Blogin arkisto

Perusta yritys äitiyslomalla, 7 vinkkiä

Share |

Keskiviikko 17.9.2014 - Anja Kadziolka


anjakadziolka.jpgVaikka itse perustin yritykseni juuri ennen kuin jäin äitiyslomalle, ei se eroa paljonkaan siitä, että olisin perustanut yrityksen vasta äitiyslomalla. Nuorin lapseni oli kymmenkuinen ja vanhempi reilu kaksivuotias, kun ryhdyin herättelemään yritystäni henkiin.

Koska vanhat verkkosivuni olivat todella jäykät, staattiset ja sellaiset, joihin en itse pystynyt muutoksia tekemään, jouduin aloittamaan verkkosivujen uusimisella. Samalla uudistui logo, käyntikortti ja yrityksen strategia.

Ero yrityksen uudelleen käynnistämisessä oli alusta aloittamiseen siinä, että tällä kertaa ei ollut toivoakaan starttirahasta tai mistään muusta tuesta. Mietin hetken, että jopa työttömät saavat tukea työnhakuun, mutta totesin, että yrittäjänä olen omillani ja sillä hyvä. Erona oli toki myös se, että tällä kertaa lähdin liikkeelle entistä viisaampana, kypsemmällä liikeidealla ja kokemuksella. Eivätkä kaikki vanhat kontaktini olleet kylmenneet.

Mitä nyt neuvoisin yrityksen perustajalle? Oletko äitiyslomalla etkä halua palata vanhaan työpaikkaasi? Kun hoitopäiväraha ei riitä elämiseen, etkä löydä sellaista työtä, johon voisit ottaa lapset mukaan, tarvitset jonkun sivutulon. Moni tässä tilanteessa ryhtyy verkostomarkkinoijaksi tai kierrättää rahaa kierrättämällä lastentarvikkeita. Äidit tekevät todella paljon bisnestä kirpputoreilla! Mutta elannoksi sekään ei riitä. Työpaikan sijasta oma yritys tuo joustavuutta tienaamiseen sillä, että voit itse määritellä työaikasi ja -paikkasi. Voit tehdä töitä kun lapset nukkuvat tai riippuen mitä teet: ottaa lapset mukaan. Haastetta siinä on, mutta se on sen arvoista. Tässä kuusi vinkkiä yrityksen perustajalle.

Perusta yritys näin.

1. Kirjoita liiketoimintasuunnitelma

Tee se yhdessä uusyrityskeskuksen neuvojan kanssa. Älä osta mitään yritykselle tai täytä papereita ennen kuin suunnitelma on valmis, muuten et saa starttirahaa. Periaatteessa suunnitelma on sinua varten, mutta käytännössä rahoitusta varten. Omaan käyttöön suunnitelma voisi olla huomattavasti lyhyempi. Poimi kuitenkin muutama tärkeä pointti itsellesi seinälle, esimerkiksi tavoitteesi, missiosi ja kohderyhmäsi.

2. Hae starttirahaa

Älä väheksy starttirahaa, noin 700 euroa kuukaudessa tulee todella tarpeeseen, kun vakituista palkkaa ei heti tule. Hae starttirahaa kun suunnitelma on valmis. Uusyrityskeskuksen neuvoja antaa suosituksensa starttirahan myöntäjälle.

3. Aloita verkostoituminen heti

LinkedIn, Twitter, Facebook ja Pinterest ovat tärkeimmät. Linkity kaikkiin kenet tunnet ja kenet olet juuri tavannut. Ole aktiivinen verkossa ja mieti, minkälaisia verkostoja tarvitset yrittäjänä? Älä mieti vain sitä, kuka on asiakkaasi, vaan myös kenen kanssa voisit tehdä yhteistyötä? Kysy verkossa myös muilta yrittäjiltä vinkkejä, voit saada oivaltavampia ideoita kuin julkisilta tahoilta!

4. Hae rahoitusta

Jos tarvitset enemmän rahaa yrityksen perustamiseen, hae Finnveran pienlainaa. Jos perustat yritystä jonkun kanssa yhdessä tai ideasi avulla työllistyy useampi kuin yksi ihminen, kokeile TE-keskusta (tämä pitää ehkä myös tehdä ennen perustamista). TE-keskuksen kriitereihin kuuluu vahvasti liikeideasi työllistävä vaikutus. Jos se työllistää vain yhden ihmisen, sinut, ei rahoituksesta ole toivoa. Tekesiin on turha lähteä, jos sinulla ei ole jotain teknologista innovaatiota tai et ole lähdössä kansainvälisille markkinoille isosti. Jos päädyt Finnveraan, tee hyvät laskelmat siitä, mistä raha tulee, ja muista, arviot ovat aina arvioita, kukaan ei koskaan voi olla niistä täysin varma.

5. Ulkoista kaikki, minkä pystyt ulkoistamaan

Älä yritä tehdä kirjanpitoa itse, jos et tunne kaikkia lain kiemuroita. On paljon muitakin toimintoja, joiden ulkoistamisessa todella on järkeä: graafinen suunnittelu, postitus, siivous…

6. Kehitä itseäsi

Opiskele koko ajan uutta. Älä usko kaikkea mitä sinulle sanotaan. Oikaise mutkissa. Ole rohkea, itsepäinen, määrätietoinen. Opiskele verkkokursseilla tai perusta yrittäjäyhteisö, jossa jokainen jakaa omaa osaamistaan toiselle. Tee lista taidoista, joita yrittäjänä tarvitset ja kehitä niitä.

7. Järjestä aikaa myös perheelle ja itsellesi

Älä uhraa lasten kanssa vietettävää aikaa tai omaa terveyttäsi yritystoiminnalle. Pidä tavoitteet kirkkaina ja aikatauluta elämäsi niin, että pystyt järjestämään työaikaa itsellesi. Kukaan, ei yritys eikä perhe hyödy siitä, että äiti uupuu.

Haluatko lisätä jotain listaan? Kerro kommenttina!

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi

Avainsanat: Anja Kadziolka, yrittäminen, yritys, yrityksen perustaminen


Kommentit

22.12.2023 11.42  Alli

Tässäpä olet jakanut täsmälliset ohjeet ja hyvän listan mitä tehdään, kun halutaan perustaa yritys. Minäkin olen aikoinaan perustanut oman yritykseni. Tuo kaiken järkevästi ulkoistettavan jättäminen muille, on mielestäni hyvä idea, sillä aikoinaan olisin voinut jättää esimerkiksi logosuunnittelun ammattilaiselle.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini