Vastoinkäymisten summa on vakioSunnuntai 3.5.2009 klo 15.00 - Soile Haanpää Tämä kirjoitus on nostettu uudelleen kommentoitavaksi.
Välillä tässä elämänpolulla polkiessa tuntuu, että ongelmat seuraavat toisiaan. Kun yhdestä suosta rämpii ylös, niin seuraava silmäke jo odottaa. Ja vastoinkäymiset toimivat kuin magneetti, vetävät toisiaan puoleensa. Ensin tökkii töissä, sitten harrastuksissa, terveys rakoilee, ja sitten ihmissuhteetkin alkavat mättää. Osakekurssit romahtavat, kauppa ei käy. Onko tuttua? Yhden kuukauden, joskus jopa yhden viikon aikana vastoinkäymisiä ja kriisejä voi tulla vastaan niin paljon, että heikompia hirvittää. Eräs ystäväni sanoi, että sen vuoksi niitä hänelle annetaan, kun naapuri ei kestäisi. Itse uskon, että vastoinkäymisten summa on vakio. On vain huolehdittava, että huumori riittää, niin että ei tiukan paikan tullen taivu. Jos ajatellaan, että vastoinkäymisiä on tietty vakiomäärä vaikkapa kuukauden ajalle, niin toki niitä hyviä juttuja ja onnensattumia on sitten myös varattu meille saman verran. Niin että se elämän suuri tasapaino säilyy. Mutta monesti käy niin, että ne kriisit saavat mielemme synkäksi ja käytämme sen kriisittömänkin ajan murehtimiseen ja märehtimiseen. Silloin ei välttämättä edes huomaa niitä eteen tulevia onnenpotkuja. Elämä lipuu ohi, kriisit seuraavat toisiaan, ja mahdollisuudet jää käyttämättä. Jos vastoinkäymisten summa on vakio, niin silloin murehtiminen on turhaa. Voi vaikka ajatella, että: Tästäkin selvitään, koska viime kuussakin pysyttiin hengissä. Tai että olihan tämä odotettavissakin, mutta onneksi tämä menee ohitse. Nalle Puhin neuvo onnelliseksi tulemisesta on ajatella onnellisia ajatuksia. Ei siitä haittaakaan ole, kriisinkään keskellä. Yleensä saamme elämäämme niitä asioita, joita eniten ajattelemme. Kiitollisuus on aika hyvä murheiden murentaja. On hyvä säännöllisesti muistuttaa itseään niistä monista asioista, joista saa olla kiitollinen. Ainakaan minä en pysty olemaan samaan aikaan kiitollinen ja stressaantunut. Kriisin lamaannuttaessa aivotoimintaa, voi myös miettiä, onko tällä asialla merkitystä vielä vuoden kuluttua. Jos on, niin entäpä viiden vuoden kuluttua? Tai viidenkymmenen? Joskus pikkuongelmat olisivat pikkuongelmia, ellei mielemme suurentaisi niitä valtaviksi. Uskon, että suurinkaan varovaisuus ja asioihin varautuminen ei estä vastoinkäymisiä. Ne kuuluvat elämään. Itse voi kuitenkin aina valita sen, miten niihin suhtautuu. Yrittäjillä ja myyntityöllä itseään elättävillä ihmisillä paineensietokyvyn pitää olla hyvä. Vastoinkäymisiä tulee vastaan varmasti paljon enemmän kuin tavallisilla tallaajilla. Toisaalta, niin tulee sitten niitä hyviä hetkiäkin. Tasapainon vuoksi. Uskon, että vastoinkäymisten summa on vakio. Niitä ei kannata pelätä. Loppujen lopuksi myös itse määrittelemme, milloin kyseessä on se Grande Katastrof ja milloin pikkupulma. Meillä ihmisrotuna kun on valinnan vapaus. Soile Haanpää
|
Avainsanat: Soile Haanpää, Soile, Haanpää, vastoinkäyminen, onni, onnellisuus, ongelma, yrittäjä, myyntityö, paineensietokyky |
|
4.5.2009 13.29
Elämänkokemusta kaikki
Tuttua. Lumivyöryilmiö pätee niin hyvässä kuin pahassa. Nyt on vain menossa sellainen aika, että käy ihan työstä, jotta jaksaisi olla positiivinen ja uskoa parempaan. |
20.2.2013 17.55
Joppe
Vika on tietenkin aina muualla kuin sinussa vaikka koko joukko ihmisiä joille lähetät roskapostiasi ilmoittaa kokevansa tarjoamasi palvelut huijaukseksi. |
20.2.2013 18.07
AP
Ei vaikuta kovin vakuuttavalta toi bulvaani sähköpostiosoitekaan. |
Toisille elämä tuntuu olevan pelkkää vastoinkäymisten etsintää