Lehdistö kamppailee laskevien levikkien kanssa. Se hakee apua digitaalisesta mediasta, jossa yhden liiketoimintamallin sijaan lehdistöllä on jo nyt vähintään kolme vaihtoehtoa siirtyä digitaalisen mediaan: verkkolehti, ladattava lehti ja henkilökohtainen lehti, erittelee tutkija Ari Hakkarainen talouslehti Piksussa.

Verkkolehdille on tähän mennessä keksitty kaksi ansaintamallia: mainokset ja pääsymaksut. Mainoksia on helppo liittää minne tahansa, mutta ammattitaitoisen toimittajajoukon palkkoja niillä harvoin maksetaan. Ladattavassa lehdessä ansaintamalli ei muutu, sillä lehtisovelluksia myydään irtonumeroina ja vuositilauksina. Suurten suomalaisten lehtikustantajien lehtiä on jo saatavissa ladattavina. Henkilökohtainen lehti odottaa oikeaa toteutustapaana. Tablet-laitteiden ohjelmat automatisoivat lähteiden ja artikkelien valinnan lukijan mieltymysten mukaan. Uutisaddiktille henkilökohtainen lehti on loistava keksintö, mutta vielä keskeneräinen.

Huolestuttavaa Hakkaraisesta kehityksessä on, että Suomen pieni mediamarkkina voi keskittyä entistä tiukemmin niiden yhtiöiden käsiin, joilla on resursseja investoida ajan vaatimusten mukaan. Kun lehtien arvonlisäverokin nousee, pienet lehtitalot ovat helisemässä.

Aikakauslehti Economistin mielestä digitaalisen ajan suurin merkitys medialle on lähteiden ja vuorovaikutteisen median räjähdysmäinen kasvu. Tietoa ja kommentteja on tarjolla valtavat määrät sosiaalisessa mediassa, blogeissa ja sekalaisissa sivustoissa kautta maailman. Kaukana takana ovat ajat, jolloin kansalaiset olivat riippuvaisia vain yhdestä kotiin kannetusta paikallislehdestä. Hiiren klikkauksella tarjolla on kirjaimellisesti koko maailman sisältötuotanto.

Tarjonnan määrän lisäyksen ohella vastaanottajien rooli on kasvanut. Lukijat voivat kommentoida ja osallistua tiedon tuottamiseen eri tavoin. Sitä varten on luotu aivan uusia median muotoja, kuten Wikipedia ja Wikileaks.

Paluuta entiseen ei ole, ja kansalaisten kannalta mahdollisuuksien lisääntyminen on hyvä asia, koska asiasta kuin asiasta voi hankkia äärimmäisen kattavan tietopaketin. Mutta uudella mediaympäristöllä onongelmansakin.

Printeisessä mediassa tietolähteiden luotettavuudesta vastasivat kustantaja ja hänen edustajansa, päätoimittaja. Uusmediassa juridinen vastuu on yleensä ohuempi. Netissä liikkuu valtavat määrät tavaraa, joka näyttää journalismin velvoitteet täyttävältä uutis- ja kommenttimateriaalilta. Mutta usein niiden tarkoitus on pelkästään propagandistinen, eikä lähdekritiikki täytä alkeellisimpiakaan vaatimuksia. Oikeudelliset vastuukysymykset ovat paljon vaikeammin ratkaistavissa kuin perinteisessä mediassa.

Perinteisen ammattijournalismin tuottamista mediaympäristön muutos vaikeuttaa. Mediatalojen on vaikeampi hankkia rahoitusta, ja sen myötä tuottaa perusteellista taustatyötä vaativaa journalismia, koska se vaatii aikaa ja ammattitaitoa.

Heikki Ikonen

Linkit lähteisiin:

Lehdistöllä on yhden ansaintamallin sijasta jatkossa kolme uutta mahdollisuutta (Ari Hakkarainen | www.piksu.net)

Back to the coffee house (www.economist.com)