Ahneuden synti kertoo itsekkäästä luonteesta. Ahne ihminen haluaa itselleen enemmän, ottaa toisenkin osan, eikä ahne luovu omastaan. Ahneus on tyytymättömyyttä nykyiseen siten, että mikään ei tunnu riittävän. Se voi olla röyhkeätä käytöstä, ylen määrin itselle haalimista.

Hyväntekeväisyys on ahneelle tuntematon käsite. Ahne on kiittämätön siitä mitä saa, koska haluaa vielä enemmän.

Valitseminen on ahneelle paha paikka, hän kun haluaa molemmat ja kaiken. Luopuminen on kynnyksen takana.

Näinhän me ajattelemme ahneudesta?
Minun mielestäni ahneus voi olla myös hyve. Se mitä minä tarkoitan ahneudella hyveenä on se, että siinä on suhteellisuudentajua.

Tarkoitan ahneutta onnistua!

Ja tarkoitan todellakin ahneutta. Yrittäminen, haluaminen, tahtominen ei riitä. Täytyy viedä asiat ahnaasti päätökseen. Tai täytyy pelata täysillä ja tehdä se niin hyvin, että sinua kiitetään, että olit niin rohkea etkä luovuttanut. Ahneus ei saa päättyä tähän.
On oltava ahne saamaan hyvää palautetta palvelusta, intensiivisyydestä, positiivisuudesta, kaikesta.

Voiko ahneus olla sitä, että saa hyvän toisille eikä itselle?

Ahne on mielestäni vain voimakkaampi sana, jolla on negatiivinen kaiku ja sanakirjan selitykset rasitteena. Moni varmasti haluaa korvata tämän vastenmielisen sanan jollain tahto- tai halu-tyyppisellä sanalla, mutta merkitys muuttuisi silloin. Kyllä ahne voi olla, vaikka ei toimikaan keinoja kaihtamatta.

Provosoidaanko lisää? Ahneus on parhaimmillaan tervettä itsekkyyttä, jota meiltä valitettavan usein puuttuu alistavan kasvatusperinnön kautta.
Ahneus sanana tuo tietyn pohjattomuuden mielikuvan, mutta – kuten jo mainitsinkin – siinä pitää olla suhteellisuudentaju mukana.

Me tarvitsemme voimakkaita sanoja.

Pauli Vuorio