Taloussanomissa oli ansiokas huomio Islannin pankkikriisin hoidosta. Islantilaiset pankit tulivat aikanaan hulluksi, kasvoivat ja työnsivät islantilaisten kurkusta alas valuuttaluottoja ja kaikista tuli rikkaita. kalanhaju muuttui kaviaariksi, maja tornitaloksi ja kaikille Range Rover, vaikka ei ollut ajokorttia.

No, kupla puhkesi ja ryhdyttiin selvittämään, että mitä helvettiä. No, ei ryhdytty samaan helvetiin kuin Suomessa eli pankkirikosoikeudenkäynnit jätettiin käymättä ja siirryttiin eteenpäin. Valtio alkoi nousta, mutta ihmiset ei. Monilla oli loputon piikki auki vanhojen valuuttaluottojen vuoksi.

No mitä veli islantilainen teki, ryhtyikö kurittamaan ja kiusaamaan hengiltä ylivelkaista kuten suomipoika aikanaan näihin päiviin saakka. No eipä alkanut, vaan valtio tuli apuun, kun kansa tarvitsi. Islantilaiset eivät häpäisseet toisiaan veloistaan, vaan auttoivat kuka kykeni. 

Nyt valtio on päättänyt jeesiä ylivelkaisia 3 000 eurolla per kärsä per jokaista kansalainen lapsesta vaariin. Suomen mittakaavassa tämä tarkoittaisi yli 15 miljardia euroa, puolet enemmän kuin 1990-luvun pankkikriisin kokonaiskustannus.

Suomessa tällaista yhteistä hyvää ja hankalaan asemaan joutuneen auttamista ei tapahtunut, ei edes 2000-luvun alussa, kun valtio valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimeksen johdolla myi velkaantuneiden velat ulkomaisille perintäyhtiöille lisälikistystä varten 5 prosenttia pääomasta. 

Miksi Suomessa ei annettu ihmisten ostaa itseään vapaaksi samalla rahalla, jolla ulkomaalainen perintäyhtiö sai saatavat? Vaikea ymmärtää. Islantilaiset ymmärtävät, että tällaisella avulla maahan saadaan virtaa ja ihmisiin eloa, meillä tätä viisautta ei löytynyt.

Kari Uoti
Oikeustieteen tohtori, MBA

Lue lisää Kari Uotin kirjoituksia osoitteessa www.oikeus.pro