Tässä kirjoituksessa tulee esille ydinkysymys johtajuudesta, miksi ihmeessä meillä sitten on pieniä ja keskisuuria ns perheyrityksiä joissa on muutama ulkopuolinen työntekijä. Juuri ne työntekijät jotka saavat tuntea nahoissaan nekin purkaukset jotka kuuluisivat ongelman aiheuttajalle, vaikkapa se sitten olisi perheyhtiön oma jäsen.

Kyllä on monessa Suomalaisessa perheyhtiössä "laiva" lähellä haaksirikkoa, jos ei tajuta valita, Niskasen sanoin, jyvä vai akana! Henkilöstö on voimavara, toki oikein johdettuna!

" Itävaltalaista psykologia ja filosofia, Viktor Frankl’ia mukaellen, meille tapahtuu monenlaisia asioita, joista joihinkin olemme pystyneet vaikuttamaan, toisiin taas emme. Meillä on kuitenkin aina mahdollisuus reagoida ja vastata tapahtumiin päättämällämme tavalla"


Ei pidä paikkaansa tälläisenään. Päättäminen ei yksinään auta, on oltava myös resurssit päätösten toteuttamiseksi.

Ja mitä tulee laivaan, etenkin valtiolaivaan, niin kovinpa on kokemattomia perrämiehiä ruorissa.

Sama pätee yrityksiinkin, joissa on ihannoitu nuoruutta pitkän aikaa ja kokemus on yhdistetty ikään, se puolestaan epädynaamiseksi ja epämuodikkaaksi.

Tosin se ihan oikea syy kokeneilla hallitusjäsenillä, omistajilla ja toimitusjohtajilla taitaa olla hakea sitä riittävän paljon energiaa käyttävää, jonkinmoisella kokemuksella ja koulutuksella olevaa nuorta asioiden edistäjää, joita on helppo kontrolloida, helppo ohjata ja etenkin helppo johtaa.

Näitä, jotka toimivat käsinä tekemään sen "väännön", jota ei enää itse viitsi.

Kovina aikoina tarvittaisiin kokemusta ja viisautta, mutta ne jotka tällä hetkellä valtaa missäkin ympäristössä pitävät, haluavat vain käsiä, ei missään nimessä aivoja.

Frankl II kommenttiin:

Olen samaa mieltä, että päättäminen ei yksinään auta. Kaikki kuitenkin lähtee päätöksestä, olkoon se päätös vaikkapa: kartoittaa vaihtoehdot, tilanne missä ollaan - minne halutaan päästä, resurssit, jne.

Ongelmat seuraavat usein päättämättömyydestä. Jäädään tuleen makaamaan ja odotetaan, että tilanne paranee ulkoa päin. Näin toimimalla (tai paremminkin olemalla toimimatta) kasvaa riski, että Aladobixin pelko käy toteen "taivas putoaa niskaan".

Jack Welchin sanoin: "Jos muutos ulkopuolella on nopeampaa kuin organisaation sisällä, loppu on lähellä."

Valtiolaivassa kuten yritystenkin laivoissa uskon, että sopiva sekoitus kokemusta, usein iän mukanaan tuomaa, ja nuorta, ennakkoluulotonta ideointia, tuo mukanaan parhaan tuloksen. Se tosin edellyttää vanhemmilta "kippareilta" kykyä hyväksyä muutos ja uusi tapa ajatella ja nuoremmilta kypsyyttä ymmärtää, että kokemus on mittaamattoman arvokas voimavara.

" Se tosin edellyttää vanhemmilta "kippareilta" kykyä hyväksyä muutos ja uusi tapa ajatella ja nuoremmilta kypsyyttä ymmärtää, että kokemus on mittaamattoman arvokas voimavara."

No niin, aiinahan näihin maailmaa syleileviin ajatuksiin on helppo yhtyä.

Missä konkretiat ovat ? Kaikilla hyvä mieli kun se on nyt sanottu ?

Hyväksyntä ja kypsyys näkyy itselle erilaisten näkökantojen pohdiskeluna. Sen jälkeen, omien tehtyjen virheiden havaitsemisena ja myöntämisenä, jota seuraa tarvittavien korjausliikkeiden tekeminen.

Mieli paranee vasta sitten kun asenteet muuttuvat ja muuttavat toimintaa.

Muutama esimerkki asioista mitkä mielestäni vaativat avointa pohdintaa ja konkreettisia toimia.
- Me emme pysty tulevaisuudessa (nytkin jo tökkii) järjestämään vanhustenhuoltoamme riittävän hyvin ilman selkeitä lisäsatsauksia.
- Suomalaiset voivat huonosti; väkivalta, mielenterveysongelmat, itsemurhat, työpahoinvointi, alkoholismi. Ennaltaehkäisevään työhön on panostettava enemmän.
- Nykyiset toimet maapallon ilmasto- ja saasteongelmien selvittämiseksi eivät riitä alkuunkaan. Ja vaikka me suomalaiset toimisimmekin rehdisti ja sopimusten mukaan, kaikki eivät niin tee. Pystyisimmekö me (valtiovallan edustajat, nobelisti, kansainvälisten yritystemme johtajat, media, kansalaisadressit) nostamaan kissoja pöydälle? Onko tämän esiintuominen taistelua oikean asian puolesta vai maailman syleilyä?
- Onko dopinginkäyttö suomalaisessa urheilussa laajempaa kuin kukaan ääneen myöntää, hyväksymmekö sen vaieten, koska muutkin niin tekevät? Onko epäisänmaallista epäillä sankareitamme?
- Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta on järkevää liittyä Natoon. Ovatko vanhat poliittiset juuret vastustuksen syynä?
- Yrittäjien sosiaaliturva suhteessa riskinottoon on liian pieni. Sitä pitää nostaa.
- Oikeusjärjestelmä toimii järjen ja oikeudenmukaisuuden vastaisesti (=löysästi) esim. seksuaali- ja väkivaltarikollisten kohdalla. Rangaistuksia tulee koventaa.
- Koko kansainvälistä talousjärjestelmää pyörittää spekulaatio (= vuoronperään pilvilinnojen rakentelu ja niiden alasampuminen), jolla ei ole paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa. Minkäs me sille voimme?

Blogipalstoilla ja lehdissä on helppo ehdotella kaikenlaista. Tärkeä kysymys kuuluu: Jos satsataan lisää esim. joihinkin edellä mainitsemiini asioihin, mistä varat otetaan? Minulla ei ole muuta vastausta kuin arvopohjainen asioiden priorisointi.

Varmaankin jotkut lausunnot yllä aiheuttavat osalle ärtymystä, mutta avointa keskustelua tarvitaan. Ilman sitä ei tapahdu kehitystä. Kippareille toivon kykyä, kypsyyttä ja uskallusta antautua keskusteluun.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä olen joissakin mielipiteissäni oikeassa ja joissakin väärässä, niinkuin me kaikki muutkin.

Ja lopuksi mielestäni suuri viisaus: ?Herra, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joihin en voi vaikuttaa, rohkeutta vaikuttaa niihin mihin pystyn, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.?
Reinhold Niebuhr

Voi elämä. Täytyykö taikausko tähän sekoittaa?

suuri postitse, kiitos