Kiina panostaa viisisataa miljardia euroa infrastruktuuriin ja yksityisen kulutuksen edistämiseen. Barack Obama kaavailee vastaavaa pakettia Yhdysvaltoihin. OECD vaatii julkista elvytystä kautta maailman.

1900-luvun vaikutusvaltaisin taloustieteilijä John Maynard Keynes myhäilee haudassaan. Keynesin kuningasajatus oli, että markkinatalouden suhdanteita tasoitetaan julkisella finanssipolitiikalla: kun yksityinen sektori hiipuu laskukaudella, valtion tulee investoida ja kuluttaa. Se pitää työttömyyden kurissa ja yritykset pystyssä. Kaikki hyötyvät, myös veronmaksajat.

Suomen taantumapaketti sisältää toistaiseksi alle miljardi euroa EMU-puskurien rahaa työllistämiskuluihin. Summa on laastaria ampumahaavaan. Meikäläisten elvytysintoa saattavat kahlita ikävät kokemukset. Keynesläisyyttä harrastettiin Suomessa innokkaasti monien maiden tapaan 1970-luvulle asti. Silloin se oli erityisen helppoa, koska valtiolla oli taloudessa nykyistä suurempi rooli. Linja kadotti suosionsa sen johdettua moniin epäkohtiin.

Nousukaudella kulujen leikkaamista oli vaikea myydä äänestäjille, joten laskukaudella hankittu velka ja rahoitusmenot aina vain paisuivat. Usein ministerit jakoivat elvytysrahaa taloudellisesti hyödyttömästi omiin vaalipiireihinsä, minkä ansiosta siltarumpupolitiikasta muovautui kansan suussa keynesläisyyden tunkkainen synonyymi. Valtion sekaantuminen talouteen kyseenalaistettiin ylipäätään. Monelle velkaelvytys maistuu yhä hapantuneelta nakilta.

Mutta julkinen sektori on välttämättä osa taloutta, ja elvytys voi olla järkevää. Se oli Keynesin visio, ei holtiton tuhlaus. Suomelta puuttuu pitkäjänteinen suhdannepolitiikka, vaikka laskukaudet tulevat varmasti kuin flunssaepidemiat. Taantumia mahtuu yleensä ainakin yksi jokaiselle vuosikymmenelle. Suhdannepuskureita ja -hankkeita tulee varata ennalta, muuten elvytys myöhästyy. Ja jos velkaa tehdään, on se nousukaudella maksettava. Suomelle se ei ole nyt vaikeaa, koska valtiontalous on kunnossa. Takavuosina tilanne oli toinen.

Suomi kaipaa jatkossa uutta infrastruktuuria ja energiaa sekä osaavaa työvoimaa. Niihin on pakko investoida ennemmin tai myöhemmin. Taantumassa työn ja hyödykkeet saa edullisesti, joten järkevä suhdannepolitiikka kannattaa senkin vuoksi.

Kunnat ovat oleellinen osa julkista sektoria, mutta niiden suhdannepolitiikka on valtiotakin kurjempaa. Taantumassa kuluja leikataan, koska verotulot putoavat. Lakisääteiset menot taas kasvavat, kun työttömien armeija jonottaa sosiaaliturvaa. Kaikkia investointeja kunnat eivät toki voi jättää taantumaan, mutta silloin on hyvä aika rakentaa vuokra-asuntoja, korjata ja tehdä infraa tuleville asuinalueille.

Yrityksiä ja kotitalouksia voi kannustaa investointeihin ja remontteihin tuilla ja verohelpotuksilla. Niiden kustannuksia kompensoivat työllisyyden ja verotulojen kohentuminen sekä sosiaaliturvan säästöt.

Suhdanteita ei voi estää, mutta niitä voi tasata. Tätä nykyä julkinen sektori lähinnä kiihdyttää suhdanteita. Siitä kärsivät kaikki, myös yritykset.

Heikki Ikonen