Mitä voisit tehdä maasi hyväksi?Maanantai 2.3.2009 klo 8.18 - Päivi Räsänen Nostamme muutamia aikaisemmin sivustollamme julkaistuja kirjoituksia uudelleen kommentoitaviksi niiden ajankohtaisen teeman takia. Osallistu keskusteluun ja ota kantaa! "Älä kysy mitä maasi voi vuoksesi tehdä, vaan kysy mitä itse voit tehdä maasi hyväksi." Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman virkaanastujaiskonsertissa muisteltiin J.F. Kennedyn legendaarista kehotusta. Irtisanomisten, lomautusten ja konkurssihakemusten määrä kasvaa myös omassa maassamme päivä päivältä. Yhteisöveron tuotto on romahtanut. Kuntataloudessa eletään veitsenterällä. Verotulojen kehitys on heikkoa, mutta työttömyyden lisääntymisen myötä menot entisestään kasvavat. Kuitenkin juuri vaikeina aikoina tarvitaan kipeästi tasokkaita sosiaali- ja terveyspalveluita. Tällaisena aikana tarvitsemme Kennedyn peräänkuuluttamaa kansallista yhteishenkeä, niin päätöksenteon tasolla kuin työelämässä. Tätä asennetta ovat hienolla tavalla osoittaneet Pirkanmaan Yrittäjät julistamalla lamantappotalkoot. Jo toistasataa yrittäjää on sitoutunut nettikampanjaan "Ketään ei sanota irti". Pääministeri Vanhanen esitti kymmenien miljardien eurojen investointiohjelmaa, jonka tavoitteena olisi nostaa työllisyyttä perusuraan nähden 1-2 prosenttiyksiköllä ensi vuosikymmenellä. Tämä lieventäisi väestön ikärakenteen muutoksen vaikutuksia talouteen. Ajankohtainen talouskriisi edellyttää kuitenkin pikaista elvytysohjelmaa, jolla torjutaan turhia konkursseja ja pidetään yllä ennen muuta rakennusalan työpaikkoja. Siksi vetoan, että pääministeri Vanhanen kutsuisi eduskuntapuolueiden ja -ryhmien johdon koolle sopimaan kansallisesta yhteisrintamasta taloudellisen taantuman aiheuttamien vahinkojen torjumiseksi. Nyt vaadittavat toimenpiteet ovat mittaluokaltaan sellaisia, että ne edellyttävät aiemmin sovittujen kehysten ylityksen ja niiden vaikutus ulottuu yli vaalikauden seuraavan hallituksen toimikaudelle. Siksi on perusteltua, että toimenpiteet sovitaan ja valmistellaan parlamentaarisesti. Päivi Räsänen |
Avainsanat: Päivi Räsänen, taantuma, Barack Obama, kuntatalous, kansallinen yhteishenki, yhteishenki, lamantappotalkoot, investointiohjelma, konkurssi, talouskriisi, elvytysohjelma |
|
27.1.2009 12.54
Antipipertäjä
Jos maata johdettais niinkun yritystä ois maa huomattavasti tuottavampi ja parempi paikka sen asukkaille. |
27.1.2009 13.52
yhteishenkeä vuodella 2009.
yhteishenkeä vuodella 2009. |
27.1.2009 14.00
Lumiukko
Jotain olisi tosiaan hyvä tehdä ja pikaisesti että päästäisiin tästä taantumasta ja lamasta jauhamisesta. |
27.1.2009 14.55
Nimimerkki VEXI
Mitä voisit tehdä maasi hyväksi? |
27.1.2009 14.57
Obamafani
Parlamentaarikkojen olisi todellakin syytä toimia nyt ennakkoluulottomasti ja nopeasti, ettei meille kävisi niinkuin islantilaispoloille. |
27.1.2009 15.44
Kalle
Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu vähän sellainen joukkohysteriassa pyöriminen ja sillä mässäily. Tuosta "lamasta" on tullut jo kaikkien yhteinen puheenaihe ja näin ollen meitä yhdistävä asia. Yksikin sukulaismies epäili, että tästä tulee jopa syvempi kuin viimeksi. Sellainen on suorastaan edesvastuutonta puhetta. Paskat siitä mitään tule, jos ei anneta tulla. |
27.1.2009 16.18
Kalastaja
Hallitus on jo saanut äänestäjiltä toimeenpanovallan, tässä tilanteessa ei tarvita mitään "parlamentaarista mediatapahtumaa" asioita pitkittämään. Vaikka Vanhanen ja kumppanit ovat päätöksineen kuusi kuukautta myöhässä, ei Räsäsen esittämälle ehdotukselle pidä antaa kuin ääntenkalastelun arvo. Jos oppositio haluaa "sitoutua" yli vaalikauden ulottuviin päätöksiin hallituksen kanssa, taitaa kyse olla vähän myös kaipuusta seuraavaan hallitukseen. |
28.1.2009 8.37
Veikko Vallin
Kumma juttu, että kaikkien poliitikkojen mielipiteissä toistuu sana "elvytys", pitäisi siis rakentaa kaikkea mahdollista velkarahalla, jotta saadaan ihmiset pysymään töissä. |
28.1.2009 9.33
Jiesus
Yksi merkittävä asia on, että kaikki eivät tähän "elvytykseen" ole osallistumassa. |
28.1.2009 13.33
Veikko Vallin
Jiesus, olet täysin oikeassa, suomalaisen työttömän paras kaveri on suomalainen yrittäjä. Sieltä se työpaikka suurimmalla todennäköisyydellä irtoaa. |
28.1.2009 17.00
Inez
Niinpä. Esimerkkinä Finnairin työntekijät, saivat valita joko pienen palkanalennuksen (olisko ollut 5%) ja YT-neuvottelujen välillä. Valitsivat jälkimmäisen. Ja nyt lentäjillä lakkouhkat hiihtolomaviikoille. Järjetöntä. Kyllä moni suomalainen valitsee sen rypemisen, eikä mistään yhteishengestä ole ainakaan toistaiseksi mitään tietoa. Ehkä sitten, kun liiton päivärahat on kulutettu. |
28.1.2009 18.58
Outomaa
\ _ / |
28.1.2009 20.16
Pekka
Jos ajatellaan rationaalisesti, pitäisi nyt panostaa kaikkeen sellaiseen, joka antaisi meille vahvuuksia siihen ajankohtaan kun vienti alkaa taas vetää. Investointien pitäisi kuitenkin nyt työllistää kotimaassa. Molemmat toteutuat esimerkiksi kokemuksien keräämistä erilaisista uusiutuvista energioista investoimalla niihin ja käyttämällä niitä. Päättäjien pitäisi vain olla riittävän avarakatseisia pohtiessaan mikä onkaan uusiutuvaa energiaa. |
28.1.2009 21.13
Petro
Juu ehdottomasti pitäs panostaa rahat fuusio voiman tutkimiseen ja panna hiilivoimalat kiini. Arviolta 15v päästä fuusiovoima on turvallista ja se on hyötysuhteeltaan jopa ydinvoimaa parempaa. Tästä syystä nyt pitäs laittaa hiilivoimalat säppiin ja lisätä ydinvoimaa kunnes fuusio voimaan voidaan siirtyä. |
28.1.2009 22.16
Jiesus
Tietenkin on helppoa osallistua kampanjaan, että ketään ei sanota irti jos on vaikkapa yhden henkilön yritys kuten Pirkanmaan Yrittäjien osallistujissa on.Erikoista sinänsä, että ei muka missään tilanteessa sanottaisi irti, eli eikö työntekijän tarvitse enää tehdä mitään vaan kun luvattu niin on luvattu. |
29.1.2009 22.41
Pekka
Tampeereellakin on fuusiovoimaan perehtyneitä alan tutkjoita. He kyllä puhuvat vähintään 50 vuodesta eikä 15 kuten Pedro. |
29.1.2009 22.44
Petri Niskanen
Räsäsen Kennedy-sitaatti on kaikessa kuluneisuudessaan osuva, ei vain nykyisesä tilanteessa vaan aina ja iankaikkisesti. Sitä voi myös laajentaa - tai pikemmin supistaa - koskemaan myös yritysmaailmaa, "älä kysy mitä yritys voi tehdä sinun eteesi, vaan mitä sinä voit tehdä yrityksen eteen. Jos joku on näkevinään tässä poliittista latausta tähdennän, että tarkoitan sekä työntekijä että -antaja puolta. |
30.1.2009 0.16
Milja Saresvaara
Usko avainpäättäjien ja tahojen/järjestöjen resurssipanostukseen lähiaikojen varalle ei oikein riitä, kun tuntuu että edelleen hassataan rahaa kaikenlaisiin projekteihin (kuten vaikka Tampereen tunneli?-onko ne tosissaan? Tai stadin tanssitalomonttu jne jne jne jne jne) Vaikka peruspalveluihin pitäisi ensisijaisesti.. Ja mitä tarkoittaa "tavalliselle ihmiselle tuo laman varalta kehoitukset; "Hihat heilumaan", "toivotalkoot", "elvytetään", "otetaan niskasta kiinni nyt", "kääritään hihat"-sanahelinää. En usko hyvällä tahdollakaan että noin sanovat itsekkään tietäisivät ko. sanojen sisältöä. Nyt kulutetaan..eikun säästetään..eikun kulutetaan...pöh. Sitä mieltä kyllä olen että Suomea ei uhkaa työvoimapula, vaan työnantajapula. |
30.1.2009 10.06
Petro
Peggalle tiedoksi että 2035 aletaan saamaan ITER:istä talodellisesti kannattavia tuloksia joka valmistuu vuonna 2020. |
30.1.2009 14.37
P
Luulisin, että hyvin teoreettista. |
Positiivareiden tämän päivän aamun ajatus sopii hyvin tähän: "Kehittyminen ja kasvaminen on mahdotonta
jos tekee kaiken samalla tavalla kuin on tehnyt tähänkin asti."
Pauli Vuorio
Päätoimittaja Yrittäjälinja julkaisut ja Yrittajalinja.fi