Soppa kiehuuMaanantai 29.11.2010 klo 13.18 - Kari Uoti Irlantilaiset pankit ovat samassa jamassa kuin islantilaiset tovi sitten. Molempien maiden pankkisektori on liian suuri maan resursseihin nähden. Tämä korjaantuu kolinalla, joka pakottaa molempien valtioitten kansalaiset tiukentamaan vyötä, mistä seuraa, että väki lähtee muualle. Miksi tiukentaa vyötä, kun rajat ovat auki ja vastuusta pääsee luopumalla irlantilaisesta osoitteesta. Seuraako tästä, että Euroopassa alkaa massamuutto aina sen mukaan, mikä osa mantereesta milloinkin on upoksissa. Vapaa liikkuvuus ja kaikki yhteiset palvelut mahdollistavat karkuun lähtemisen, enää ei tarvitse jäädä kärsimään paikallisten poliitikkojen tai pankkiirien tyhmyydestä, vaan voi vapaasti nostaa kytkintä ja lähteä sinne, missä asiat ovat hallinnassa. Ei voi kuin hämmästellä tämän markkinatalouden toimintaa. Irlantilaisten pankkien riski ei ole näkynyt niille rahan saatavuudessa, vaan rahaa on annettu paikallisiin ja kansainvälisiin kiinteistösijoituksiin loputtomasti ilman minkäänlaista tolkkua. Suomessakin muutama kansainvälisempi spekulantti on tuonut tänne näitä rahoja ostaakseen taloja järjettömillä hinnoilla. Sen sijaan, että valtiot ja sitä kautta veronmaksajat joutuvat aina vastuuseen näistä hölmöilyistä, voisi olla aika toteuttaa sijoittajien vastuuta. Jokainen pöljä, joka on antanut rahaa näille irlantilaisille, saisi kärsiä tappion omassa kassassaan ainakin jollakin määrällä. Järjestelmä ei oikene ikinä, jos riskit eivät koskaan toteudu. Sama tilanne oli 90-luvun alussa Suomessa. Ulkomaalaiset sijoittajat lainasivat suoraan paikallisille säästöpankeille rahaa, jonka nämä heittivät roskikseen. Yksikään näistä ulkomaalaisista sijoittajista ei hävinnyt penniäkään, kaikki tappiot otettiin veronmaksajilta, mikä oli järjetöntä. Kari Uoti |
Avainsanat: Kari Uoti, pankkikriisi, pankkituki, sijoitusriskit, sijoittajan vastuu |
|
Kaikki ovat suuntautuneet Irlantiin, ikään kuin siellä käytäisiin ratkaiseva kamppailu siitä miten euroalueen käy, noustaanko lamasta vai syveneekö se yhä. Kun vaivautuu vilkaisemaan amerikkalaisia futuurimarkkinoita, mitä voi suositella asiasta päättäville Suomalaisillekin poliitikoille , voi huomata sijoittajien investoineen rahansa nyt sen puolesta että lama edelleen jatkuu ja aina vain syvenee. Suursijoittajat hakevat nyt voittonsa nimenomaan tukupaketeista.