Hyvä puoli yrittämisessä on se, että on vapaus myös sanoa ei. Ihan kaikkeen ei kannata suostua. Jos asiakkaalla on liian kovat ehdot ja tiedät, että niiden täyttäminen aiheuttaa stressin, ei ole pakko allekirjoittaa. Etenkin, jos edessä on jatkuva ja pitkäaikainen asiakkuus. Sopimusneuvotteluissa pitää olla itsevarma ja tietää, missä oma raja menee.

Yrittäjänä on myös vapaus jatkuvasti etsiä uusia kannattavampia ja mukavampia asiakkaita. Sillä totuushan on se, että mukaville ihmisille on vaan mukava tehdä töitä. Mukaville ihmisille on valmis vääntymään vähän pidemmälle ja tekemään ehkä palveluksiakin. Kunhan ei tule hyväksikäytetyksi.

Yrittämisen alkuaikoina törmäsin muutamaan tilanteeseen, joissa meinasin joutua hyväksikäytetyksi. Aloittelevana yrittäjänä on tartuttava jokaiseen oljenkorteen, jotta saisi rakennettua verkostoaan ja löytäisi asiakkaita. Moni tekee alussa ilmaista työtä ihan sen vuoksi, että saisi referenssejä. Niin tein kai itsekin. En totta puhuen muista enää. Hyväksikäyttäjistä onneksi pääsin ajoissa eroon. Helppo "exit" on monesti ylihinnoittelu.

Toivon kuitenkin, että saan vielä sopimuksen miellyttävämmäksi. Täytyy olla kamalan kärsivällinen eikä iskeä heti kaikkia kortteja pöytään. Eikä myöskään heti kättelyssä alentaa hintojaan. Neuvottelu on kuin pelaisi pokeria. Kummalla pettää pokka?

Silti. Sopimukset ovat kurjia. Varsinkin jos ei tunne toista osapuolta. Ikinä ei voi luottaa siihen, että toisella ei olisi lehmä haudattuna, vai ojassa, miten se menikään..? Mutta heti kun yksikin asia kirjataan ylös, tulee mieleen miljoona muuta. Lopulta sopimuksesta voi kasvaa valtava pumaska, jota molempien osapuolten lakimiehet tavaavat päiväkausia. Helpointa olisi, kun voitaisiin vain sopia, että kumpikin toimii rehdisti ja korkealla moraalilla. Mutta, bisnes on bisnestä. Ei avioliitto.

Anja Kadziolka

Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti.

Lue alkuperäinen kirjoitus ja kirjoittajan blogia Sekuntielämää tästä.