Poliitikot rahanpesijöinäMaanantai 28.9.2009 - Kari Uoti, Oikeustieteen tohtori, MBA Nova-yhtiöitten tilanne näyttää nyt tutkinnan edistyessä olevan täsmälleen sellainen, jonka sen uumoilinkin olevan aikaisemmissa kirjoituksissani. Yhtiön toiminnassa epäillään velallisen rikosta, koska yhtiön varoja on käytetty yhtiön liiketoimintaan liittymättömiin hankkeisiin, rahaa on suomeksi heitetty roskikseen jotakin kivaa vastaan. Tämä kiva on ollut makea elämä ja makeat kaverit, joiden kautta on ajateltu selvittävän tavalla tai toisella. Korkeimman oikeuden viimekeväisen ennakkopäätöksen mukaan henkilö voidaan tuomita rahanpesusta, vaikka hän ei olisikaan tietoinen rahan rikollisesta alkuperästä. Jos tätä korkeimman oikeuden tekemää tulkintaa sovelletaan tähän tapaukseen, tarkoittaa se, että Nova-yhtiöiltä rahaa vastaanottaneet henkilöt, toimivat he yksityishenkilöinä, poliitikkoina tai yhteisöjen edustajina, tulee tuomita rahanpesusta. Tätä tulkintalinjaa on erittäin aktiivisesti ajanut Valtakunnansyyttäjänvirasto, jonka tekemän valituslupahakemuksen perusteitten mukaisesti korkein oikeus tulkintansa linjasi. Nyt on tärkeää, että lakia luetaan tässä tapauksessa kaikille samalla tavalla. Jos yksityinen ihminen, joka ei ole ollut tietoinen jonkun varallisuuden rikollisesta alkuperästä, tuomitaan rahanpesijäksi korkeimman oikeuden tuomiolla, pitää lakia lukea samalla tavalla myös johtavissa asemissa olevien poliitikkojen ja puolueitten edustajien osalta. Merkitystä ei ole sillä, maksoiko henkilö rahat myöhemmin takaisin vai ei. Tunnusmerkistö on täyttynyt. Alkamassa on ennennäkemätön poliittinen kriisi, jossa rikoksesta epäillyksi joutuvat, tai tulisi joutua kaikki, jotka ovat Nova-yhtiöiltä rahaa vastaanottaneet. Kyse ei ole yksin siitä, että veronmaksajien varoja on käytetty vaalikamppanjaan. Veronmaksajien rahoja on tässä tapauksessa viety rikoksella, minkä jälkeen niitä on käytetty vaalikampanjan kuluihin. Tämä on korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan rahanpesua. Kari Uoti |
Avainsanat: Kari Uoti. Nova-yhtiöt, rahanpesu, poliitikot |
|
29.9.2009 9.15
Raha ratkaisee
Eikös nyt kuitenkin Novan holtiton rahankäyttö ja sen mukanaan tuoma nurinmeno ole yksi asia ja sitten tämä vaalirahajuttu toinen asia? |
29.9.2009 16.45
Pimpeli Pompeli
Onhan se toissalta niinkin, että otetaan vastaan rahaa, eikä muka tiedetä mitään ja jos taas tiedetään niin kytky on olemassa. Kummsssakaan tapauksessa ei herätä luottamusta. Lisäksi on hyvin epäeettistä, että vetkutellaan rahojen palauttamisessa kun läpi näkyy, että se johtuu vain siitä, että ne rahat on jo kulutettu ja se on se syy. |
30.9.2009 13.41
En luota
Olisipa mielenkiintoista tietää sekin mikä yhteys on työttömyyskassojen karmaisevan pitkillä jonoilla ja ay-liikkeen maksamilla vaalirahoilla ynnä muilla puoluetuilla. Jotkut epäilevät, että rahaa on kassoistakin syydetty sinne missä tarve on ollut suurin eli tässä tapauksessa vasemmistopuolueille, kun taas tavalliset tallukat, lomautetut ja irtisanotut ovat joutuneet odottamaan, että rahaa taas olisi jakaa siihen tarkoitukseen, mihin kassat ovat olemassa. |
30.9.2009 16.43
Ay öykkäri pomot
Ay liikkeen johtajat saavat itse suuryritysten johtajien palkkoja, muttac esittävät olevansa köyhän työläisen asialla. |
1.10.2009 7.17
Myö ei tiedetä mittään
Kyllä puolueen huipulla pitäisi tietää mistä rahaa tulee ja miksi ainakin ne jotka hoitavat taloutta. Muu on propagandaa. |
3.10.2009 1.26
Harri Rautiainen
re: 30.9.2009 13:41 En luota |
3.10.2009 4.42
Hevimies
Niis siis jos kuulut liittoon niin maksat sikana ylimäärästä palkastas kaikkeen hömppään ja sossuloiden tukemiseen. |
3.10.2009 20.49
Jari Hämäläinen
Kuten Hevimies sanoi. Ihan sama mihin tilittyvät, kun menevät liittoon sekoittavat rahat kyllä tehokkaasti siellä. |
HIENO KIRJOITUS KARI!!!
Olen myös ihmetellyt että miten Stasin vakoilijoita suojelevia ihmisiä ei tuomita vakoilusta?
Ymmärtääkseni suomen lain mukaanhan rikollisia ja todisteita piilotteleva henkilö on yhtäsyyllinen rikokseen kuin syylliset itse.
Silti Stasi listan salannut ja rikostukinnan estänyt presidentti on vapaalla jalalla.