Blogin arkisto

Ehdoton ei koulutusvapaille

Share |

Tiistai 16.10.2012 - Harri Jyrkiäinen


Suomen Pienyrittäjät tyrmäävät esitetyt kolmen päivän koulutusvapaat. Ehdotus on tuomittava ja pöyristyttävä, sillä Suomessa on jo nykyisellään Euroopan lyhyimmät työssäoloajat. Lisävapaiden kustannukset olisivat erityisesti pk-sektorilla tuhoisat. Samalla on syytä avata keskustelu ns. pekkasvapaiden poistamisesta. Lisäksi meidän on syytä pidättäytyä rahoitusmarkkinaverosta.

Esitetyt kolmen päivän koulutusvapaat on syytä haudata syvälle, vähemmän nerokkaiden ajatusten hautaan. Yritykset käyttävät Suomessa henkilöstönsä ammatilliseen ja muuhun kouluttamiseen useita miljoonia euroja vuodessa. Osaava ja työkykyinen henkilöstö on yksi monista yritysten liiketoimintaympäristöön liittyvistä menestystekijöistä.

Mahtikäskyllä aiottu vapaapäivämalli lisää erityisesti pienten yritysten kustannuksia merkittävästi. Samalla on myös huomioitava, että meillä on Euroopan lyhyin työssäoloaika. Työn tuottavuutta ja tehokkuutta on saatava yrityksissä lisää. Tästä esimerkkinä voisi olla ns. pekkaspäivien poistaminen.

Lisäksi on suoranaista tyhmyyttä etujoukoissa vaatia Suomeen rahoitusmarkkinaveroa. Kaavailtu rahoitusmarkkinavero lisää yritysten ja kansalaisten eläkemaksuja kohtuuttomasti ja tuhoaa osaltaan kilpailukykyämme banaanivaltion tasolle.

Harri Jyrkiäinen
Suomen Pienyrittäjät
www.pienyrittajat.fi

Avainsanat: Harri Jyrkiäinen, Suomen pienyrittäjät, koulutusvapaa, työsuhde, rahoitusmarkkinavero


Kommentit

16.10.2012 9.46  Hevimies

Jos kerran yritykset käyttävät työntekijöidensä kouluttamiseen useita miljoonia euroja vuodessa niin sittenhän koulutusvapaa ei muuta mitään.

Laitetaan vaan kaikille veroprosentiksi tasan sata niin ei tartte enää veroja miettiä sen jälkeen.

16.10.2012 12.09  Mistähän lienee kysymys?

Koulutusvapaa on pienyrityksille tosiaan täysin järjetön kulu. Ongelma on näissä aina, että yrityksiä katsotaan yhtenä klönttinä. Pitäisi erotella selvästi eri ryhmiin. Globaalit ja suuryritykset ovat eri juttu, ja ne pelaavat eri pohjakuluilla, pääomilla kuten on uutisista saatu lukea omilla säännöilläkin. Pienemmillä ei ole mahdollisuuksia samoja lainmukaisia porsaanreikiä käyttää saadakseen hyötyä.
Yritysten satsaus monissa Suomalaisissa yrityksissä henkilökuntaansa on todella hyvää. Ei voi siis ymmärtää myöskään sitä mistä moinen idea kaikkia koskevasta mahtikäskystä oikein on saanut pontensa. Ja missä on hyöty ja kenelle tästä asiasta. Toisella kädellä annetaan tukia joillekin yrityksille ja toisella kädellä kahmitaan sitä mistä antaa toisilta pois. Ei ole virkamiesten tehtävä päättää ja ohjata mitkä yritykset ovat niitä joiden kuuluu menestyä. Turhaa byrokratiaa taas kerran lisää.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini