Talousuutiset kautta maailman ovat olleet keväästä alkaen ikäviä, mutta siitä huolimatta osakemarkkinat ovat nousseet yli kaksi kuukautta. Kehitys ei olisi mahdollista ilman taloudellisen ilmapiirin merkittävää vahvistumista – pörssithän heijastavat tulevaa kehitystä, eivät reaaliaikaista tilannetta. Pörssien perusteella ensi talvesta on tulossa odotuksia parempi. Sitä puoltaa myös Kiinan mittava elvytyspaketti.

Talousuutiset kautta maailman ovat olleet keväästä alkaen ikäviä, mutta siitä huolimatta osakemarkkinat ovat nousseet yli kaksi kuukautta. Kehitys ei olisi mahdollista ilman taloudellisen ilmapiirin merkittävää vahvistumista – pörssithän heijastavat tulevaa kehitystä, eivät reaaliaikaista tilannetta. Pörssien perusteella ensi talvesta on tulossa odotuksia parempi. Sitä puoltaa myös Kiinan mittava elvytyspaketti.

Pörssien nousu alkoi, kun EU päätti Espanjan pankkien suorasta tukemisesta. Päätös vahvisti luottamusta pankkisektorilla, joka oli kokenut paniikkitunnelmia EU:n päätöksenteon kompuroidessa. Sittemmin EKP:n pääjohtajan Mario Draghin suunnitelma kriisimaiden korkojen laskemiseksi loi uskoa euron selviytymiseen. Se vähensi massiivisen pankkikriisin uhkaa.

Poliitikot ja johtavat virkamiehet hoitivat siis vaihteeksi tonttejaan hyvin. Epävarmuus ei kuitenkaan ole turvallisesti takana, vaan luottamuksen elpyminen vaatii jatkossakin sitä tukevia poliittisia päätöksiä.

Ensimmäinen niistä on, että Euroopan vakausmekanismi EVM saadaan toimintaan heti, kun parlamenttikausi alkaa. Sen toteutuminen ei kuitenkaan ole varmaa, koska EKP:n ja EVM:n asemasta vallitsee erimielisyyksiä niin valtioiden välillä kuin niiden sisällä.  Euron hajoamisesta puhutaan vakavasti jo ympäri Eurooppaa valtiomiesten suulla, joten mitä tahansa voi tapahtua, vaikka virallisen linjan mukaan kaikki seisovat yhä vakaasti euron takana.

Jos Euroopan vakausmekanismi ei saa hyväksyntää kansallisissa parlamenteissa ja varsinkaan Saksassa, Draghin sinänsä nerokas suunnitelma euron pelastamiseksi kaatuu. Ja siihen asti häilyy uhka, että suuret euromaat eivät kykene vastaamaan veloistaan.

Jos niin käy, seurauksena on syksyn 2008 kaltainen finanssimyrsky, jota kukaan ei varmasti halua olla todistamassa. Se onkin suurin syy optimismiin: kun katastrofi on vältettävissä, se vältetään.

Mutta varma siitä ei voi olla, sen verran kovassa vastatuulessa integraatio nyt monessa euromaassa seilaa. Epävarmuuden eskaloituminen ei näissä oloissa kaipaa kuin yhden tarpeeksi syvän poliittisen kuopan, johon euron pelastaminen katkaisee jalkansa. Euroopan johtajatkin sen ymmärtänevät.

Heikki Ikonen