Tässä on hyvää pohdintaa Paulilta. Itsetunto mun milelestä on hyvinkin erillaista eri ihmisillä. Oikeastaan kaikkia yhdistävä tekijä on onnistumiset ja epäonnistumiset.

Jos otetaan vaikkapa futis esimerkki niin joskus suuri maailmantähtikin voi olla täysin pysäyttämätön ja kaikki mitä hän tekee onnistuu aina.

Kunnes tulee epäonnistuminen jota seuraa epäonnistuminen alkaa turhautuminen tulee virheitä, tulee myöhästyneitä taklauksia sukille, jääkylmää vettä sataa niskaan kaatamalla.

Asiat alkavat paisua omassa mielessä, työmoraali laskee tietylle tasolle josta nouseminen vaatii onnistumisien sarjan.

Jonka jälkeen usko omiintaitoihin hiljalleen palaa, intohimo laija kohtaa alkaa taas roihuamaan niin kovaa ettei mitään sadetta edes huomaa. Voitontahto tuo kovan työnmotivaation ja suorituksiin keskittymisen jonka ansiosta pelaaja nousee jälleen ylise muiden.

Juuri näin. Yksi tärkeä asia on se, auttaako tähti koko joukkuetta olemaan parempi vai onko kokonaisuus huonompi juuri sen takia, että tämä tähti loistaa, mutta tavalla tai toisella syö muilta.

Olemmeko siis enemmän kuin osiemme summa.

Tästä on hyvin kärkkäitä mielipiteitä esimerkiksi futiksessa kumpaankin suuntaan kun annetaan mielipide mikä on oikea kokoonpano jne...
Näin se on kaikissa joukkuepeleissä.
ja joukkuepelihän suurin töistä ja elämästä on. Silloinkin kun yksilösuoritykset ratkaisevat, niin kukaan ei ole päässyt sinne hupipulle ihan yksin.

Narsismi on syntyperäinen ominaisuus. Jokainen haluaa nähdä itsensä vähän tai paljon parempana kuin muut. Siinä on se huono puoli, että vähättelee toisia ja heidän kykyjään. Voi vaikuttaa paljonkin haitallisesti, jos vaikka työpaikalla pomo ei luota alaistensa kykyihin. Eikä edes halua nähdä niitä, koska varjelee kuvaansa omasta erikoislaadustaan. On kokemusta liiankin kanssa, siis alaisena.

En oikein usko, että narsismi on syntyperäinen ominaisuus tai ainakaan pelkästään sitä. Kyllä se rakentuu elämän kautta mitä tapahtuu. Muutoinhan se tarkoittaisi, että emme voi vaikuttaa mitenkään itsekriittisyyteemme ja mielestäni me voimme hyvin paljon.

Tietty vaikuttaa olosuhteet ja oma ajattelu sun muu, mutta on se silti synnynnäistä, eikös ne sitä sano freudit sun muut suuret sieluinsinörtitkin.

Narsismi on persoonallisuushäiriö. Joku voi ajatella sen olevan ominaisuus.

http://www.narsistienuhrit.info/narsismi.html

Ei kai sentään ollut niin, että kun kysyin asiaa kolmeltakymmeltä henkilöltä , että 80 prosentilla olisi ollut psykopatian tasolla olevaa pernoonallisuushäiriötä?
Eli 24 kolmestakymmenestä olisi ollut narsisteja?
Lähes kaikkihan kai mahdollista on tässä maailmassa.

Niin, jos on vaan häiriö niin kovasti yleinen häiriö sitten. Ainakin siinä mielessä kun Vuorio sitä esitteli ja itsellä on kokemusta.

Se nyt on ainakin jokaisen tarve, että tuntee olevansa hyvä ja pätevä ja porukassa pärjäävä. Kilpailuvietti on jokaisessa ihmisessä. Se on laumaeläimelle ominaista. Joissakin se kai voi olla vinoutuneempi kuin toisissa. Jos sitä se häiriö tarkoittaa. Ei meillä olisi urheilijoitakaan, jos ei olisi halua pärjätä paremmin kuin toiset.

Narsismi ja kilpailuvietti eivät ole toistensa synonyymejä.

Nöyrä ja vaatimaton pelaaja usein on voitontahtoisempi ja kovempi työntekijä kuin itseään peilaavat primadonnat.

Jotka keskittyvät futiksen sijaan että onko tukka hyvin.

Tämän näkee parhaiten kun pelataan kovissa olosuhteissa. Nää onko tukkahyvin mamman pojat itkee ja vinkuu koko ottelun tuomarille saamatta mitään aikaan.

Kun taas nää nöyrät pelaajat keskittyy kovaan työntekoon ja voittaa pelin joukkueelle.

Esim. Kiovan Dynamolta kotimatseista harvoin suur joukkueet vie pisteitä. Koska nää primadonnnat on liian neitejä pelaamaan pakkasessa.

Heh.
Toisaalta on sitten niitä, jotka tavoittelevat täydellisyyttä jokaisella osa-alueella.
Esimerkiksi David Beckham tai Michael Schumacher. Ainakin jälkimmäinen jopa niin, että tuotti vaaraa muille. Uskoisin, että yleisesti ottaen nämä eivät menesty kuten Michael on menestynyt. Kun hän on kuitenkin saavuttanut niin paljon, tulee yleinen käsitys helposti, että tällä tavalla menestytään. Poikkeukset eivät kuitenkaan tee sääntöä.
Toki kilpailuvietti on välttämätön osa, jotta voi esimerkiksi urheilussa menestyä. Sanoisin kuitenkin, että ahneus onnistua on oikeampi käsite.
Mitä tulee itsekrittikkiin, niin nämä ihmiset voivat olla itselleen hyvinkn krittisiä, jopa kriittisempiä kuin muille.
Oikeanlainen nöyryys vie kuitenkin myös eteenpäin. Ilman sitä, ei mielestäsi voi olla hyvää joukkuepeliä.

No mistäs se sitten kertoo Vuorionkin havainto, että suurin osa ihmisistä uskoo olevansa paremoia kuin toiset? Aivan kuten autoilijoista 80% on samaa mieltä itsestään? Kertooko se siitä, että 80-90% väestöstä kärsii patologisesta häiriöstä? Ehkä sitten niin, mutta tuolla annetussa narsismilinkissä mainittiin taittiin lukemaksi yksi prossa. Ei oikein natsaa yhteen.

No Becksi on muijansa tossunalla ja joutunu tohon muoti hömppään. Eikä se nyt primadonna ole, C.Ronaldo ois parempi vertauskuva primadonnasta.

Todella narsistinen tyyppi, oikein esikuva sihen. Mutta erittäin todennäköistä on että se ei koskaan tule olemaan mikään todellinen jalkapallo legenda. Kuten vaikkapa Messistä on tulossa seuraava Argentinan pelaaja jota voi verrata itseensä Diego Armando Maradonaan.

Shumi taas voitti pokaalinsa Sennan kuoleman siivellä ei se Sennaa koskaan voittanu.

Tosin formulat ei pitkään aikaan ole ollut enää kilpa-ajoa jossa kuskit mittelee paremmuudesta vaan ratkaisut tapahtuu varikolla ja auto on joko voittaja tai se ei sitä ole riippumatta siitä kuka sitä ajaa.

Pauli tarkoittanee että suurin osa ihmisistä luulee olevansa parempia, kuin suurin osa ihmisistä tietyillä osa-aluilla, niillä jotka on omia vahvuuksia.

Narsisti taas on niin täynnä itseään ettei hänen mielestään häntä parempi voi kukaan olla yhtään missään.

Ehkä sitte niin, mutta on se aika karua jos työpaikoissa 90% porukasta pitää itseään parempina kuin muut koska se työ on heille niin tärkeä ja vahva alue. Kenelle se ei sitten olisi. Eli siis työhön kohdistuva narsismi pitää kutinsa liki jokaiseen.

Paras kertoa, että kirjoittaja itse ei tunne olevansa mitenkään poikkeva tästä joukosta.
Joskus sitä tuntee olevansa niin pirun hyvä. Itsensä kehuminen on ihan tervettä, ainakin itselleen. Me Suomalaiset koemme sen liiankin helposti leveilyksi.

Asiantuntijat ja myyjät helposti samaistavat asiakastilanteen todelliseksi siitä mitä asiat kokonaisuudessaan ovat.
Asiakastilanteessa myyjä on kuitenkin useimmiten "täysin" valmistautunut ja asiakas täysin valmistatumaton.
Tässä täytyy olla nöyrä, mutta ei nöyristelevä.

Itstunnnon on hyvä olla korkealla, mutta kuitenkin jalat maassa. Onnistuminen ruokkii onnistumista ja onnistumisen usko sitä, että tulee onnistumaan.

Mutu, eli musta tuntuu heittää useimmiten paljon.

Mitä tulee myyjiin, niin tähän liittyy mielestäni myös se, että jotkut myyjät ovat todella hyviä myymään sitä, mikksi kauppaa ei synny. Esimiehelleen itselleen, työkavereilleen jne...

Myynnin kova laki kuluu:
Myyjän tehtävä ei ole selittää miksi kauppaa ei synny. Myyjän tehtävä on tehdä kaupat.

Ainakin rehti tunnustus. Mutta näinhän se on: työ on jokaiselle tärkeä osa itsetuntoa, joten haluaahan siinä tuntea olevansa pätevä. Ja pätevämpi kuin toiset vielä mieluummin. Ei se mullekaan vierasta ole.