Jatkuva kasvu johtaa suuriin ongelmiinTiistai 9.6.2009 klo 8.00 - Veikko Vallin Yksi poliitikkojen ja talousviisaiden eniten hokema "totuus" on, että lähes kaiken pitäisi aina kasvaa. Kansantuotteen eli bkt:n pitäisi kasvaa, jotta kaikkea hyvää voidaan jakaa kansalle. Kaupunkien pitäisi kasvaa, jotta ne voisivat pärjätä kilpailussa muita kaupunkeja vastaan. Jopa velanoton pitäisi kasvaa, jotta saadaan rakennettua asuntoja väestöllä, jonka senkin pitäisi kasvaa. Jos syntyvyystilastot näyttävät miinusta, puhuvat poliitikot ja media "uhkaavasta tilanteesta". Tähän tilanteeseen usein ehdotetaan ratkaisuksi maahanmuuton kasvattamista. Harva kuitenkaan on miettinyt, että mihin jatkuva kasvu lopulta johtaa? |
Avainsanat: Veikko Vallin, talousviisaat, jatkuva kasvu, bkt, velanotto, kasvu, uhka, syntyvyys, kasvuajattelu, kansantuote |
|
22.1.2009 13.44
Veikko Vallin
Juuri näin, velan kanssa käy ehkä niin, että kun lamat seuraavat toisiaan, ei edellisen laman veloista ole vielä päästy eroon, kun jo uutta velkaa joudutaan ottamaan. |
22.1.2009 15.34
Niilo
Taitaa myös EU olla kasvamassa liian suureksi? |
23.1.2009 12.16
Veikko Vallin
Ei EU:ssa mitään vikaa ole, koska eurossa mukana olo on huomattavasti turvallisempaa taloudellisesti huonoina aikoina kuin olla samassa tilanteessa Islannin ja Ruotsin kanssa, joka ovat pienten valuuttojensa kanssa vaikeuksissa. |
23.1.2009 16.46
Niilo
Oli EU:ssa vikaa tai ei, eikö asia ole EU kannalta juuri seuraavasti: "Kun yritykset kasvavat liian suuriksi, alkaa niiden hallitseminen olla mahdotonta. Tästä olemme saaneet kokemuksia kun epätoivoisesti kasvua hakeneet yritykset, erityisesti pankit, ajautuvat yksi toisensa jälkeen valtioiden eli veronmaksajien syliin. Samalla monet ihmiset ovat menettäneet eläkesäästöjään. Sekin vääristyneen kasvuajattelun seurausta." |
24.1.2009 11.32
Veikko Vallin
Kyllä ongelma on tällä hetkellä EU:ta laajempi. Jos se olisikin vain EU:ssa, olisi hoitaminen helpompaa. Kauppaa voisi tehdä edes johonkin suuntaan. |
24.1.2009 22.42
Niilo
Onhan EU isompi kuin isoin yritys."Kun yritykset kasvavat liian suuriksi, alkaa niiden hallitseminen olla mahdotonta." |
25.1.2009 14.43
Tapaus Trump esimerkkinä
Mitäs mieltä olette tästä? Ote on Taloussanomista tänään sunnuntaina: |
28.1.2009 8.20
Veikko Vallin
EU:sta vielä. Se on valtioista koostuva talousalue, jota hallitaan demokratian kautta. Asioihin voidaan siis vaikuttaa. Lisäksi lähes kaikilla EU-mailla on yhteinen valuutta, joka antaa parempaa suojaa kuin oma pieni valuutta kuten Islannilla ja Ruotsilla. |
28.1.2009 13.44
Jyrki Mäkelä
EU:ta tulee pyrkiä kehittämään, mutta ne jotka haikailevat pois EU:sta ja takaisin markka-aikaan olisi syytä herätä ja pohtia millaisia seurauksia Suomelle koituisi jos olisimme EU:n ulkopuolella: Suomesta kävisi yritysten massamuutto EU-maihin, seuraisi huikea massatyöttömyys ja sitä kautta kurjuutta monella tasolla ja maan turvallisuus olisi veitsen terällä monessa mielessä. Etenkin vientiyritykset olisivat kuoleman omia. Lyhyesti sanottuna Suomesta tulisi hyvin lyhyessä ajassa Euroopan Zimbabwe jos olisimme EU:n ulkopuolella. Miksi näin? Koska täällä meillä ei ole esimerkiksi suuria öljyvarantoja kuin Norjalla tai finanssi ja kultabisnestä kuten Sveitsissä. Sveitsissä sijaitsevat kultaharkkoja ja kolikoita tekevät yritykset tahkoavat todella paljon rahaa. EU:n ulkopuolella olisimme siis täysin liisterissä ja tuhon omia. |
29.1.2009 14.30
Ahti Pontinen
Yrityksen kasvuajattelu ja kasvu voi olla myös tervettä. Sehän on oikeaa yrittäjyyttä, eikä vain ammatin harjoittamista. Se antaa ja turvaa työpaikkoja ja voi oikein tehtynä luoda ja antaa turvaa huonommalle ajalle. |
2.2.2009 10.03
Veikko Vallin
Juuri niin, kasvuajattelu on tervettä jos se tulee orgaanisesti, hyvistä ideoista ja pääosin kassavirralla. |
9.6.2009 14.06
Hevimies
Turhaa propaganda ettemme muka pärjäisi ilman eu:ta. Faktahan on se että suurin osa Suomen viennistä menee Venäjälle ja Ruotsiin. EU ei siis vaikuta tähän mitenkään, pohjoismaiden kanssa on tehty kauppasopimukset pitkään ennen eu:ta. Suomi on EU:ssa netto maksaja = maksaa enemmän mitä saa = ei kannata taloudellisesti. Suomen suurin veronmaksaja Nokia on globaali yritys joka vie tuotteitaan jokaiseen maahan riippumatta siitä kuuluuko maa eu:hun vai ei. Suomen eu:sta häippäsy ei tähänkään vaikuta. Mikään ei myöskään estä tekemästä EU:n kanssa vapaita kauppasopimuksia ilman että EU:hun kuuluu. Neuvostoliitto hajosi samankaltaisen sosialismin takia mitä EU:ssa harrastetaan. Odotellaan vaan millon on EUvostoliiton vuoro. |
9.6.2009 20.44
ei ihan näin
Jos me tuudittaudumme Rutisin ja Venäjän vientiin, niin kyllä melkoisella riskillä mennään!Eikä se muutenkaan ole mitenkään realistista.Toiveajattelua ja utopiaa. Euro uyhteinen valuutta on vakaus turvamme. Venäjä taas on arvaamaton ja toimii isomman oikeuksilla. Miten EU:ssa harrastetaan sosialismia. Kommunistit kait ainakin väittää sitä päinvastoin täysin eliittiseksi ja kapitalistiseksi. |
9.6.2009 21.56
Hevimies
Ai miten harrastetaan EU:ssa sosialismia. No eihän sielä paljon muuta harrastetakkaan. Isot talous maat ottavat jäseneksi köyhän bulamaan rajansa tuntumasta ja siirtävät teollisuutensa sinne. Romania räikein esimerkki. Maa jossa on eniten hylättyjä lapsia maailmassa kelpaa jäseneksi kun taas mausteiden läpivienti maa Turkki ei kelpaa. Jos tälläiset yhteiset budjetit, lait, sun muut direktiivit ei ole sosialismia niin mikä sitten on? |
10.3.2011 9.59
Hevimies
Halleluja jumala jakkaa nykyään pikavippejäkin. |
10.3.2011 12.08
Hallelujah
Niinhän e teki jo aneiden aikaan. |
Viisas kirjoitus.On ristiriitaista, että jopa pääministerimme puhuu samaan aikaan kulutuksen lisäämisen tarpeellisuudesta ja luonnonsuojelusta. Muutenkin on paradoksaalista, että aina täytyy kasvaa.
Henkinen kasvu on enemmän tarpeen, se saa kasvaa aina, eikä tarvi loppua koskaan.Eikä taloudellinen kasvu voi perustua siihen, että velkoja otetaan kiinni koko ajan, tai siis pysytään paikoillaan kun velkaa on koko ajan saman vähintään saman verran.