 päivää menevät lorvailun merkeissä. Se menee vaikka itse haluaisi muuta. MTV:n uutisessa mainitaan pitkien sairauslomien olevan kansallinen traditio. En toisaalta ihmettele kyseistä asiaa, koska hankalissa sairaustapauksissa perinteinen kaava on se, että hoitaminen perustuu 300 arkipäivän sairauslomaan ja sen jälkeiseen kuntoutustukeen. Ja prosessi menee niin, että ensin Kelalta ehdotetaan kuntoutustarpeen selvittämistä ja lopuksi kuntoutustukea. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, sairastuminen, sairausloma, työ, työelämä, kuntoutus |
Some: Ei tekniikkaa vaan ajatustavan muutosKeskiviikko 1.6.2016 - Kari Vahtolammi Harva pohtii sitä, että ensimmäisistä blogikirjoituksista on jo yli 20 vuotta aikaa. Tai että nykymuotoista bloggaamista kommenteineen on harrastettu jo Open Diaryn viitoittamalla tiellä 16–17 vuotta. Eli vaikka sosiaalinen media terminä on uudehko, niin puitteet sille ovat olleet olemassa lähemmäs parikymmentä vuotta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, some, sosiaalinen media, blogi, viestintä |
Hanki ensin laatikkoKeskiviikko 1.6.2016 - Kari Vahtolammi Yksi tehokkaimmista innovoinnin esteistä on on ensin hankkia laatikko, johon tuotoksen tulee sopia. Se laatikko voi olla haluttu teknologia, käytettävä tuotantomenetelmä tai pahimmillaan jollain perusteilla laadittu rajoitelista. Omassa ammatissa tuo laatikko on usein käytettävä ohjelmointikieli sekä toteutusympäristö. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, innovointi, kehitys, työ, työnteko, kouluttaja, koulutus |
KokoustamistaKeskiviikko 25.5.2016 - Kari Vahtolammi Tehokkaan ja dynaamisen työyhteisön tunnistaa siitä, että käytävillä siirrytään ripeästi ja tehokkaasti kokouksesta toiseen. Kokouksissa istutaan ja päätetään vakavista asioista. Väliin vastataan kesken kokouksen puhelimeen ja keskeytetään kokous. Tätä tapahtuu niin valtion- ja kunnallishallinnossa ja yrityksissä. Mutta onko kukaan miettinyt mitä se maksaa, että kesken kokouksen joku vastaa puhelimeen ja kokous keskeytyy. Pahimmillaan se maksaa melkoisen paljon. Joskus jopa hyvin johdetussa kokouksessa päästään lähes hurmiolliseen tilanteeseen eli kutsutaan flowsta. Eli asioihin paneudutaan, ideoita ja ajatuksia kehitetään ja päätöksiä saadaan aikaiseksi nopealla tahdilla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työyhteisö, työpaikka, palaveri, kokous, flow |
Ensivaikutelma ja lopetus, niistä syntyy esitelmäKeskiviikko 18.5.2016 - Kari Vahtolammi Olen eräänkin kerran katsellut erilaisia esityksiä. Sellaisia, joissa asiantuntija tai opettaja kertoo jostain tärkeästä asiasta. Jostain sellaisesta mistä hän tietää paljon. Ja olen eräänkin kerran miettinyt, että miksi esiintymistä ei harjoitella. Jokaisen puhujan pitäisi muistaa, ettei koskaan saa uutta tilaisuutta tehdä ensivaikutelmaa. Monet puhumisen ammattilaiset muistuttavat, että ensimmäiset seitsemän sekuntia ratkaisevat sen, että hyväksyykö yleisö puhujan. Ja seuraavat kaksi minuuttia sen, että otetaanko hänet tosissaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, esiintyminen, ensivaikutelma, puhuminen, esitelmä |
Skarppaamista, kaventamista ja terävöittämistäKeskiviikko 11.5.2016 - Kari Vahtolammi Minulla on kolme blogia: Sekalaista höpinää, Cowboy koodari sekä kerro mulle. Ja minulla on myös paha tapa tutkia kaikkea mahdollista mitä maailmasta löytyy. Ja myös unelma. Blogien sisältö on hiukan turhan monipuolista ja samaa aihepiiriä käsitellään turhan usein useammissa blogeissa. Ja siksi minulla on unelma. Yksinkertainen sellainen, hyvin yksinkertainen. Eli olen päättänyt kaventaa kaikkien kolmen blogin sisältöä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, blogi, kirjoittaminen |
Asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoliKeskiviikko 27.4.2016 - Kari Vahtolammi Olen maininnut, että olen sapattivapaalla kevääseen asti. Yksi syy siihen lienee tuo asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli. Mielestäni asiantuntijuuden ostamiseen liittyy jotain vastavuoroisuutta eli laskut on hyvä maksaa ajoissa. Katselin aamulla ikkunasta ulos ja pohdin, että lähdenkö käymään TTY:llä. Omat opiskelut pitäisi käynnistää kevään osalta. Samalla pohdin hiukan tulevia asioita ja mietin miksi olen sapattivapaalla. Yksi noista sapattivapaan syistä on niinkin yksinkertainen kuin että olen aika turhautunut siihen, että osa pienyrittäjistä ei osaa yrittämisen pelisääntöjä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, lasku, laskutus, maksut, sopimus, sopiminen |
Musta joutsen, yllätysten tekijäKeskiviikko 20.4.2016 - Kari Vahtolammi Aikoinaan oletettiin kaikkien joutsenien olevan valkoisia. Oletus oli aivan luonteva, koska harva oli käynyt Australiassa tai Uudessa Seelannissa ihmettelemässä lintuja. Eli koska kukaan ei ollut nähnyt mustaa joutsenta, niin niitä ei ollut. Kaikki joutsenet olivat valkoisia Mustan joutsenen avulla voidaan kertoa toisenlaistakin tarinaa. Se on se yllättävä tekijä, joka muuttaa yht’äkkiä maailmaa. Jokin sellainen asia, jota ei edes osaa kuvitella ennekuin se osuu kohdalle. Kukaan ei olisi voinut ajatella syyskuun 11 päivä 2001, että joku rysäyttää lentokoneella päin pilvenpiirtäjää. Se oli musta joutsen eli yllättävä tapahtuma, jota kukaan ei osannut ennustaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, musta joutsen, yllättävä tekijä, muutos |
Varmuudesta ja varmuudestaKeskiviikko 6.4.2016 - Kari Vahtolammi Vastasin perjantaina puhelimeen, jossa valtion virkaihminen kertoi, että vastapuoli oli pyytänyt yhdessä kiista-asiassa lisäaikaa. Syynä oli kuulemma kantajan asiamiehen puute. Nooh, asiamiehet katoaa useinkin samoista syistä kuin työntekijät, alihankkijat ja muut. Eli kun alkaa keksimään omia sääntöjä maksupostien hoitamiseen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, riita-asia, aika, ajanpuute, lasku, maksaminen |