Euron jyrkkä pudotus toisia valuuttoja vastaan on nostanut uumoilut yhteisvaluutan saapumisesta umpikujaan eli hajoamiseen. Uhka pakotti monet euromaat koviin ja nopeisiin budjettileikkauksiin – Italian pääministeri Silvio Berlusconi sanoi suoraan, että leikkausten tavoite on euron pelastaminen. Luottamusta sekään ei palauttanut, vaan suhteessa dollariin euro putosi alimmalle tasolleen viiteen vuoteen. Euron hajoamisen uhka joka tapauksessa väheni.

Tässä tilanteessa euron arvon laskua ei kannata ylettömästi kauhistella. Euro oli ylihinnoiteltu pitkän aikaa, joten korjausliike oli vain ajan kysymys. Euron devalvoituminen on enemmän hyvä kuin huono uutinen, koska se piristää vientiä euroalueelta ulos. Eniten devalvoitumisesta hyötyvät EU:n eteläiset jäsenmaat, joiden kilpailukykyä vahva euro on rasittanut pahan kerran. Mutta euroalueen ulkopuolelle vieviä yrityksiä riittää Suomessakin, joten tilauskirjat täyttyvät entistä ripeämmin. Välilliset vaikutukset ovat myös merkittävät, sillä etenkin investointilaitteiden viejiä hyödyttää euroalueen asiakkaiden vilkastunut kysyntä. Suuntahan on onneksi muutenkin ylös maailmantalouden virkistyessä.

Devalvaatiolla Suomi markka-aikaankin korjasi kilpailukykyään, ja se onkin nopea lääke. Mutta kilpailukyvyssä on kyse laajemmasta kokonaisuudesta. Hyödykkeiden, olkoot tavaroita tai palveluja, houkuttelevuus perustuu hinnan ja laadun suhteeseen. Jos tuotteiden taso on korkea, käyvät ne kaupaksi ympäri maailman vahvankin valuutan oloissa. Halpa euro nostaa Bemarien ja Mersujen kysyntää, mutta niille riittäisi asiakkaita joka tapauksessa.

Devalvaatio ei ole koskaan pysyvä ratkaisu, etenkin kun globaalissa taloudessa yritykset ja kuluttajat ostavat runsaasti tuontihyödykkeitä. Halpa valuutta nostaa tuotantokustannuksia ja leikkaa kuluttajien ostovoimaa. Kun metsäteollisuuden kilpailukykyä takavuosina avitettiin devalvaatioilla, kustansivat lystin piristyneen viennin riemuista osattomat yritykset ja kuluttajat. Maailman raaka-ainekaupasta suurin osa on dollaripohjaista, mikä jo yksin nostaa euroalueen kustannustasoa. Halvan valuutan kääntöpuoli on aina inflaatiopaine. Toisaalta aidosti kilpailukykyiset taloudet eivät kärsi vahvasta valuutasta, vaan nauttivat sen ostovoimasta.

Kilpailukyvyn kestävä nostaminen on resurssien ja osaamisen kohentamista, olipa kyse valtiosta tai yrityksestä. Valtioiden tasolla se tarkoittaa muun muassa pätevää koulutusta, tehokasta infrastruktuuria, sujuvaa byrokratiaa, tarkoituksenmukaista lainsäädäntöä ja toimivia yhteiskunnallisia instituutioita. Välimeren maiden yksi suuri ongelma ovat jäykät työmarkkinat. Tanska on täysin päinvastainen esimerkki: sen työmarkkinat ovat todella joustavat ja työvoiman sosiaaliturva korkea. Yhdistelmä antaa Tanskalle suurta kilpailuetua.

Yritysten tasolla kilpailukyky nojaa työn laatuun ja kustannustehokkuuteen. Paketissa on osansa tutkimuksella, tuotekehityksellä, johtamisella, työmenetelmillä, markkinoinnilla, myyntiorganisaatiolla... Kun paletti toimii, käyvät tuotteet kaupaksi ja asiakkaat saavat vastiketta rahalleen – toisaalta työntekijöille on varaa maksaa kunnon palkkoja, ja silti yritys tekee voittoa.

Pelkästään polkumyynnillä ei tähän koskaan päästä, enempää valtioiden kuin yritysten tasolla. Halventunut euro piristää vientiä, mutta sen varaan ei pidä tuudittautua. Aito kilpailukyky vaatii jatkuvaa kehitystä.

Heikki Ikonen