Eihän töissä nyt aina niin kivaa ole. Jonkun mielestä ei koskaan, mutta kun on pakko käydä. On myös töitä, jotka jonkun vaan on tehtävä. Vähintäänkin ulkomaalaisten, kuten muissakin sivistysmaissa. Tämä siis provokatiivisesti ilmaistuna. Ja sitten on aina niitä, jotka sanovat rakastavansa työtään. On upeaa, suorastaan etuoikeutettua  jos ja kun saa tehdä työtä, johon on kouluttautunut, kasvanut ja jossa tuntee tekevänsä jotakin mielekästä ja jossa viihtyy. Tutkimusten mukaan erityisesti nuoret arvostavat työtä, joka on jollakin tavalla merkityksellistä. Puhutaan työn imusta, intohimosta työhön.

Joskus sitä intohimoa tosin idealisoidaan siinä määrin, että työntekijä haksahtaa "uhraamaan kaiken aikansa" - ja sitten poksahtaa jossain vaiheessa sairausloma tai sitten joku muu kohta. Tai sitten sitä imua ei vain kerta kaikkiaan ole syntynyt, työ on käynyt syystä tai toisesta liian vaativaksi eikä tukea ole löytynyt sen enempää esimiehistä, työyhteisöstä kuin työterveyshuollostakaan. Ei ole löytynyt joustoa eikä erilaistamista, työn sopeuttamista työntekijän pirtaan.

Eräässä tuoreessa väitöstutkimuksessa kerrottiin eri organisaatioiden työntekijöistä, jotka olivat uupumuksen ja masennuksen takia joutuneet vaihtamaan työpaikkaa,  jäämään joko pitkälle vapaalle tahi kokonaan pois työelämästä. He olivat olleet monenlaisten palvelujärjestelmien piirissä, mutta esimerkiksi työnohjausta - instrumentti, jota toivoisin käytettävän huomattavasti vielä nykyistä enemmän -  kukaan heistä ei ollut saanut.

Positiivisen ajattelun ajankohtaiset neuvot kuuluvat tyyliin: säteile, vaikka tikkuja sataisi! Vähän samoilla linjoilla on kuuluisa monitoimimies iso-Arska Schwarzenegger , joka kävi Suomessakin kertomassa ainutlaatuisesta urastaan. Sen menestyksen salaisuudet piilivät mm. siinä, että ajattelee isosti ja nousee aina, jos kaatuu. Konsultti Jaana Laukkarinen puolestaan kehottaa uudessa johtajuuteen liittyvässä kirjassaan hyödyntämään myös aggressiota voimanlähteenä: mikään ei muutu, jos koskaan ei suutu.

Minulla ei ole oikeastaan työn haasteisiin kuin yksi perusohje. Se pohjautuu inhimillisyyteen. Ja minusta se toimii aina, niin yritysjohtajan, varastotyöntekijän, lähihoitajan, rehtorin tai kenen tahansa positiossa: ole itsellesi armollinen - älä sittenkään vaadi mahdottomia, äläkä astu intohimon ansaan. Äläkä luule tempoilua ja hosumista tehokkuudeksi, kuten professori Jaana Erkkilä muistuttaa.

Aila Wallin

Aila Wallin on organisaatiokonsultti, joka yksinyrittäjänä on jo parin kymmenen vuoden ajan tarjonnut erilaisille julkisen ja kolmannen sektorin sekä pk-yritysten työyhteisöille, esimiehille ja henkilöstölle työnohjausta, työyhteisövalmennusta ja koulutusta. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, työnohjaaja ja sosiaalityöntekijä. Hän myös tutkii ja kirjoittaa mm. työstä, työnohjauksesta, työelämästä ja perheistä. Hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa on tällä hetkellä monikulttuuriosaaminen.  Hän suhtautuu elämään ja sen eri elementteihin yhtä aikaa ihmetellen ja iloitellen, nöyrästi ja ylpeästi. www.awailable.com