Blogin arkisto

Reittaajat arvostelumyrskyn kohteena

Share |

Perjantai 12.8.2011 - Heikki Ikonen


Luottoluokittaja Standard & Poorsin päätös laskea Yhdysvaltojen luokitus AAA:sta pykälää alemmas AA+:aan aiheutti vakavan markkinapaniikin ohella arvostelumyrskyn S&P:a ja ylipäätään reittaajia kohtaan. Taloustieteen nobelisti Paul Krugman muistuttaa, että reittaajat antoivat viime vuosikymmenellä huippuluokituksia roskalainapaketeille, joita sijoitusinstituutiot kauppaisivat ympäri maailmaa tuhoisin seurauksin. Investointipankki Lehman Brothers sai myös A-reittauksen vain hetki ennen konkurssiaan.

Omia virheitään reittaajat eivät koskaan tunnustaneet, vaikka maailmantalous ajautui tuhon partaalle. Yhdysvaltojen tapauksessa S&P tosin nyt myönsi tehneensä vaatimattoman kahden tuhannen miljardin laskuvirheen – mutta yhtiö laski silti luokitusta, koska sen mielestä Yhdysvaltojen talouspolitiikka johtaa joka tapauksessa kestämättömään velkaantumiseen.

Yhdysvaltojen velka-aste on korkea, noin 65 prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta mahdoton se ei monien mielestä silti ole. Kriitikkojen mielestä S&P ei itse asiassa hoidakaan työtään eli arvioi objektiivisesti kohteitaan, vaan yrittää vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Yhdysvalloissa on vallalla katkera kahtiajako demokraattien ja republikaanien välillä, ja S&P:n näkemykset budjettipolitiikasta ovat lähellä republikaaneja. Onko kyse siis Obaman kaatamisesta, ei niinkään velkaantumisesta?

Reittausta hallitsee kolme amerikkalaista yhtiötä. Pitäisikö reittaajille olla omat reittaajansa, jotka luokittelevat niiden uskottavuutta, kysyy taloustieteilijä Mohamed El-Erian Financial Timesissa? Ainakin suurten luotottajien kannattaisi hänen mielestään perehtyä luototettaviinsa itse, eikä jättää urakkaa ulkopuolisille. Riskit ovat kokemuksen perusteella liian suuret.

Toisaalta näyttää siltä, että reittauksen lasku ei Yhdysvaltojen kohdalla vaikuttanut luottojen houkuttelevuuteen. Pörssien rysähtäessä Yhdysvaltojen velkakirjat revittiin käsistä kuten ennenkin markkinapaniikeissa, eli setä Samulin lompakkoa pidettiin edelleen turvasatamana, huolimatta poliittisesta sähläyksestä ja korkeasta velka-asteesta.

Markkinapaniikin takana vaikuttaakin olleen kyse muusta kuin Yhdysvaltojen luokituksen laskusta. Keskeinen tekijä on maailman talouskasvun selvä hidastuminen, minkä vuoksi pörssit ovat olleet matalapaineessa jo useita kuukausia. Nyt koettu rysäys oli vain laskun huipentuma, johon Yhdysvaltojen luokitusmuutos osaltaan toki vaikutti, etenkin massapsykologian kautta.

Heikki Ikonen

Lähteet:

Credibility, Chutzpah and Debt (www.nytimes.com)

Downgrade of US debt rating heralds a new era (www.ft.com)

Financial crisis: Negative reaction (www.economist.com)

Avainsanat: Heikki Ikonen, raha, rahoitus, rahamarkkinat, USA, luottoluokitus, Standart & Poors, reittaaja, roskalaina, sijoittaminen, konkurssi


Kommentit

12.8.2011 16.08  lisää kisaa

Kolmella yhtiöllä monopoli, ei hjyvä, liikaa valtaa. Kilpailua kehiin.

12.8.2011 17.49  Kumpa oliskin

Vaikea asia. Vähän sama, kuin yrittäisi kilpailla Suomessa Itellan kanssa.

Suomessa reittaajilla on myös kansallinen monopoli. esim asiakastiedon mainokset menevät lehdistötiedotteina läpi, ihan valtamedioissa.

14.8.2011 14.58  kyllä viisas osaa

Kyllä jenkit velkansa maksaa, jos ei muulla keinolla niin taaloja painamalla. Saattaa vain velkojia rassata valuutan arvon pudotus, kun saatavat rullaavat suoraan setelikoneesta.

14.8.2011 21.53  Kiinalaiset omistaa kohta puolet amerikkaakin

Empä usko, että asia ihan noin yksinkertainen on. Jenkit menettävät sitäpaitsi myös varoja, omaisuuksia ja osakkeita.

15.8.2011 9.51  Olen tyhmä

Mitä nämä reittaajat ovat?

15.8.2011 11.55  AP

Luottoluokituslaitoksia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini