Bisneksen ylistysMaanantai 26.9.2011 - Ville Saarikalle
Tällainen ajattelu on suuri väärinymmärrys. Bisnes on todella hieno juttu! Kuinka yritykset sitten menestyvät? Ihmiset vapaaehtoisesti ostavat tuotteita ja palveluja omilla rahoillansa ja saavat vastineeksi yrityksiltä tuotteita ja palveluja. Tämä on mahdollista vain, jos voittoa tavoitteleva yritys miellyttää asiakkaitaan. Jos yrityksen toiminta ei tyydytä asiakkaita eikä näin myöskään tuota voittoa, menee yritys lopulta konkurssiin. Mikäli yritykset voisivat pakottamalla ottaa rahamme, niillä olisi paljon vähemmän mielenkiintoa meidän tyytyväisyyttämme ja tarpeitamme kohtaan. Markkinoiden julmuus pakottaa yritykset tuottamaan voittoa, miellyttämällä ja palvelemalla asiakkaita. Voiton tavoittelu ajaa yritykset myös toimimaan mahdollisimman tehokkaasti, oppimaan toisilta parhaita toimintamalleja ja luomaan itse uusia innovaatioita. Vaikka yritykset joskus joutuvat irtisanomaan tehokkuuden ja tuottavuuden nimissä, niin todellisuudessa tuottavuus luo työpaikkoja. Tehokkaasti toimivat yritykset voivat välittää kustannussäästöt kuluttajille edullisempien tuotteiden muodossa. Näin yritykset jättävät meille rahaa enemmän käytettäväksi muualle taloudessa. Yritykset voivat myös itse investoida kustannussäästöt, kenties uudet voitot mielessään, uusiin työpaikkoja luoviin toimintoihin. Ei hassumpaa? "Minä olen köyhä, koska sinä olet rikas" -ajattelu on juurtunut syvästi meihin. Vauras yrittäjä on leikannut yhteisestä kakustamme liian ison palan ja hän on jättänyt meille muille vain hiukan syötävää. Yrittäjä toimii kuitenkin toisenlaisesta todellisuudesta käsin. Hän ajattelee vaurauden tuottamista ja kasvattamista, rahan tekemistä eikä rahan keräämistä. Onnistuakseen tässä on yrittäjän tarkasti arvioitava ja kuunneltava asiakkaiden tarpeita, toiveita ja haluja. Hän hankkii rahansa tuottamalla ihmisille jotain sellaista, josta he ovat vapaaehtoisesti valmiita jotain maksamaan. Yrittäjä joutuu organisoimaan monia eri toimintoja ja ottamaan riskejä. Hän joutuu yhdistelemään resursseja siten, että kokonaisuus on lopulta jotain enemmän kuin vain osiensa summa. Yrittäjät vievät taloutta eteenpäin ihmisten toiveita kuunnellen. He löytävät uusia keinoja tehdä asioita paremmin. Yrittäjä on sankari. Hän lievittää ihmisten tuskaa, luo työpaikkoja ja auttaa ihmisiä toteuttamaan unelmia. Bisneksellä on monia jaloja tarkoituksia. Bisnestä ei tulisikaan paheksua ja laittaa eri sarjaan kuin koulutusta, lakia tai vaikkapa terveydenhuoltoa. Yritykset tuottavat meidän elämänlaatuamme parantavia tuotteita ja palveluja. Yritykset tarjoavat ihmisille työtä näin antaen mahdollisuuden huolehtia itsestään ja perheistään. Yritykset luovat omistajilleen vaurautta ja hyvinvointia. Lopulta yritykset myös huolehtivat valtion toiminnan rahoituksesta, että valtio voisi tehdä sen, mitä bisnes ei pysty tekemään. Toivottavasti tulevaisuudessa ymmärrämme bisneksen arvon aiempaa paremmin. Yrittäjäystävällinen ympäristö on nimittäin oivallinen kasvualusta meistä jokaiselle. Yrittäjä, tee meille palvelus. Älä lannistu propagandan edessä. Älä lannistu poliitikkojen ja virkamiesten päähänpistojen edessä. Se sosiaalinen, taloudellinen ja jopa hengellinen hyvä, mitä sinä tuotat, on enemmän kuin itse ymmärrätkään. Yrittäjä, sinä olet paljon suuremman hyvän lähde kuin yleensä tunnistetaan. Ole esimerkki ja mentori meille muille. Opeta muitakin itsenäisyyteen ja tuottamaan itselleen oma hyvinvointinsa. Vie potentiaalisi maksimiin saakka ja näytä, mitä tavallisen ihmisen on mahdollista saavuttaa. Toteuta luovuuttasi aiempaa rohkeammin. Kehitä edelleen itseäsi säästäväisyyteen ja opeta samalla muitakin siihen. Ole jatkossakin toiset huomioon ottava mukauttaessasi toimintaasi markkinoiden vaatimuksiin. Toivottavasti bisneksesi kukoistaa, kasvaa ja tuottaa voittoa. Mukavat voitot tarkoittavat, että bisneksesi toimii hyvin. Anna palaa! Kun sinä vaurastut ja bisneksesi kannattaa, silloin muutkin voivat paremmin! Ville Saarikalle |
Avainsanat: Ville Saarikalle, bisnes, yritys, yrittäjä, yrittäminen, menestys, menestyjät, Suomen yrittäjäyhteisö |
|
26.9.2011 11:01
Jee jee
Joo. Suomessa on vallalla varsinkin nykyään kärjistetty käsitys, että asia olisi yksisilmäisesti noin. Asiaan ovat vaikuttaneet media, mutta ennenkaikkea eräät julkisuudessa olleet kärjistyneet tapaukset, joissa onkin ollut näin. |
26.9.2011 13:24
Hevimies
Tuo sana tulosvastuu pörssi yhtiön johtajille on suorastaan huvittava. Harvoinpa ne YT neuvottelut mihinkään muuhun kohdistu kuin duunareihin. |
26.9.2011 16:09
AP
Johtaja tittelillä ei ole irtisanomissuojaa, toimitusjohtajalla ainakaan ellei erikseen ole sovittu. Nykyään kylllä pörssiyhtiöissä valitettavasti on sovittu. |
26.9.2011 16:13
Ap
Toinen asia mikä on suuren suuri epäkohta yleisellä tasolla on ns. katteen muodostumisen luulot yleisesti ihmisillä. Jos joku on ostettu satasella ja se myydään ulos kahdella sadalla kate on satanen. USEIMMITEN TÄYSIN VÄÄRIN. |
26.9.2011 17:04
J.S
Kyllähän se niin, on että ilman bisnestä olisimme kivikaudella. Kiittäkäämme siis bisneksen luojia. |
26.9.2011 20:09
Hevimies
Jos palkansaajien tietomäärä jätetään ammattiliittojen varaan, niin sillon on turha vikistä että tietoa ei ole. |
26.9.2011 22:53
Я не понимаю вас.
????? |
27.9.2011 9:36
Hevimies
Niin kun tuossa AP viittaa siihen ettei palkansaajat tiedä johtajien palkkauksesta yms yhtään mitään ja tieto on ammattiliittojen propagandan varassa niin syy siihen on siinä että palkansaajille ei kerrota vaan salaillaan asioita. |
27.9.2011 10:55
Pauli Vuorio
Tietenkin johtoa ja keskijohtoakin tarvitaan. Määrä riippuu organisaation koosta ja tehtävistä.Keskijohto on se joka joutuu usein puun ja kuoren väliin. Asiain hoitaminen vaatii käytännön koulutusta. Sitä valitettavan usein puuttuu. |
30.9.2011 15:32
JK / Tallinnan Risteilyt
Yhdyn kyllä J.S:n kommenttin että kyllähän me ilman bisnestä (vaikka toki siinä huonot puolesakin on) olisimme huomattavasti takana kehityksessä.. |
No tavallinen yrittäjä ja jonkun kansainvälisen pörssiyhtiön johtaja yhdistyy aika usein samassa lauseessa kuten tässäkin.
Suurin ero lienee se että yrittäjä kärsii virheensä omassa nahassaan, kun taas pörssiyhtiön johtajan virheet kohdistuu tuottaviin työntekijöihin, YT neuvotteluiden muodossa. Ja samat puusilmät saavat johdossa jatkaa vuodesta toiseen jotka kusivat tuloksen.