Sain vihdoin luettua loppuun Taivas ja Helvetti -kirjan. Kirjan nimi on osuva, sillä sitähän tämä on. Kirja on kulkenut mukanani koko kesän jokaisella automatkalla, leikkipuistossa ja rantareissulla. Monesti en sitä ehtinyt avaamaan, ja toisaalta kun ehdin, sen jutut ovat sopivan lyhyitä myös yrittäjä-äidin sekuntiaikatauluun: yhden tarinan ehtii lukea yhdeltä istumalta. Ja tarina kerrallaan nautittuna kirja onkin parempi.

Erityisesti Sarasvuon ja Aulis Kärkkäisen tarinoiden jälkeen piti hetki hengähtää. Sarasvuon rehellisyys pysäytti. Auliksen Timo pojan kuolema järkytti ja sai äiti-ihmisen itkemään. Täytyy tunnustaa, että luulin muiden menestyksestä lukemisen ärsyttävän, aiheuttavan kateutta, mutta toisin kävi. Inspiroiduin, sain uusia ajatuksia, päätin ajatella suuremmin ja olla rohkeampi. Kiitos siitä kirjoittajille ja tarinansa jakaneille.

Vaikka jaan kanssanne kaiken, luulen että pari juttua on jäänyt sanomatta. Tämä on minun taivas ja minun helvettini.

Kerran jäin jumiin työpaikkaan, jossa en ollut tyytyväinen, jossa en päässyt kehittymään ja jossa hakkasin päätäni seinään lähes päivittäin. Minulla oli ideoita siihen, miten henkilöstöä johdettaisiin paremmin, miten voisin laajentaa tehtävänkuvaani jotta voisin kehittyä ja kasvaa itse työntekijänä. Ajatukseni torpattiin tai hiljaisesti hyljättiin ja minut paketoitiin rooliini. Välillä kävi kuitenkin niin, että yhden päivän aikana alkoi lennosta kolme uutta projektia. Noina päivinä tunsin eläväni. Mutta useimpina päivinä tein sitä samaa kuin ennenkin ja motivaatio romahti niin, että en jaksanut yrittää enää. Samalla ammatillinen itsetuntoni laski nollaan ja epäilin, pääsisinkö mihinkään muuallekaan töihin. Lähdin opiskelemaan iltaisin, jotta saisin virikkeitä aivoilleni. Raahasin itseni kesäteatteriin, jotta saisin lisää rohkeutta esiintymiseen. Kehitin itseäni työajan ulkopuolella. Yritin olla kiitollinen työpaikastani ja sanoa itselleni, että kunhan muutan asennettani, voin nauttia mistä vaan työstä. Yritin ja yritin mutta epäonnistuin. Enkä lähtenyt ennen kuin oli pakko.

Seuraavassa työssä päätin toimia toisin. Kun huomasin, että ei hitto, eihän tämäkään toimi, päätin hypätä heti kelkasta enkä odottaa että määräaikainen työsuhde päättyy. Poistuminen palkkatyöstä oli tapani downshiftata, ja parantua. Päätökseni seurauksena toivuinkin aika nopeasti ja sain oman kelkkani käyntiin. Olin kuitenkin raakile enkä tiennyt vielä mitä haluan. Alle vuoden kuluttua tulin raskaaksi ja synnytyksestä kymmenen kuukauden kuluttua toisen kerran. Vasta viime syksynä pääsin taas aloittamaan yritystoiminnan toden teolla. Entistä itsevarmempana ja tietoisena siitä, mitä haluan ja mihin kykenen.

Helvettiä yrittämisessä ovat ne ajat, joina venytän ruokakauppaan menoa viimeiseen asti, koska en ole varma onko tilillä rahaa. Kun ruokakaupassa korttilaite antaa odottaa maksun hyväksymistä tai hylkäämistä. Helvettiä on se, kun herään aamulla yhtä väsyneenä kuin nukkumaan mennessä, jos lapset ovat valvottaneet puolet yöstä. Silloin tiedän, että työnteosta tänään ei tule mitään. Ehkä ei vielä seuraavanakaan päivänä. Helvettiä on se, kun silti yritän. Helvettiä on jättää lapset päiväkotiin: onko heillä oikeasti hyvä olla, pitäisikö heidän silti olla kanssani vielä kotona? Kun mietin lapsiani päiväkodissa, teen kahta kauheammin töitä, jotta se olisi sen arvoista. Helvettiä yksinyrittämisessä on se, kun huomaa olevansa täysin yksin.

Taivasta on se, että on täysin yksin. Taivasta on vapaus toteuttaa itseään. Se, että ei tarvitse nykiä esimiehen hihaa ja odottaa mikä on seuraava huono päätös. Tai neuvotella siitä mitä seuraavaksi tehdään. Taivasta on jatkuva oivaltamisen vapaus. Kun on täysi vapaus kehittyä ja tulla siksi miksi haluaa, on pakko kaivaa syvemmältä. Mitä haluan tässä elämässä saavuttaa? Jos huomenna kuolisin, mitä katuisin?

Taivasta on se, kun mikään päivä ei ole samanlainen. Kun voi itse asettaa tavoitteensa ja tehdä kaikkensa ne saavuttaakseen. Taivasta on se, että kukaan ei sanele, miten minun pitäisi työni tehdä. Tai millainen minun pitäisi olla. Taivasta on se, että voin tehdä työni missä ja milloin vain. Voin lounastaa innostavien ihmisten kanssa, ideoida, rakentaa verkostoja ja löytää ne parhaat tyypit, joiden kanssa haluan tehdä töitä. Taivasta on myös se, että kukaan ei työpäiväni aikana valita työstään, työkavereistaan tai totea olevansa vain töissä täällä. Tässä taivaassa ei ole motivaatio-ongelmia tai lomaltapaluuahdistusta.

Taivasta tulee olemaan se, kun tienaan riittävästi ja voimme matkustaa, palkata siivoojan ja pitää enemmän lomaa. Mutta taivasta on myös se jatkuva taistelu, joka pakottaa kehittymään. Ja se kun huomaa kehittyneensä. Taivasta on se, että on helvetti.

Anja Kadziolka

Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti.

Lue alkuperäinen kirjoitus ja kirjoittajan blogia Sekuntielämää tästä.