Lahja jota moni kaipaaTiistai 22.12.2009 - Lenita Lehtonen Anna lahjaksi aikaa. Kuulin Ylen Radio Vegasta, että Englannissa jotkut mummot ja papat olivat kertoneet reippaasti toiveistaan. Ei lisää villasukkia ja suklaakonvehteja. Opeta pappa surffaamaan netissä tai maalaa mummon mökki. Tule käymään. Ollaan ja istuskellaan. Tai mitä jos veisit mummon elokuviin tai kauppahalliin kahville? Aika on parasta mitä lähimmäiselle voi antaa. Oikea aika. Se on sitä, joka on täynnä hyvää mieltä ja kunnioitusta. Kumpikaan ei nauti pakkopullasta, se vain heikentää voimia, joten sitä ei kannata antaa. Tehdään niin kuin hyvältä tuntuu. Suosittelen kuitenkin ottamaan tilaa kiireeltä. Kaikki kiire ei ole totta. Osa kiireestä ja suoritusvimmasta on tarttunut jo lapsena, ja imemme sitä edelleen jatkuvasti kaikkialta. Elämän loppumetreillä kiireen muistelu tuskin lämmittää. Koskettavat kokemukset sitäkin enemmän. Parhaat synttärit, jotka olen pitänyt, olivat viime vuonna. Järjestin juhlaristeilyn Tallinnaan. Kutsuin mukaan täysi-ikäisen tyttäreni lisäksi neljä sukulaistenavaa, joista pari vanhinta oli 10-vuotiaita. Oli meillä kivaa. Sitä retkeä en unohda koskaan. Nyt joulutohinoissa kannattaa antaa hymyä ja kärsivällisyyttä. Sitä, mitä annamme toiselle, annamme itsellemme. Lenita Lehtonen |
Avainsanat: Lenita Lehtonen, kiire, joululahja, aika |
|
22.12.2009 21.30
Orvokki
Lenita puhuu asiaa. |
23.12.2009 11.35
Hevimies
Minkä ihmeen takia ihmiset olettaa että niiden tietokoneet on sukulaispoikien vastuulla. Atk ajokortti kursseja järjestetään sernioreille. Atk palveluita on saatavilla korvausta vastaan joka pitäjässä. Kun auto hajoaa ei ihmisillä ole epäilystäkään kääntyä ammattiavun puoleen, sukulaistensa kiusaamisen sijaan. Kun sen käyttöä opetellaan ajetaan ajokortti. Tästäkin huolimatta oikein hyvää joulua. |
Oikein hyvää Joulua kaikille.