Blogin arkisto

Suomen kohtalo ei ole yhtä kuin Nokia

Share |

Keskiviikko 2.5.2012 - Heikki Ikonen


Kun Nokialla menee huonosti, synnyttää se Suomessa maailmanlopun tunnelman, niin suuri on ollut yhtiön merkitys työllistäjänä, yhtiöveron maksajana ja kansallisen itsetunnon kohottajana. Niin surullista kuin Nokian alamäkeä on seurata, ei suomalaisten pidä silti sortua näköalattomuuteen.

Meillä on suuri määrä globaaleja vientiyhtiöitä, joiden merkitys taloudellemme on yhteen laskettuna jo paljon suurempi kuin Nokian. Nokia työllistää kautta maailman noin 130 000 ihmistä. Suuret kotimaiset konepajat eli Kone, Metso, Wärtsilä, Konecranes, Cargotec, Outotec ja Nokian Renkaat työllistävät lähes yhtä paljon. Ne ovat oikein kannattavia yhtiöitä, joiden näkymät ovat pysyneet vuodesta toiseen hyvinä, kun suhdanneluonteiset pudotukset jätetään laskusta pois.

Vanhat metsäyhtiömme Stora Enso ja UPM työllistävät yli 50 000 ihmistä, ja niilläkin menee aivan hyvin. Kansainväistyneet Fortum, YIT ja Kemira työllistävät 50 000. Suomen vientisektori ei ole Nokian varassa.

Lisäksi monet mainituista vientiyhtiöistä panostavat kehittyviin maihin, jotka vastaavat pääosin maailmantalouden kasvusta. Vaikka yhtiöiden tuotantoa tietysti keskitetään paljon noille markkina-alueille, merkitsee se silti tilauksia suomalaisellekin työlle.

Konepajojen menestyksen takana on ollut suomalainen osaaminen ja hyvä strategia: keskittyminen markkinasegmentteihin, joissa kasvu on vakaata. Kehittyvien talouksien kasvu merkitsee rakentamisen ja metallituotteiden kysynnän pysyvää kasvua. Venäjän läheisyys on Suomelle kilpailuetu, jota muun muassa Fortum, Nokian Renkaat ja YIT hyödyntävät.

Suomeen on syntynyt myös vahvoja kasvuyrityksiä meikäläisittäin uusille aloille. Angry Birds ja Iron Sky osoittavat, että suomalaiset voivat pärjätä viihteen kansainvälisillä markkinoilla. Sen kasvunäkymät ovat valtavat, kun vauraus leviää pikku hiljaa kaikkiin maailmankolkkiin.

Nokian heikentymisellä on ollut myös myönteiset puolensa. Monet tietotekniikkayritykset ovat saaneet sieltä kipeästi kaipaamaansa työvoimaa. Entiset nokialaiset ovat perustaneet uusia yrityksiä tuoreiden ideoiden varassa. Nokian kaltaisia jättiläisiä niistä ei luultavasti koskaan tule, mutta tärkeintä on, että uutta tuotantoa ja työpaikkoja syntyy.

Takavuosina meikäläinen opinkappale oli, että Suomi elää metsästä. Kun metsäteollisuus ajautui vaikeuksiin, moni uskoi pysyvään kansalliseen katastrofiin. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan loimme uusia sektoreita ja yrityksiä. Ei Suomen kohtalo ole sidottu myöskään Nokiaan – kunhan emme vajoa masennukseen ja toimettomuuteen.

Heikki Ikonen

Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, Nokia, vientiyhtiöt, yritykset, Suomi


Kommentit

4.5.2012 9.09  Hevimies

Suomen kohtalo = raha-asiansa päin persettä hoitavien eu maiden kohtalo.

4.5.2012 10.59  kp

täytyy nähdä asiat positiivisesti, hyviä vientifirmoja meiltä tosiaan löytyy, ja uusia syntyy, se on ittestä kiinni pärjääminen etupäässä ainakin. ei nokiaakaan olisi ilman tämmöistä ajattelua, tai koneita sun muita

4.5.2012 11.27  Saunan takana on kyllä tilaa

Pessimistit, lannistajat, skeptikot, epäilijät ja muut negatiiviset ovat tämän maan vieneet paskaan aina kun paskassa on käyty.Muka niin sanotut realistit, oikeasti vaan haluavat että tulisivat muutkin samaan paskasakkiin.
Suomalaiseren kansanluonteeseen muka kuuluu. Pikemminkin kansanluonteeseen kuuluu se ikävä piirre ettei näitä kusipäitä saada kuriin.

4.5.2012 12.38  ei vaan vientiä

Juu. Ja hyviä firmoja tarvitaan kotimarkkinoillakin, ei se elämä pelkkää vientiä ole, vaikka poliitikkojen puheista semmoisen kuvan joskus saa.

4.5.2012 13.09  kp

hyvä pointti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini