Luottamus, sana jota käytetään aivan liian heppoisasti. Ei oikein voi luottaa, aika hyvin voi luottaa, useimmiten voi luottaa! Luottamus on ehdotonta, joko luotetaan tai sitten ei luoteta. Muita vaihtoehtoja ei ole. Ilman 100 % luottamusta yksikään yhteisö ei voi toimia, ei yksikään parisuhde, ei yksikään yhdistys eikä työyhteisö. Riittääkö se, että puolisosi on sinulle uskollinen kahdeksankymmentäviisi prosenttisesti?

Luottamus ja luottaminen ovat olleet kautta aikojen ihmisille kunnia-asioita. Epäluotettavat ihmiset on leimattu ties miksi hulttioiksi, epärehellisiksi ja ennen kaikkea heitä on hyljeksitty. Luottamus on ollut ”tosi-miehen mitta” siinä määrin, että suomalaisia heimoja on määritelty sen mukaan. Jonkun maakunnan miehen sanaan on aina voitu luottaa.  Pohojammaalla on oikein sanonta sopimuksia tehdessä: ”Lyärähän kättä päälle, jottei asiat jää pelekän paperin varahan”.

Luotettavuus on jakanut kautta aikojen myös ammattikuntia. Aivan oma rotunsa ovat aina olleet hevoskauppiaat, markkinamiehet, autokauppiaat, kelloja kauppaavat… lista on pitkä. Rännikauppiaista on tehty oikein romaaneja ja elokuvia. Nykyisin näiden perinteisten mestareiden yli ovat kävelleet poliitikot, maamme korkeimmat päättäjät, lakiemme säätäjät eli ihmiset, joiden käsissä on meidän ja lastemme tulevaisuus. On aivan luonnollista, että kuka tahansa räkänokka voi sanoa Suomen pääministerille: - Kepu pettää aina! Puolueesta riippumatta ministerien sanomiset kyseenalaistetaan, kansanedustajia pilkataan ja epäillään rikoksista! Kyllä hävettäisi, jos meidän firmasta puhuttaisiin noin.

Jokainen, joka toimii eri tavalla kuin on luvannut, tai toisen ihmisen kanssa sopinut, on epäluotettava. Miksi myymme kunniamme noin halvalla? Miksi haluamme kuulua heittiöiden joukkoon? Miksi petämme meitä kohtaan osoitetun luottamuksen? Onko jotenkin vaikeampaa toimia luotettavasti kuin epäluotettavasti?  Kysymys, jota kannattaa pohtia syvällisesti. Onko järkevää kehittää sellaista kulttuuria, jossa ei ole millään mitään väliä? Mihin se johtaa? Taskupeili on edullinen konsultti. Nykyisin vain harvalla on peili taskussa. Onko syy juuri siinä?

Puhelinvastaajassa sanotaan: ”Valitettavasti en juuri nyt voi vastata, mutta jätä nimesi ja numerosi niin  soitan heti kun vapaudun”. WWW. sivuilla, käyntikorteissa ja lehti-ilmoituksissa on sähköpostiosoite. Nämä ovat siksi, että soittamalla tai meilaamalla saat minuun yhteyden. Lupaus ja sopimus siitä, että tavoitat minut. Kun näihin ei vastata, se on luottamuksen pettämistä. Se on loukkaavaa halveksuntaa ihmistä kohtaan. Lupasin soittaa, jätit tietosi, en soittanut. Petin luottamuksesi! Petin työnantajani luottamuksen. Ei varmasti ole sovittu, että yhteisömme arvoihin kuuluu ihmisten pettäminen.

Kaunistellaanko asioita peittääksemme totuutta? Syy ei ole kiire. Syy on välinpitämättömyydestä johtuva luottamuksen pettäminen. Olen ihmetellyt, kuinka työyhteisöissä hyväksytään halveksiva käyttäytyminen, ylimielisyys työkavereita, asiakkaita ja koko työyhteisöä kohtaan. Ihmettelen sitä, kuinka voi luottaa isoissa asioissa, jos ei voi luottaa edes näin pienissä jutuissa. Yksityisasiasta ei ole kysymys. Epäluotettavat ihmiset vaarantavat koko työyhteisön toiminnan. Olisi hyvä laskea, kuinka kalliiksi tämä luokattoman laaduton toiminta tulee. Tietää miten paljon nämä teettävät turhaa työtä työyhteisössään tai montako kauppaa tai asiakasta menetetään, vaikka vain kuukaudessa.

Sovitaan kuinka toimitaan, toimitaan niin kuin sovittiin. Onko vaikeaa? Asenteella on merkitystä. Arvoilla on merkitystä. Auktoriteettien esimerkeillä on merkitystä. Luottamuksen pettäminen on vähintään yhtä vakava asia kuin sukupuolista ahdistelua synnyttävä viivähtänyt katse.

Olli Linjala
Asennekouluttaja