Niin, helposti kärpäsestä tulee härkänen kun kuullaan väärin tai ei kuunnella kunnolla ja vaan arvaillaan mitä toinen sanoo.

Jep näin on Orvokki. Kahta en vaihda toinen on suora puhe ja toinen....

Itse ajattelen asiaa enemmän. kuin vain suorapuheisuuden kautta, suoraan puhumistakin on montaa eri lajia. Retorikkka on monimuotoista:Tässä pieni otanta. Hyvin pieni. Silti tekstiä on jo tässäkin jonkun mielesträ paljon.

Retoriikka (.rhētorikē tekhnē) eli puhetaito on oppi menestyksekkäästä ja vakuuttavasta puhumisesta. Pidän vanhoja oppeja suuressa arvossa, koska hyvin suuri osa kaikesta vaikutuksesta
mitä toisiin ihmisiin teemme on puhetta. Tosin ei täällä blogissa, mutta samoja keinoja täällä kirjallisesti käytetään.

Puhetaito ei ole pelkkää kaunopuheisuutta, vaan sisältää myös yleisemmin kyvyn ilmaista itsensä ja viestiä toisille tarkoituksensa.

Aikoinaan Petrus Ramus pani alulle koulutusjärjestelmän uudistuksen 1500-luvulla. Yliopistot jaettiin useisiin tiedekuntiin nykyisen mallin mukaisesti.
Retoriikalle tämä merkitsi sitä, että argumentin keksiminen ja organisointi laskettiin nyt kuuluvaksi filosofian alaan, ja kieli, puhuminen ja muistaminen jäivät edelleen retoriikan osiksi. Seurauksena retoriikka ei ollut enää yhtä arvostettua, ja sen merkitys alkoi lähestyä jälleen sofistien retoriikka: se oli tyhjää, ilman yhteyttä ideoihin itseensä.
Tämä mielleyhtymä elää edelleenkin, retoriikkaa pidetään monesti "tyhjänä puheena".
Viestinnän tutkimuksessa käytetään kuitenkin edelleen termin syvempää ja rakentavampaa merkitystä.

Eräänä modernina harhana on ollut retoriikan käsittäminen liian suppeasti esimerkiksi jonkinlaiseksi ?kaunopuhumisen? taidoksi, jossa painotetaan kaunista kielenkäyttöä, koristeellisia ilmaisuja tai ?paasataan? yleisölle niin, että puhuja kiihtyy huomattavasti yleisöään nopeammin. Näin ei ollut alun perin asian laita.

Alkuperäisessä merkityksessään retoriikka merkitsi hyvän puhumisen ja myös kirjoittamisen taitoa: siinä yhdistyivät logos (järkeen vetoaminen), ethos (henkilöiden luonteisiin vetoaminen) ja pathos (tunteisiin vetoaminen). Kullakin kulttuurilla ja historiallisella ajanjaksolla on lienee ollut omat tapansa retorisoida: sekin väite on retoriikkaa, että me emme käytä retoriikkaa vaan menneet tietämättömämmät sukupolvet

Roomalaisen Quintilianuksen retoriikan viittä kaanonia käytettiin akateemisissä piireissä vuosisatojen ajan. Prosessin vaiheet ovat: Inventio, dispositio, pronuntiatio, elocutio ja memoria.

Inventio eli argumentin sisällön keksiminen.
Dispositio eli argumentin sisällön organisointi puheeksi suurimman vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Elocutio eli käytettävän kielen ja puhetavan valinta, tyyli
Memoria eli kootun ja suunnitellun muistaminen
Pronuntiatio/actio eli puheen esittäminen

Tai joskusvain hieman toisten ilmaistuna:

1. Inventio, eli argumentin sisällön keksiminen

2. Dispositio, eli argumentin sisällön organisointi suurimman vaikutuksen aikaansaamiseksi

3. Elocutio eli käytettävän kielen ja puhetavan valinta

4. Pronuntiatio, eli puheen esitys

5. Memoria, eli puheen eri osien muistaminen puheen aikana

Pientä kiistaa on mikä on täsmälleen oikea järjestys tässä.

Se, mitä puhumme on tietenkin merkitystä. Inventio, eli koko argumentin sisällön keksiminen on
eri asia kuin se, että heittäisimme yksittäisiä sanoja sinne tänne. Vielä tärkeämpää on kuitenkin tämän sisällön organisointi, koska juuri mielipidevaikuttaja ( esim puhuja, myyjä, poliitikko,liikemies jne... ) pyrkii saamaan suurimman mahdollisen vaikutuksen.

Käytettävällä puhetavallakin on merkitystä kuuntelijaan.

Ja kaikista tärkein, eli itse esitys. Ihmisen puhuessa hänen suullinen ja muu viestintänsä tulee
täydentää toisiaan.

Ihmiset käyttävät retorisia keinoja
( tieten tahtoen tai tiedostamattaan ) niitä on hyvä tiedostaa:

anafora, lauseen alun toisto
antiteesi, vastakkainasettelu
antonomasia, yleisnimen käyttö erisnimen sijasta
asyndeton, normaalisti käytettävien sidesanojen pois jättäminen
hyperbola, liioittelu
kiasmi, tehostus sanajärjestystä kääntämällä
litoteesi, vastakohdan kielto
metonymia, sanan korvaaminen konkreettisemmalla samaa tarkoittavalla sanalla
perifraasi, kiertoilmaus, ilmaisu toisin sanoin
pleonasmi, tehostus käyttämällä useita samaa tarkoittavia sanoja
syllepsi, sanan lisäys, joka muuttaa muiden sanojen merkityksen
synekdokee, käytetään osaa edustamaan kokonaisuutta

Moni sanoo ulkoaopetellusti, että muu ratkaisee enemmän kuin puhe. Totta, yli puolet. Ja sanat / sisältö on vain pieni osuus. Kaikki kuitenkin palvelee kokonaisuuttaa.

Itse ajattelen asiaa enemmän. kuin vain suorapuheisuuden kautta, suoraan puhumistakin on montaa eri lajia. Retorikkka on monimuotoista:Tässä pieni otanta. Hyvin pieni. Silti tekstiä on jo tässäkin jonkun mielesträ paljon.

Retoriikka (.rhētorikē tekhnē) eli puhetaito on oppi menestyksekkäästä ja vakuuttavasta puhumisesta. Pidän vanhoja oppeja suuressa arvossa, koska hyvin suuri osa kaikesta vaikutuksesta
mitä toisiin ihmisiin teemme on puhetta. Tosin ei täällä blogissa, mutta samoja keinoja täällä kirjallisesti käytetään.

Puhetaito ei ole pelkkää kaunopuheisuutta, vaan sisältää myös yleisemmin kyvyn ilmaista itsensä ja viestiä toisille tarkoituksensa.

Aikoinaan Petrus Ramus pani alulle koulutusjärjestelmän uudistuksen 1500-luvulla. Yliopistot jaettiin useisiin tiedekuntiin nykyisen mallin mukaisesti.
Retoriikalle tämä merkitsi sitä, että argumentin keksiminen ja organisointi laskettiin nyt kuuluvaksi filosofian alaan, ja kieli, puhuminen ja muistaminen jäivät edelleen retoriikan osiksi. Seurauksena retoriikka ei ollut enää yhtä arvostettua, ja sen merkitys alkoi lähestyä jälleen sofistien retoriikka: se oli tyhjää, ilman yhteyttä ideoihin itseensä.
Tämä mielleyhtymä elää edelleenkin, retoriikkaa pidetään monesti "tyhjänä puheena".
Viestinnän tutkimuksessa käytetään kuitenkin edelleen termin syvempää ja rakentavampaa merkitystä.

Eräänä modernina harhana on ollut retoriikan käsittäminen liian suppeasti esimerkiksi jonkinlaiseksi ?kaunopuhumisen? taidoksi, jossa painotetaan kaunista kielenkäyttöä, koristeellisia ilmaisuja tai ?paasataan? yleisölle niin, että puhuja kiihtyy huomattavasti yleisöään nopeammin. Näin ei ollut alun perin asian laita.

Alkuperäisessä merkityksessään retoriikka merkitsi hyvän puhumisen ja myös kirjoittamisen taitoa: siinä yhdistyivät logos (järkeen vetoaminen), ethos (henkilöiden luonteisiin vetoaminen) ja pathos (tunteisiin vetoaminen). Kullakin kulttuurilla ja historiallisella ajanjaksolla on lienee ollut omat tapansa retorisoida: sekin väite on retoriikkaa, että me emme käytä retoriikkaa vaan menneet tietämättömämmät sukupolvet

Roomalaisen Quintilianuksen retoriikan viittä kaanonia käytettiin akateemisissä piireissä vuosisatojen ajan. Prosessin vaiheet ovat: Inventio, dispositio, pronuntiatio, elocutio ja memoria.

Inventio eli argumentin sisällön keksiminen.
Dispositio eli argumentin sisällön organisointi puheeksi suurimman vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Elocutio eli käytettävän kielen ja puhetavan valinta, tyyli
Memoria eli kootun ja suunnitellun muistaminen
Pronuntiatio/actio eli puheen esittäminen

Tai joskusvain hieman toisten ilmaistuna:

1. Inventio, eli argumentin sisällön keksiminen

2. Dispositio, eli argumentin sisällön organisointi suurimman vaikutuksen aikaansaamiseksi

3. Elocutio eli käytettävän kielen ja puhetavan valinta

4. Pronuntiatio, eli puheen esitys

5. Memoria, eli puheen eri osien muistaminen puheen aikana

Pientä kiistaa on mikä on täsmälleen oikea järjestys tässä.

Se, mitä puhumme on tietenkin merkitystä. Inventio, eli koko argumentin sisällön keksiminen on
eri asia kuin se, että heittäisimme yksittäisiä sanoja sinne tänne. Vielä tärkeämpää on kuitenkin tämän sisällön organisointi, koska juuri mielipidevaikuttaja ( esim puhuja, myyjä, poliitikko,liikemies jne... ) pyrkii saamaan suurimman mahdollisen vaikutuksen.

Käytettävällä puhetavallakin on merkitystä kuuntelijaan.

Ja kaikista tärkein, eli itse esitys. Ihmisen puhuessa hänen suullinen ja muu viestintänsä tulee
täydentää toisiaan.

Ihmiset käyttävät retorisia keinoja
( tieten tahtoen tai tiedostamattaan ) niitä on hyvä tiedostaa:

anafora, lauseen alun toisto
antiteesi, vastakkainasettelu
antonomasia, yleisnimen käyttö erisnimen sijasta
asyndeton, normaalisti käytettävien sidesanojen pois jättäminen
hyperbola, liioittelu
kiasmi, tehostus sanajärjestystä kääntämällä
litoteesi, vastakohdan kielto
metonymia, sanan korvaaminen konkreettisemmalla samaa tarkoittavalla sanalla
perifraasi, kiertoilmaus, ilmaisu toisin sanoin
pleonasmi, tehostus käyttämällä useita samaa tarkoittavia sanoja
syllepsi, sanan lisäys, joka muuttaa muiden sanojen merkityksen
synekdokee, käytetään osaa edustamaan kokonaisuutta

Moni sanoo ulkoaopetellusti, että muu ratkaisee enemmän kuin puhe. Totta, yli puolet. Ja sanat / sisältö on vain pieni osuus. Kaikki kuitenkin palvelee kokonaisuuttaa.