Ahtaajien lakko on nostanut työtaistelujen etulinjaan työsuhdeturvan. Työntekijät haluavat työnantajan kustantavan reippaan korvauksen irtosanomisen yhteydessä. Ahtaajien mukaan kyse on periaatteesta ja pikkurahasta. Työnantajat taas pelkäävät, että myönnytys johtaa yleiseen malliin, koska ahtaajien jälkeen sitä vaativat kaikki jonkin asteen työtaisteluun kykenevät.

Jos työnantajat ovat oikeassa, kyse ei ole vain periaatteesta tai pikkurahasta. Taloudellisesti heikkoina aikoina yritykset joutuvat entistä ahtaammalle, jos niille sälytetään uusia kustannuksia. Se nostaa konkurssiriskiä ja vähentää haluja työvoiman palkkaamiseen. Yhdistelmä ei tiedä hyvää kansantaloudelle.

Toisaalta työntekijöiden halu selustansa varmistukseen on ymmärrettävä. Kansantaloudellisesti silläkin on merkitystä, koska ilman perusturvaa palkansaajien on riskialtista tehdä mittavia hankintoja ja elämänmuutoksia, kuten ostaa asunto tai vaihtaa paikkakuntaa työn perässä.

Molemmat osapuolet siis nojaavat painavaan pointtiin, joita molempia on mahdoton tyydyttää. Vai onko? Tanska on luonut ristiriitaan omaperäisen ratkaisun.

Tanskan mallissa työntekijän työttömyysturva on korkea. Turvan kustantaa valtio, joka jakaa kustannusrasitteen tasaisesti talouden kaikkiin toimijoihin, niin palkansaajiin kuin yrityksiin.

Työntekijät voivat elää ja tehdä hankintoja rauhallisin mielin, koska turvapuskuri riittää. Korkean työttömyysturvan vastikkeeksi työttömällä on velvollisuus ottaa vastaan tarjottua työtä tai osallistua koulutukseen. Koska kieltäytyjälle pamahtaa kova karenssi, ei heitä juuri ole. Sosiaaliturva on siis erittäin aktivoivaa.

Työnantaja uskaltaa palkata väkeä, koska irtisanomisen kustannukset ovat matalat. Työvoimaa on myös yleensä tarjolla vaivatta systeemin ansiosta.

Malli toimii vain, jos kaikki kolme ehtoa toteutuvat: korkea ansioturva, aktivoiva työllisyyspolitiikka ja toimivat työmarkkinat. Kaikki kolme jalkaa on nostettava pystyyn yhtä aikaa, muuten rakennelma romahtaa. Tanskassa näin tehtiin.

Systeemin edut ovat selkeät. Vaikka työpaikkoja katoaa, niitä myös syntyy ripeästi. Työvoima ohjautuu sinne, missä sille on kysyntää. Tanskan työttömyysaste on alle viisi prosenttia, vain puolet EU:n lamakeskiarvosta. Pitkäaikaistyöttömyys on olematonta.

Valtiolle järjestelmä maksaa melko paljon - jos laskelma huomioi vain työttömyyden suorat kustannukset. Lasku on kuitenkin pieni tai positiivinen, kun mukaan otetaan kansantalouden hyödyt kokonaisuutena. Kun vain pieni osa aktiivi-ikäisestä väestöstä on sivussa tuotannosta, syntyy tasaista hyvinvointia ja perusturvallisuutta. Työ on varmin tapa pysyä poissa syrjäytymiskierteestä.

Systeemin toimivuutta osoittaa, että Tanskassa kansantuote putosi maltillisesti keskellä maailmantalouden lamaa, vaikka pankkikriisi iski Tanskaan paljon lujempaa kuin vaikka Suomeen. Kun systeemin tavoite on pitää tuotanto liikkeessä ja väki työn syrjässä, suhdannepudotukset mätkähtävät tuhdin patjan päälle.

Veroista ei Tanskassa tietysti ole puutetta, mutta kyllä niille katettakin kertyy. Tanskan budjettivaje on julkisen talouden kuristaan tunnetun Saksan tasoa, joten velalla eivät juutit systeemiään kustanna. Ei ihme, että he ovat tyytyväisiä malliinsa. Työntekijät arvostavat turvallisuutta, työnantajat joustavia työmarkkinoita.

Mallia voisi soveltaa aivan hyvin Suomessa. Sen etuihin kuuluu, että Tanskaa ei ansioturvan takia ajeta työtaisteluilla ahdinkoon tilanteessa, jossa murheita on riittävästi muutenkin.

PS: Hevimiehelle tiedoksi, että Katainen ei ole ainakaan vielä vastannut veroaloitteeseeni.

Heikki Ikonen