Ehkä pahin rangaistus yli nelikymppiselle työläiselle on sairastua vakavasti. Olkoon se  liikunta- tai tukielin sairaus tai vaikka mielenterveysongelma. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että seuraavat 300 päivää menevät lorvailun merkeissä. Se menee vaikka itse haluaisi muuta.

MTV:n uutisessa mainitaan pitkien sairauslomien olevan kansallinen traditio. En toisaalta ihmettele kyseistä asiaa, koska hankalissa sairaustapauksissa perinteinen kaava on se, että hoitaminen perustuu 300 arkipäivän sairauslomaan ja sen jälkeiseen kuntoutustukeen.  Ja prosessi menee niin, että ensin Kelalta ehdotetaan kuntoutustarpeen selvittämistä ja lopuksi kuntoutustukea.

Eli hankalassa sairastamisessa pyöritetään ensimmäiset 300 arkipäivää peukaloita, odotetaan asiantuntijalääkäreiden lausuntoja ja eletään kaikessa sairauslomajaksojen tahdissa. Tehdään aina uuden jakson alkaessa uudet asumistuki yms. hakemukset. No, siinähän sitä tekemistä onkin. Ainoa valopilkku on opiskelijoiden oikeus opiskella rajoitetusti sairausloman aikana. Hehän sentään saavat opiskella 40% vuoden opintopistemäärästä.

Käytännössä mielenterveyskuntoutuja ja vaikkapa tukielinsairastaja laitetaan telakalle lähes vuodeksi. Rapautetaan ammattitaito, motivaatio ja uudelleen sijoittuminen työelämään. Luodaan hänelle maailma, jossa eletään sairauslomajaksojen ehdoilla ja epävarmuudessa tulevaisuudesta. Se sopii erityisesti mielenterveyskuntoutujille. Ikäänkuin siinä omassa olossa ei olisi riittävästi huolta.

Käytännössä byrokratia syrjäyttää ihmiset hiljalleen ja vie heiltä joko työkunnon tai ammattitaidon. Tekee ihmisistä kyynisiä normaalielämästä syrjäytyneitä. Ja vain siksi, että byrokratian pääasiallisin tutkia sairastajan oikeuksia tukiin eikä suinkaan pohtia nopeinta mahdollista reittiä takaisin normaalielämään.

Asian voisi ratkaista monella eri tavalla, mutta yksi ehdotus olisi hyvinkin yksinkertainen. Pitkä sairausloma katkaistaan alkuun ja pohditaan sairauden alkuvaiheessa jatkotoimia eikä suinkaan loppuvaiheessa. Kuntotustarpeen selvittäminen ja oikeus kuntoutukseen olisi etusijalla. Eikä suinkaan niin, että nykyään se tuntuu olevan armopala. Ja yleensä lähes vuoden sairastamisen jälkeen ihmiselle ainoa reitti takaisin elämään on eläke.

Sairauslomalla sinulta käytännössä kielletään kaikki. Mutta kuntoutustuella sinulle annetaan oikeus yrittää työntekoa. Sitä saa tehdä vähäisessä määrin kuukausittain tai katkaisemalla tuki määräaikaisesti. Eli annetaan mahdollisuus kokeilla siipiään oman jaksamisen mukaisesti. Siten, että on kuitenkin jonkinlainen laskuvarjo tukemassa yritystä.

Mitäkö minä ehdottaisin. Oma ehdotus on hyvinkin yksinkertainen. Mikäli lääkäri näkee kuntouksen ja työskentelyn yrittämisen mahdolliseksi, niin sairauslomalla olijan pitäisi pystyä siirtymään mahdollisimman nopeasti kuntoutustuelle sairauslomalta. Se edistäisi kuntoutusta, uuden ammatin etsimistä ja poistaisi syrjäytymistä.

Lakiin pitäisi kirjata, että kolmen kuukauden sairausloman jälkeen arvoidaan kuntoutusta esimerkiksi kuntoutustuen kautta. Ja mikäli se nähdään paluureitiksi, niin Kelan pitää pystyä saamaan sairauslomalla olijalle päätös 30 päivän kuluessa hakemuksesta.

Määräaika ja sille sanktio olisi hyvin tärkeä asia, koska tällä hetkellä kuntoutustuen päättämiseen menee aikaa yli kolme kuukautta. Eli neljännesvuoden odotetaan päätöstä.

Kuhan pohdin, Kari…

P.S. Nämä ovat vain kirjoituksia, joissa itse pohdin näkeämiäni epäkohtia. Joitain sellaisia joihin itse kaipaisin muutosta.

Kari Vahtolammi
Kirjoittaja on hiukan yli viisikymppinen yrittämisestä, opiskelusta (TTY) ja psykologiasta kiinnostunut it-alan ammattilainen.

www.karivahtolammi.com