Blogin arkisto

Saavutuksia vai selityksiä?

Share |

Keskiviikko 5.12.2012 - Kari Kaisto


Olen viimeisen kahden viikon aikana ainakin neljä kertaa löytänyt itseni raivoamasta itselleni. Ja aiheesta. Olen nimittäin syyllistynyt tapaan jota halveksin yli kaiken. Olen sortunut selittelemään. Onneksi en muille vaan itselleni. Asia on siis pysynyt salassa tähän saakka.

Konkreettisesti arjessa törmää päivittäin käyttäytymismalliin joka on harvinaisen tehokas silloin kun haluaa välttää vastuunottoa omasta menestyksestään, tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Tämä joidenkin ihmisten krooninen sairaus on edellä mainitsemani selittely. Erittäin suurella ihmisistä sanavarastojen käytetyimpiä sanoja ovat "mutku", "sitku" ja "enku". Arki antaa meille lukemattomia tilaisuuksia selitellä: keksimme lukemattomia syitä miksi ei tarvitse tänään siivota, lähteä lenkille, miksi myöhästyin taas, miksi asiakas oli tyytymätön ja niin edelleen. Ja vika on aina muualla kuin omassa toiminnassa.

Miksi selittely on ärsyttävyyden lisäksi vielä haitallistakin? Suurin haitta selittelijälle itselleen on että sillä tavalla hän puolustautuu omalta vastuultaan ja ennenkaikkea vaikuttamismahdollisuuksiltaan. Elämänhallinnan peruasia on oivaltaa että asiat ovat minusta itsestäni, valinnoistani ja päätöksistäni kiinni.

Olosuhteet toki aina vaikuttavat menestykseen hieman, mutta nämä ulkoiset tekijät ovat lähtökohtaisesti kaikille samat. Tästä hyvä esimerkki on se miksi samalla toimialalla toiset yritykset menestyvät haastavina aikoina kun toiset naulaavat lautoja ikkunoihin. Kyse on ajattelutavasta. Selittelijä ei voi tehdä mitään koska ei voi hyväksyä sitä että hänen itsensä täytyy asialle tehdä jotain.

Saavutuksia tähyävä keskittyy niihin asioihin mitä voi itse näissä vallitsevissa olosuhteissa tehdä kehittyäkseen. Selittelijä taas keksii lukemattomia syitä siitä miksi nykyisissä olosuhteissa on mahdotonta menestyä.

Kun hän sitten kadehtii menestyjiä – ja häneltä kysytään "Miksi kadehdit?"   – kuulee usein saman vastauksen: "hänellä on ollut niin paljon suotuisammat olosuhteet".

Miten selittelystä voi oppia eroon? Pakottamalla se ei onnistu koska kyseessä on meille luontainen reaktio. Taivumme usein selittelyyn siksi että jos selityksemme menee läpi niin pääsemme helpommalla ja vältämme ponnistelua, tapojemme muuttamista. Asenne- ja ajattelutavan muutokseen tarvitaan tiedostaminen, oivallus ja jatkuvaa tietoista jumppaamista. Erinomainen keino on opetella kysymään itseltään mikä tähän ongelmaan (selitykseen) voisi olla toimiva ratkaisu. Kun aivot keskittyvät ratkaisuun, ei jää kapasiteettia käytettäväksi selittelylle.

Vastuunotto on paras lääke selittelyä vastaan.

Kari Kaisto
yritysvalmentaja
Attigo Valmennusyhtiö
attigo.fi

Avainsanat: Kari Kaisto, ajankäyttö, käyttäytyminen, käytösmallit, selittely


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini