Viime kuukausina olemme saaneet ikävää havainto-opetusta maailmantalouden keskinäisriippuvuuksista. Euroopan talouskriisin laineet rantautuivat jo keväällä Yhdysvaltoihin, jossa rahamarkkinoiden epävarmuus vähensi taloudellista aktiviteettia. Kesän mittaan talous alkoi yskiä myös siihen asti hyvin vetäneessä Aasiassa.

Maailmantalouden veturina vuodet toimineessa Kiinassa suhdanne tosin loiveni jo pari vuotta sitten. Kyseessä oli paljolti hallittu jarrutus, koska vuoden 2008 finanssikriisin voimakkaan elvytyksen seurauksena inflaatio kiihtyi yli sietorajan. Kiinan kaltaisessa kehittyvässä taloudessa inflaatio on ikuinen huolen aihe.

Erityisen kiivasta oli asuntojen hintojen nousu, liki 20 prosenttia parissa vuodessa. Toisin kuin länsimaissa, Kiinassa virkavalta tiedosti tarkkaan kiinteistösektorin ylikuumentumisen riskin. Ohjauskorkoa nostettiin, luototusta kiristettiin ja asuntosijoittamisen sivukustannuksia nostettiin. Asuntojen hinnat putosivatkin reilussa vuodessa takaisin samalle tasolle kuin 2009.

Kun inflaatio muutenkin hellitti ja vienti hiipui, Kiina päätti heinäkuussa uudesta elvytyspaketista. Ohjauskorkoa pudotettiin, luototusta lisätään ja investointeja houkutellaan erilaisin helpotuksin. Valtio toteuttaa suuria infrastruktuurihankkeita, jotka Kiinassa ovat mittaluokaltaan aina vertaansa vailla.

Kiinan suhdannepolitiikan saavutukset ovat omaa tasoaan. Kiina ei ole käynyt lähelläkään taantumaa sitten 1980-luvun alun, jolloin modernisaatioon tähtäävät talousuudistukset alkoivat.

Kiinalla on toki se etu, että esimerkiksi hyödylliset infrastruktuurihankkeet eivät lopu kesken. Etenkin sisämaassa niihin on tarve vielä pitkät ajat, koska teollistumiskehitys on siellä vielä alussa. Kiina kuitenkin varoo ylikuumentamasta julkisilla investoinneilla talouttaan, ja ajoittaa hankkeet mahdollisuuksien mukaan heikkoihin suhdanteisiin. Siitä sietäisi ottaa oppia länsimaissakin.

Tuore elvytyspaketti ei ole yhtä massiivinen kuin edellinen, mutta silti ensi talvesta odotetaan Kiinassa parasta kasvujaksoa pariin vuoteen. Se piristää Kiinaan vieviä yrityksiä ja alihankkijoita, aivan kuten 2009, jolloin finanssikriisin tyrmäämä maailmantalous toipui hämmästyttävän hyvin kuilun partaalta.

Etenkin metalli- ja kaivosteollisuudelle Kiina on ollut jo monta vuotta keskeinen markkina. Koska merkittävä osa Suomen suurista vientiyrityksistä toimii tällä sektorilla, on Kiinasta tulossa meille mieluisa joululahja. Onneksi maailmantalouden keskinäisriippuvuudet toimivat myös myönteiseen suuntaan.

Heikki Ikonen