Blogin arkisto

Innostunut sonni - innostunut sonnI

Share |

Keskiviikko 5.8.2009 klo 15:52 - Olli Linjala


Tämä kirjoitus on nostettu uudelleen kommentoitavaksi.

 

Innostuminen ei ole sonnille pyhitetty yksityisasia. On mukava katsella innostunutta ihmistä tai eläintä, lasta tai aikuista. Se pakkaa tarttumaan. Tekee mieli lähteä mukaan. Tympääntyminen ja kyllästyminen toimivat juuri päinvastoin. Ruttuturvat, kuten Enäkosken Ritva heitä oivallisesti nimittää, vetävät mukaansa masennukseen ja pahoinvointiin.

Kauneus on yksi ihmisten ihanteista. Siihen satsataan rahaa ja vaivaa. Ostellaan purkkeja ja purnukoita, ostetaan hoitoja ja lehtiä. Etsitään hyviä ohjeita kauneuteen. Ennen tämä oli vain naisten ja harvojen miesten asia, nyt raja-aidat on kaadettu. Kuitenkaan kalliimmatkaan hoidot tai tuotteet eivät peitä ruttuturpien rumuutta. Kenen etu on pitää ruttuturpia töissä?

Älä pestaa rumia

Myönteisen asenteen omaava ihminen on kaunis. Hän on puoleensa vetävä, ystävällinen ja aidosti elämänhaluinen. Myönteisyyteen sisältyy kaikki hyvinvointiin ja menestymiseen tarvittavat eväät.

Kielteisyyteen sitä vastoin kaikki tuhoon johtavat tekijät. Kielteiset ihmiset ovat luotaan työntäviä, innostuksen tappavia vastarannan kiiskejä. Heillä ei asiat ole koskaan hyvin. Kielteisyys heijastuu heistä kokonaisvaltaisena rumuutena – ilmeissä, eleissä, olemuksessa, puheissa, sanavalinnoissa... siinä eivät pakkelit paljon peittele.

Rumuus tarttuu

Yksi ruma porukassa – siis kielteisen asenteen elämäntavakseen valinnut – tartuttaa sen hyvin nopeasti ympärillä oleviin ihmisiin. Kielteisyyteen kuuluu olennaisesti haluttomuus. Kun työkavereiden ja asiakkaiden innostus muuttuu haluttomuudeksi, niin miten kukaan voi rikastua tai edes pitää työpaikkansa?

Pestaa kauniita

Innostus ja myönteisyys hamuaa kaikenlaista onnistumista. Innostunut ihminen levittää ja tartuttaa innostumista ympärilleen. Innostunut ihminen tietää asioista, tuntee tuotteet ja työtavat. Hän ylläpitää omaa ammattitaitoaan ja jaksamista sekä kylvää asennettaan myös työkavereihinsa. Innostunut ihminen haluaa oppia ja kehittää työyhteisöään. Innostunut ihminen on luonnollisen kaunis vilpittömin katsein, nauravin silmin ja avoimin ilmein.

Ruttuturville

Mikäli puolustelet itseäsi: ”Minkäs minä ulkonäölleni voin? Pitäisikö olla missi saadakseen työpaikan? Millä oikeudella voi kirjoittaa tällaista tekstiä, tämähän on rumi..., eikun vähemmän kaunii..., ei kun ruttuturpien syrjintää”!!!

Vastaus ruttuturville: Tämä on juuri sitä. Myönteinen elämän asenne muuttaa ihmisen kauniiksi ja oikeuttaa vaikka kuinka vaativiin tehtäviin, vaikkapa asiakaspalvelualalla.

P.S. Kiitos Ritva Enäkoski tuosta sanasta ”RUTTUTURPA”

Olli Linjala

 

Avainsanat: Asenne, kyllästyminen, tympääntyminen, Olli, Linjala, Olli Linjala


Kommentit

18.2.2008 15:50  Lyyti

Juuri näin Olli! Ihastuttava kirjoitus. Sisäinen kauneus, tai siis mitä ihminen ON oikeasti, paistaa toisaalta kaikkien pakkelienkin läpi. Joskus Ruma on kaunista ja Kaunis on rumaa erään laulajan sanoin:)

Asenne ratkaisee: Yksi hymyilevä, toisia kannustava ja ilmapiiriä nostattava työntekijä on arvokkaampi kuin viisi korkeasti koulutettua ruttuturpaa.

1.8.2008 22:32  Tätä lisää

Olisipa enemmän näin positiivisia kirjoituksia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini