Joskus aikoinaan kuvaaja asetteli ihmiset muotoon, poistui kameran taakse ja tuijotti mattalasia peiton suojassa, laittoi filmin paikoilleen ja valotti kuvan. Eli teki kuvan vakaata harkintaa käyttäen. Kuvaaminen oli aikaa ja taitoa vaativaa puuhaa. Piti osata valottaa, kehittää ja kopioida kuva paperille oikein. Eli kuvaaminen ei ollut jokaisen kaduntallaajan taito.

Aikoinaan kuvaaminen oli aika suoraviivaista touhua. Filmi valotettiin, kehitettiin sekä vedostettiin paperille. Menetelmät on vaihtuivat matkan varrella. Ensiksi tehtiin mustavalkokuvia, sitten värikuvia ja jossain välissä kuvattiin dioja. Pimeässä huoneessa varsinkin diat olivat aika vaikuttava näky värikylläisine näkymineen.

Valokuvaus ei ole mikään uusi asia. Se on yli 200 vuotta vanha taito, vaikka valokuvauksen alku useinkin ajoitetaan Louis Daguerren ideaan valon vangitsemisesta valonherkän materiaalin avulla. Eli  Ranskan tiedeakatemia osti daguerrotypian yleiseen käyttöön vuonna 1839.  Eli valokuvaus on aika vanha taito ja myös kuvien manipulointia on tehty hyvinkin pitkään. Perinteisesti manipulaatioissa poistettiin tai lisättiin kuviin eri elementtejä.

Yksi tunnettu manipulaatio oli Neuvostoliiton lipun nostaminen Berliinissä olevan valtiopäivätalon  huipulle. Tämä  Jevgeni Haldein  kuva on hieno esimerkki manipulaatiosta, sillä siihen on lisätty mm. savua taustalle ja yhdeltä sotilaalta poistettu toinen kello ranteesta.

Digikameran ja digitaalisen kuvankäsittelyn yleistymisen jälkeen kuvaamisesta on yhä enemmän tullut kansanhuvia. Ja samalla kuvaamisen helppous ja nopeus on muuttanut sitä. Joku luontokuvaaja saattaa istua ja kuvata lintuja tuhansittain ja saada sieltä joukosta sen huippuotoksen. Toinen rakentaa kuvan kokonaan kuvankäsittelyssä.

Mutta siltikin perusperiaate on edelleen sama. Yritetään vangita näkymä valonherkälle materiaalille ja saada aikaiseksi huippukuva. Nykyään hopean sijaan valotetaan cmos- kennoja ja siirretään kuva muistikortille.

Mutta mikä siinä valokuvaamisessa on muuttunut. Se, että siitä on tehty liian helppoa. Jokainen osaa painaa laukaisijaa ja ottaa kuvan. Ja kun kuva ei käytännössä maksa mitään, niin niitä voi räpsiä mielin määrin. Eli valokuvaamisesta on tullut harrastus, jossa monikin kuvaa huonoja kuvia ja kiusaa niillä kanssaihmisiä.

Tämä on mielestäni se ikävä puoli tekniikan kehittymisessä eli enään ei vaadita harjaannusta kuvaamiseen sekä tekniikan tuntemusta. Ei pohdita kuvaushetkellä sitä miltä kuva kuva näyttää. Vaan luotetaan, että kuva voidaan aina rajata uudelleen sekä tarpeen vaatiessa manipuloida paremmaksi. Hyviä kuvia ei enään osata ottaa samalla tavalla kuin ennen. Ja kun kuvia ei osata ottaa, niin myöskään kuvilta ei ei enään vaadita samoja asioita kuin ennen. Eli sitä, että ne ovat laadukkaita.

Tekniikan kehittyminen on synnyttänyt helpon tavan ottaa entistä huonompia kuvia ja myös mahdollistaa niiden jakamisen hyvinkin tehokkaasti. Samalla kuvien arkipäiväistyminen vie mukanaan kuvaustaidon. Harvemmin enään näkee edes kohtuullisesti sommiteltua kuvaa. Jos kuvaaminen onkin nykyään helppoa, niin pitäisi käyttää aikaa siihen, että opettelee ottamaan hyviä kuvia.

Kuhan pohdin, Kari…

Kari Vahtolammi
Kirjoittaja on hiukan yli viisikymppinen yrittämisestä, opiskelusta (TTY) ja psykologiasta kiinnostunut it-alan ammattilainen.

www.karivahtolammi.com