Blogin arkisto

Minkälainen on hyvä visio ja unelma?

Share |

Keskiviikko 6.8.2014 - Anja Kadziolka


Miten visioit tulevaisuutesi? Mistä unelmoit? Kysyin sitä jo aiemmin, mutta nyt kun Plannerin valmistuminen lähestyy, tämä kysymys on todella ajankohtainen. Olen havainnut, että suurien unelmien hahmottaminen on monelle vaikeaa. Olemme periaatteessa tyytyväisiä siihen, mitä meillä nyt on, mutta kaikki unelmoivat silti paremmasta taloudellisesta tilanteesta. Onko se riittävä unelma?

dreamdoor.jpg

Ehkä unelmat seuraavat Maslowin tarvehierarkiaa. Jos ihminen näkee nälkää, hänen voi olla vaikea visioida itseään maan presidenttinä, josko näkee mitään tarvettakaan sille. Hän unelmoi siitä, että hänellä olisi aina ruokaa pöydässä. Kun hänellä on ruoka pöydässä, hän unelmoi paremmasta pöydästä. Kun pöytä, asunto ja auto on sitä mistä on unelmoitu, tai lähellä sitä, hän unelmoi perheestä, lomasta, vapaudesta, maailman parantamisesta.

Visio siirtyy sitä mukaa, kun tavoite tulee lähemmäksi. Näin se on ainakin minulla. Tuskin koskaan tavoitan tilannetta, jossa olisin saavuttanut kaiken. Enkä haluaisikaan. Missä ikinä elämäntilanteessa olemmekaan, tarvitsemme visiota siitä, mihin tästä eteenpäin.

”The only thing worse than being blind is having sight but no vision.” Helen Keller

Syy, miksi unelman tulisi olla riittävän suuri, on se, että sen tavoittaminen olisi riittävän houkuttelevaa. Pienet unelmat eivät ole riittäviä suurien elämänmuutosten tekemiseen. Ja jos jotain uutta haluaa tavoittaa, muutoksia täytyy tehdä. Mutta muitakin syitä voi olla, miksi unelmiaan ei lähde tavoittelemaan. Ehkä joku tai jokin jarruttaa. Jarruja voivat olla ympäröivät ihmiset, itsetunnon puute tai opitut uskomukset. Yleiset mantrat yrittäjyydestä voivat jarruttaa joitain aloittamasta omaa yritystä. Sen vuoksi onkin mahtavaa, että epäonnistumisesta on tullut trendikästä. (Tiesitkö, että sillä on jopa oma päivänsä?)

”There’s no sin in failing. The sin is in never trying.” Paula Deen

Miksi sitten jokainen ei tavoittele unelmaansa paremmasta taloudellisesta tilanteesta? Siksi, koska raha ei ole hyvä motivaattori. Unelman pitää syntyä sisältä, tarpeesta tehdä jotain. Tarpeesta vaikuttaa, toteuttaa itseään, jakaa luovuutensa muille, auttaa muita, tehdä maailmasta parempi paikka elää ja asua. Unelma, joka on tavoittelemisen arvoinen, kouraisee vatsanpohjasta, kirkastaa silmät ja herättää sielun eloon.

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi

Avainsanat: Anja Kadziolka, unelmointi, tarpeet, elämänmuutos


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini