Pienyritykset verottajan hampaissaMaanantai 14.2.2011 - Heikki Ikonen Olen kuullut vinon pinon kauhutarinoita verottajan ja verolakien tavasta kohdella pienyrityksiä. Sain tästä makua perustaessani vuosi sitten toiminimen, jotta voisin veloittaa hiukan taloyhtiötämme isännöinnistä. Toiminnan liikevaihto oli pari tonnia vuodessa eli niin vähäinen, etten joutunut edes alv-velvollisuuden piiriin. Toiminimestä kertyvät vähäiset verot aioin hoitaa yliverottamalla verokortillisia normitöitäni. Tyrmistykseni oli melkoinen, kun vuodenvaihteen jälkeen postista kolahti ennakkoverolippu, joka vaati maksettavakseni ennakkoveroa jokseenkin yhtä paljon kuin oli edellisen vuoden liikevaihtoni isännöinnistä. Soitin tietenkin verotoimistoon ja kysyin, mihin ihmeeseen arvio perustui. Aiempien vuosien verotietoihin, minulle vastattiin. Erikoista, koska toiminimeni ei ollut olemassa aiempina vuosina, enkä ollut jättänyt 2010 veroilmoitusta – tai tehnyt edes kirjanpitoa vielä kertaakaan. Miten kukaan voi arvioida toimintani taloudelliset mitat? Virkailija ei siihen keksinyt mitään järjellistä vastausta. Kokeneena kettuna hän kuitenkin osasi käyttäytyä niin, että minä tunsin olevani se, joka nakertaa yhteiskuntamme perusteita. Olin jo jonkun aikaa harkinnut isännöinnistä luopumista, koska työmäärän, vastuun ja korvauksen suhde oli surkea. Verottajan asenne viimeisteli päätöksen. Jos minun on maksettava joka vuosi poskettomat ennakkoverot tai riideltävä niistä verottajan kanssa, homma löi entistä vähemmän leiville. Ilmoitin verottajalle lopettavani isännöinnin. Sen jälkeen ennakkovero peruttiin. Minulle kyse oli vaatimattomasta sivutoimesta, mutta tiedän pienyrittäjiä, jotka ovat samalla tavalla lopettaneet päätoimisen toiminimensä, koska ennakkoverot ovat olleet täysin ylimitoitettuja ja ylivoimaisia hoitaa. He ovat palanneet palkansaajiksi – jos mahdollista. Pienyritysmaailman hyvin tuntevan kollegani mukaan on yleistä, että pienyritysten verosotkujen takana on vastaavia epäkohtia. Verottajan mielivallan ohella kyse voi olla yrittäjän hallinnollisen osaamisen puutteesta. Pienyrittäjien pitäisi hallita verolait ja -käytännöt, vaikka ne ovat vaativuudessaan alan ammattilaisten pelikenttää. Kun pienyrittäjät ovat muutenkin naimissa kiireen kanssa, urakka on kohtuuton. Usein kyseessä voi olla myös huolimattomuus, konkurssien kohdalla puhdas uupuminen ja rahojen loppuminen. Konkursseissa on tavallista, että verot jäävät viimeisiltä kuukausilta maksamatta, koska kassaa on venytetty epätoivoisesti. Oikeuskäytännössämme verorikkomukset ovat raskaasti sanktioituja. Kovia tuomoita voi paukahtaa suhteellisen pienistäkin summista – etenkin jos niitä vertaa WinCapitan kaltaisiin vedätyksiin tai sisäpiiritiedon hyväksikäyttöön pörssissä. Niissä on kyse miljoonien rikoksista. Siihen nähden tuomiot eivät ole oikeassa suhteessa. Yritysverotuksen käytännöt kaipaavat reipasta remonttia, jos pienyritykset luopuvat sen vuoksi toiminnastaan, tai joutuvat muuten kohtuuttomiin vaikeuksiin. Se on surkeaa sekä yrittäjien että yhteiskunnan kannalta. Vääristynyt byrokratia on tehokkaimpia tappoja tappaa taloudellinen toimeliaisuus ja hyvinvoinnin kasvu. Siitä riittää esimerkkejä ympäri maailmaa ja historiaa. Suurille yrityksille tilanne on helpompi, koska niillä on varaa veroammattilaisiin, mutta yhden tai muutaman hengen puljuille se on liian kallista ylellisyyttä. Sama pätee asianajajien käyttämiseen. Suomessa ei oikeuteen kannata lähteä kuin tarpeeksi rikkaan tai köyhän. Köyhä saa ilmaisen oikeusavun, rikkaalla on varaa maksaa juridiset rähinät omasta pussista. Yritysten kohdalla tilanne on muuten sama – paitsi ettei yrityksille anneta oikeusapua, olkoon miten köyhä tahansa. Veronesteestä pienyrityksen on selvittävä omin voimin. Seuraukset voivat olla kohtuuttomat. Heikki Ikonen |
Avainsanat: Heikki Ikonen, verotus, yritysverotus, ennakkoverot, ennakkoveroarvio, verorikkomus, byrokratia |
|
15.2.2011 14.17
Hevimies
Hmm iteni yrittäjyydestä on pitäny pois älyttömän monimutkainen byrogratia ja törkeä verotus. Ei kiinosta vääntää 12 tuntisia työpäiviä vain sen takia että saa voita leivän päälle, kun sen saa helpommallakin. |
15.2.2011 19.23
Kaunis
Yrittäminenhän on mahdottoman helppoa ja mitään byrokratiaa en ole ylitsepääsemätöntä huomannut |
15.2.2011 20.57
AP
Yrittämisessä voi itse säädellä miten veroja maksaa. Se miten jakaa kulut tilinpäätöstä ennen jne... verotuskaan tuloksesta ei siis ole ollenkaan törkeää vaan päin vastoin jos saa osinkoja se on vähemmän kuin palkkatulosta. Tosin jos kolmisenkymmentä prosenttia tuntuu törkeältä tulosi on sen kaltaiset, etten suosittele yrittäjäksi lähtemistä, jos et aio saada veroprosenttiasi yli kolmenkymmenen jos muutat rahan palkkatuloksi, tuskin pärjäät. |
16.2.2011 9.50
Hevimies
Juu no korjailen työkseni tietokoneita ja niihin liittyviä ongelmia. Jos sillä yrittäjä aikois pärjätä niin se ois sitten yksityisille ja pienyrityksille IT tukea ja ratkaisuja. Katteet tietokoneissa ja osissa on todella mitättömät, tavara vanhenee todella nopeasti siksi kukaan ei pidä mitään suuria varastoja. Kaipa sillä leipänsä tienais kun periaatteessa ei liiketilaa tarvitse. Mutta jääkö siitä enemmän handuun ?/työtunti kun palkkatyöstä niin hieman epäilen että on sen arvoista. |
16.2.2011 9.51
Hevimies
ton piti olla euroa/työtunti mutta jostain syystä euronmerkistä tulee kyssäri |
16.2.2011 9.53
Testi
? |
20.2.2011 22.49
Heikki Ikonen
Kiitos kommenteista. |
21.2.2011 10.04
So P
On tietysti täysin selvää, että kaikkia hommia ei kovin helpolla muuteta yrittäjähommiksi. Sen säätelee moni asia: |
21.2.2011 16.09
Pete
Olisiko tuo mahdollista - tai onko sellaisia olemassa? - että pienyrtiykset hankkisivat kollektiivisesti tiettyjä osaamisalueita yhteisostoina, vaikka noita verotusteknisiä. Taloyhtiöillähän ainakin on omia liittoja, joiden jäsenmaksua vastaan saa juridista apua yms. Niitä ei tarvitse usein, mutta kun tarvitsee, niin maksaa sairaasti. Jos jäsenmaksun kautta voisi niitä hoitaa - tai saada ainakin rutkaa alennusta - niin kyllä vuosien mittaan jäsenmaksu kannattaisi maksaa, olisi kättä pidempää jahka tositarve tulee. |
21.2.2011 17.00
AP
Kyllä näitä yhteisostojuttuja on, vaikkakin TODELLA vähän. Suomalaiset ovat mustasukkaisia, kateellisia ja epäileviä toistensa suhteen. |
22.2.2011 17.45
Pete
No tuossahan olisi kehittämisen varaa sitten. |
24.2.2011 18.25
Hellurei
Kyllä ehdottomasti. Yhteisostot ovat pientahoille kuitenkin usein vaikeita. Saavutettava hyöty suhteessa käytettyyn aikaan ja vaivaan ja siihen että päästään yhteisymmärrykseen ja oikeaan toimintaan ei useinkaan kohtaa. |
18.8.2012 20.10
Mikke
Unohtakaa jo tämä Suomi. |
8.2.2014 9.24
Heikki Salminen
Verottajan ei tarvitse Suomessa noudattaa lakia ja oikeuslaitos on verottajan kumileimasin. Verottajan mielivallalle ei ole mitään rajaa. Lait ovat tulkinnanvaraisia ja verottaja tulkitsee niitä aina heille parhaimman päin ja oikeudesta asioihin ei saa turvaa. Esim. Lailla "luottamuksen suoja" |
Kyllähän se niin on, että Suomalainen järjestelmä on hyvin kaukana Amerikkalaisesta unelmasta, jossa vastuu jokaisesta on ensisijaisesti itsellä. Täällä pyritään lähinnä siihen, että rikkaat pysyy rikkaina ja siihen joukkoon pääsemisen ehkäisemiseksi verotetaan ja laitetaan muita esteitä, että hommat säilyis kuten ennenkin. Säilyyhän ne Amerikkassakin, mutta ei ideologisesti niin, että sitä halutaan. Täällä jokainen yhteiskuntaluokan muutos on lähes kriminalisoitu. Sama juttu on poliittisesti. Enemmän arvostetaan oppiarvoja ja titteleitä ja sukujuuria kuin osaamista vaikka osa koulutus ja oppiarvoista on saatu ilman, että olisi käytäntöä mukana ja todisteita osaamisesta. Menneillä saavutuksilla ei kukaan tee asioita nyt. Suomessa näin luullaan.
Tämä ei tietenkään joka asiassa ole huonompi kuin esim. mainittu Amerikan systeemi, tai oikeadstaan systeemit, siellähän on useita valtioita valtiossa, eikä mitään yhtä Amerikkaa ( USA ) ole olemassakaan. Ideologia Suomessa vaan on hyvin junttimainen, pääosin kaikkea muutosta pelkäävä, vaikka muka ollaan niin etulinjassa. Oltiin ehkä 20 vuotta sitten, sitten jumiuduttiin siihen ja nyt ei uskota, että ollaan perkeleesti jäljessä.
Verotus vaan jatkuu hurjemmin, koska kukaan siellä ei yksityisellä puolella ei halua luopua mistään, ei itse eikä uskomastaan lapsiensa toivetyöpaikasta, ei ideologiastaan, eikä myönnä, ettei olekaan etulinjassa tietoineen ja taitoineen.