Politiikka on loppujen lopuksi aika yksinkertaista: erinäköiset naamat selittävät televisiossa asioita, joista emme ymmärrä paljoakaan. Tai vaikka ymmärtäisimmekin, emme tunne asioiden taustoja, koska ne ovat vain poliitikkojen tiedossa.

Mitä jää jäljelle? Naama. Naama, joka selittää, kiemurtelee, venkoilee, valehtelee ja vääristelee. Samat itsetyytyväiset naamat illasta toiseen.

Politiikassa asiat pysyvät, joten kansan ainoa mahdollisuus on vaihtaa naamat. Niin kävi nyt. Perussuomalaiset oli varma sijoitus: takuuvarmasti uusi naama pelikentälle, koska vanhoja ei siinä sakissa ollut olemassakaan. Kansaa ei pohjimmiltaan kiinnosta, mitä poliitikko sanoo, vaan minkänäköisestä naamasta poliittinen slangi syljetään televisioruudun läpi ihmisten silmille.

Esimerkkejä on vaikka millä mitalla. Matti Vanhanen havaitsi hyvissä ajoin, että naama ei enää toimi ja karkasi rintamalta käpykaartiin kesken kiihkeimmän taistelun. Puoluesihteeri Korhonen ei karannut, vaan taisteli katkeraan loppuun saakka, mutta naama ei enää toiminut. Samoin kävi Kiviniemelle: naama petti kalkkiviivoilla. Puhumattakaan Väyrysestä, jonka naamaan lienee kyllästynyt joka ikinen suomalainen.

Vastakkaisiakin esimerkkejä löytyy: Kanki-Kaikkosen kaunis naama piti pintansa, vaikka vaalirahasählinki oli viedä miehen mennessään. Varsinais-Suomalaiset näyttävät rakastuneen Ilkka Kanervan ikipoikamaiseen naamioon siinä määrin, että aivan sama, mitä Kanerva tekee – naama pelastaa.

Naamavaalit saivat konkreettisen huipentumansa Pirkanmaalla: vaikka edellisten vaalien ylivoimainen äänikuningatar Marja Tiura vapautettiin kaikista vaalirahasyytteistä, totaalisesti hajonnut naamari pudotti naisen eduskunnasta. Pirkanmaalaiset kokoomusäänestäjät eivät yksinkertaisesti enää kestäneet katsoa eikä kuunnella Tiuraa missään muodossa. Niin kova oli vastenmielisyys Tiuraa kohtaan, että monet vannoutuneet kokoomuslaiset äänestivät tällä kertaa jopa jotain muuta puoluetta, koska halusivat varmistaa, että ääni ei mitään kautta lipsahda ainakaan Tiuran hyväksi. Loppujen lopuksi Tiura jäi noin sadan äänen päähän edustajanpaikasta. Runsaalla sadalla lisä-äänellä hän olisi passittanut toisen naaman, Harri Jaskarin, siviiliin.

Ja vastakkainen esimerkki: Mikko Närhi keksi käyttää Kimmo Sasin kulunutta naamaa aivan uudella tavalla: hän asemoi Sasin kaljun vaaliesitteeseen ja väitti, että "Työn jälki näkyy". Äänestäjät uskoivat ja Sasi ponnisti parlamenttiin ties kuinka monennen kerran – täydellisen kulahtaneella naamarillaan.

Ja lisää: Vasemmistoliiton Anna Kontula pudotti aivan loppumetreillä Minna Sirnön. Miksi? Kyllä, Anna Kontulan naamariin oli ilmestynyt positiivinen leima Kiljusen herrasväen ulkomaanmatkan yhteydessä. Ihan hyvä – kyllä eduskunnassa on hyvä olla vähintään yksi seksitutkija.

Timo Soinin naama vetosi suomalaisiin kuitenkin ylivoimaisesti eniten: erinäköisiä perussuomalaisia äänestettiin hullun kiilto silmissä ympäri valtakuntaa vain sen takia, että varmistetaan Soinin leveän naaman näkyminen jatkossakin kansalaisten olohuoneissa. Mutta miksi?

Yksinkertaisesti siksi, että Soinin katsominen ja kuunteleminen on kivaa. Ei se sen ihmeellisempää ole.

Kari Hannunen
Päätoimittaja, Tampereen Yritysviesti -lehti
www.yritysviesti.com