Toisaalta on niinkin, että koko maailma , ainakin länsimaailma tuntuu elävän velaksi ja kovaa. Kun on nollakasvu tai 1 % kasvu, niin rahat ei riitä, heti loppu, täytyy ottaa velkaa. Näinhän tämä maailma toimii. Yritysten, ainakin suuryritysten toiminta tuntuu joskus perustuvan ihan tälle velalle. Ei ne yritykset siis oikeesti niin rikkaita olekaan. Ja rikkailla on eniten velkaa.
Toki yritysten luototusta pitää tukee, mutta on ehkä vähän välillä tervettäkin, että ns. terveet yritykset joiden toimintaedellytys olemassaolelleen heti lähtökohtaisesti ei ole kova velka pääsevät samoille viivoille kuin nämä suuret ja mahtavat.
Pankit taas ovat yrityksiä siinä missä muutkin. Mikä ihme tekee pankeista sellaisia, että ne on pakko aina pelastaa ja mikään ei muutu ?

Toki yritysten luototuksessa on pidettävä järki kädessä niin pankkien kuin julkisten rahoittajien. Mutta nyt ongelma on ennen muuta se, että rahaa ei löydy mistään edes hyville yrityksille, varsinkaan aloitteleville. Se uuvuttaa koko talouden, kun kaikkien on pakko leikata menojaan. Keynes kutsuu ilmiötä "kitsastelun paradoksiksi". Tästä ja yleesä käteispulan aiheuttamista vaikeuksista löytyy kiintoisa tuore Economistin artikkeli kielitaitoisille tuolta:

http://www.economist.com/displaystory.cfm?story_id=12636353

Moderni talous ei pysy pystyssä montaa päivää ilman rahoitusjärjestelmää. Luottohanojen kuivuessa dramaattisesti muutama viikko sitten pelättiin jopa sellaisia asioita kuin kykenevätkö yritykset maksamaan palkkojaan. Jos pankki- ja luottokortitikin menettäisivät ostovoimansa, niin ruokakaupan kassoilla riittäisi hulinaa, kun perheenäidit kiljuisivat pöperöä nälkäisille tenavilleen. Noin yhtenä esimerkkinä.

Tämmöisen systeemin olemme rakentaneet. Sen viisauden voi toki kyseenalaistaa. Kaikkia pankkeja ei ole pakko pelastaa, ja hajautuneen rahoitusjärjestelmän maissa pankkikriiseissä pankkeja usein kaatuukin kasapäin. Mutta rahoitusjärjestelmän keskeiset osat on pakko varjella, muuten uhkaa kivikausi.

Sen vuoksi pankkitoimintaa pitää säädellä etukäteen riittävästi - että pakkopelastuksilta vältyttäisiin. Toisissa maissa tässä on onnistuttu varsin hyvin, vaikkapa Espanjassa. Suomikaan ei ole pahimmasta päästä, onneksi, sen verran edellinen pankkikriisi opetti.

PS: Aivan konkreettinen muoto tuen ehdollistamisesta voisi olla vaikka seuraava:

Pankkien välinen luototus on erittäin kallista, koska luottamus on niiden kesken niin vähäistä. Jos valtio takaa pankkien välistä luototusta laskeakseen rahan hintaa, on valtiontakauksen ehdoksi asetettava, että pankit eivät nosta yksipuolisesti luottomarginaaleja, vaikka sopimukset sen sallisivat. Näinhän ainakin Nordea on tehnyt tuhansille yritysasiakkaille. Se tietää monille suuria vaikeuksia näissä oloissa. Juuri näin tapahtui 90-luvullakin.

Ei ole mitään mieltä taata veronmaksajien rahoilla halvempaa rahaa pankeille, ellei sen alempi markkinahinta näy myös pankkien asiakkaiden kustannuksissa. Juuri tällaisia virheitä tehtiin 90-luvulla urakalla. Pankit suojattiin verovaroilla, asiakkaita ei. Pankit pelastuivat, lukemattomat yrittäjät ja kotitaloudet kaatuivat.

Pankki voittaa aina, niinhän se on black jackissakin