Blogin arkisto

Kriisimaiden on palautettava kilpailukykynsä

Share |

Keskiviikko 9.11.2011 - Heikki Ikonen


Euromaiden kriiseistä on vaahdottu pari vuotta aamusta iltaan, mutta yksi ulottuvuus on jäänyt liian vähälle huomiolle. Kreikassa kuten muissakin ylivelkaantuneissa maissa palkkakustannukset ovat nousseet viimeiset kymmenen vuotta selvästi kiivaammin kuin työn tuottavuus. Se toki pitää aikansa yllä talouskasvua ja ostovoimaa, mutta palkkatason nousun rahoitus velalla johtaa väistämättä kilpailukyvyn heikentymiseen ja massiiviseen kauppataseen vajeeseen.

Osaltaan syyllisiä ovat rikkaat vientimaat, jotka ovat pitäneet yllä kulutusjuhlaa luotottamalla alijäämämaita. Sen ne ovat tehneet pitääkseen yllä omaa vientiään ja työpaikkojaan. Kun ylijäämämaat ovat samalla säästäneet, vaihtotaseet ovat vinoutuneet. Tämä on ollut yksinkertaistettuna Kiinan ja Yhdysvaltojen taloussuhde, samoin Saksan ja muun Euroopan.

Ainoa pysyvä ratkaisu on vaihtotaseiden tasapainotus: alijäämämaiden on karsittava tuontiaan, jota taas ylijäämämaiden on lisättävä. Se edellyttää, että alijäämämaiden tuotanto muuttuu kilpailukykyisemmäksi, eli suhteellisten tuotantokustannusten täytyy laskea. Se voi tapahtua palkkasopeutuksella tai tuottavuutta nostamalla.

Palkkasopeutus on perinteisesti hoidettu devalvaatiolla, Suomessakin aikanaan jatkuvasti. Mutta euromaa ei voi devalvoida kuin yhteisvaluutasta eroamalla. Se on niin tuskallinen tie, että sitä ennen kriisimaiden on ainakin kokeiltava sisäistä devalvaatiota: kustannustason laskua.

Palkkasopeutus on raskasta mutta väistämätöntä, kun palkat on kiskottu kilpailukyvyttömiksi velkarahalla. Se on edessä Välimeren euromailla, muuten ne eivät ongelmistaan selviä.

Työn tuottavuuden nostaminen on ylivoimaisesti paras tie, mutta työn tuottavuus harvoin voi nousta kuin joitakin prosentteja vuodessa, ellei kyseessä ole matalalta kehitystasolta lähtenyt ja voimakkaasti kehittyvä maa, kuten Kiina tai Intia. EU-maat eivät siinä tilanteessa ole, joten kriisimaissa suhteellisten kustannusten ja samalla elintason täytyy laskea. Palkat voivat lähteä nousuun vasta sitten, kun ne ovat ensin pudonneet kilpailukykyiselle tasolle, ja työn tuottavuus nousee. Se mahdollistaa palkkojenkin terveperustaisen nousun.

Heikki Ikonen

Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, euro, kreikka, palkkakustannukset, tuottavuus, työ, rahoitus, palkkasopeutus, kustannustaso, eu


Kommentit

9.11.2011 20.11  Hevimies

Harvoinpa saavutetuista etuuksista suostutaan luopumaan. Ei Kreikalla oikein ole muuta realistista tietä kuin erota eurosta ja ottaa dragma takas käyttöön.

10.11.2011 16.35  Kirveelle töitä

Itseasiassa ei koskaan, ainkaan vaihtamatta niitä johonkin muulla nimikkeellä olevaan.

Tämä onkin sairaus johon pitäisi keksiä lääke. Saavutetut edut alas ja ihmiset samalle viivalle.

10.11.2011 17.21  pakko on pakko

Laskee ne palkatkin, jos työttömyys tarpeeksi nousee. Hidasta vaan on sitä kautta, ja kipeää. Drakmalla nopeammin.

11.11.2011 11.18  Cit. Kane

Itseasiassa palkat eivät suoraan laske, jos työttömyys nousee, Jollain aloilla palkat voivat jopa nousta. Eri asia on suhteellinen lasku muihin maihin tai valuuttoihin.

15.11.2011 22.16  vippilaina

Ensin halutaan lisää palkkaa ja sitten ihmetellään, kun menee työt alta. Katsokaa vaikka paperimiesten homma...


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini