Näin maahanmuuttajana on usein tullut mieleen, että meidän kaikkien olisi syytä joustaa niin asenteissamme kuin tavoissammekin. Mitähän siitä seuraisi, jos vain itsepäisesti pitäisimme kiinni omista tottumuksistamme? Ehkä työpäivä eurooppalaisten kollegoiden kanssa sujuisi jotenkin näin:
Soitan aamukahdeksalta toimistolle ja sieltä vastaa suomalainen Juhani.
Näin maahanmuuttajana on usein tullut mieleen, että meidän kaikkien olisi syytä joustaa niin asenteissamme kuin tavoissammekin. Mitähän siitä seuraisi, jos vain itsepäisesti pitäisimme kiinni omista tottumuksistamme? Ehkä työpäivä eurooppalaisten kollegoiden kanssa sujuisi jotenkin näin:
Soitan aamukahdeksalta toimistolle ja sieltä vastaa suomalainen Juhani.
– Huo(menta), hän nielaisee aamutervehdyksensä ja toteaa latteasti: ei täällä vielä lähes tuntiin ole ketään muita.
Selitän hänelle, että tarkoituksenani on järjestää kokous uudesta projektista mahdollisimman pian. Koska ketään ei ole paikalla, jätän palaverin järjestämisen hänen osaaviin käsiinsä. Paikalle tarvitaan Juhanin lisäksi Englannin David ja Espanjan osaston Marta.
Lähes tunnin kuluttua ovi käy ja kollega David astelee sisään.
– Morning, how are we today? What a nightmare weather! Although it should be getting better by the afternoon...
Juhani aikoo sanoa jotain kokouksesta, muttei ei jää kuuntelemaan Davidin selostusta säärintamien liikkeistä. Hän marssii yhdeksän kahvitauolle.
David ihmettelee suomalaisen toimia Juhanin kaivaessa esiin aamun sanomalehden kahvikupin seuraksi pienelle sivupöydälle.
– Eräät ovat töissä kuin kotonaan... David mutisee. Hän napsauttaa vedenkeittimen päälle ja etsii teepussin sekä teemukin salkustaan. Maidolla pyöristetty tee hautuu työpöydän kulmalla, kun David käy läpi aamun sähköposteja.
Tasan kahdentoista minuutin kuluttua Juhani palaa muina miehinä takaisin työpisteeseensä. David ehtii tuskin miettiä käytöksen röyhkeyttä, kun Marta lehahtaa sisälle:
– ¡Hola, Buenos! ja aloittaa joka-aamuisen poskisuudelmakierroksen.
– Kröhöm, Juhani luikkii sulavasti takavasemmalle kohti miestenvessaa ja unohtaa pakomatkallaan autuaasti koko miittingin järjestämisen.
Juuri, kun toimiston asiat on saatu Davidin toisen teekupin ja Martan aamukaakaon sekä churroksen jälkeen urilleen, Juhani hivuttautuu lounastauolle, onhan kello jo 11.30. Viime kuussa työpaikalla oli syntynyt ihmettelevä keskustelu, kun uutena aloittanut Juhani oli kysynyt ”sosiaalitilojen” sijaintia. Kukaan ei oikein ymmärtänyt mistä oli kyse, olihan kaikilla omat työpöytänsä.
Juhani asettelee ruisleipänsä asiakkaille varatulle pöydälle ja keittelee kahvit. Hänen lounasaskarensa sysäävät myös Davidin ajatukset ruokaan. Davidia hymyilyttää, kuinka stereotyyppisen lounaan hän olikaan tullut pakanneeksi mukaansa: aamulla kasaan taiteiltu kerrosvoileipä, pieni sipsipussi ja suklaapatukka. Vihdoin yhden maissa hän voisi uppoutua työpisteessään internetin ja sandwichin ihmeelliseen maailmaan.
Lounaan jälkeen Juhani aikoo sopia kokouksesta, mutta hänet keskeyttää Martan suunnittelu tämän iltapäivän tapaamisesta ystävien kanssa paikallisessa kuppilassa. Juhani päättää jättää asian tuonnemmaksi, eikä hän henno häiritä Davidinkaan juuri alkanutta tunnin lounassurffausta.
Marta katsoo Davidia säälien ja miettii:
– ¡Ay, increíble! Kumma, kun David ei edes lounaallaan poistu ruudun äärestä. Kyllä Menú del dia ystävien ja viinin kera ovat oleellinen osa päivää. Yritin joskus selittää myös Juhanille, ettei kolmen ruokalajin lounasta voi syödä puolessa tunnissa, muttei hän näyttänyt ymmärtävän koko asiaa.
Juhani yrittää vielä kerran avata suutaan mahdollisesta kokouksesta, mutta hän tietää, ettei ovesta poistuvaa Martaa näy toimistolla ennen puolta neljää.
David havahtuu:
– Miksihän emme ole pitäneet kokousta siitä uudesta projektista? Voisinhan palaveerata ainakin alustavasti suomalaisen kollegani kanssa...
David haeskelee turhaan katseellaan Juhania, sillä hän istuu sanomalehtensä kanssa iltapäivän kahvitauolla (12 min.).
Vihdoin hyväntuulinen Marta palaa takaisin lounaalta.
– Hyvänen aika, jokos se on yli kolme...? Juhani huomaa ja lopettaa suunnittelun kokouksen sopivimmasta ajankohdasta.
Kun Juhani alkaa siivota päivän päätteeksi pöytäänsä, Marta uppoutuu töihinsä. Tasan neljältä Juhani heilauttaa ovelta kättään hyvästiksi. David tietää virallisen työaikansa loppuvan tunnin kuluttua, mutta päättää jäädä vielä ylitöihin.
Puoli kuuden maissa Davidin sulkiessa toimiston oven Marta jää vielä työpisteeseensä. Ilta hämärtyy ja kahdeksan jälkeen Marta lukitsee ovet ja alkaa suunnitella päivällistä, johon on aikaa vielä pari tuntia.
Martan maistellessa alkuruokia, Juhani virittelee kotonaan herätyskelloa aamuksi. Juuri ennen nukahtamistaan hän muistaa:
– Ai niin, se kokous! Ehkäpä huomenna...
Miia Godwin
Kirjoittaja on freelancertoimittaja, joka asuu ja työskentelee Isossa-Britanniassa.
Jaa että antaa somaaleiden rikastuttaa luontoa kaisaniemen puistossa, kun sehän kuluu niiden kulttuuriin.
Se on niin että maassa maan tavalla, tai ulos maasta. suomalainen kulttuuri on yhtä arvokas kuin ihan mikä tahansa muukin ja sen dissaaminen Suomessa kertoo henkilön asennevammasta muuta kuin omaa kulttuuriaan kohtaan.