Sinä olet samanlainen selittelijä! Keksi keinot!Perjantai 27.5.2016 - Juha Ahola
Kohtasin reilu 2 vkoa sitten la iltana pitkästä aikaa kaverini Antin. Hän haastoi minut juoksulenkille ja sen perään saunomaan. Kesken lenkin hän sanoi, että ruvetaanpa Juha käymään kerta viikossa yhdessä lenkillä. Kakistelin! Miksi, vaikka lenkkieily on kuulunut jo vuosien ajan kuvioihini? Sama syy, kuin miksi sinä et todennäköisesti lenkkeile / käy salilla tai tee asioita, joita olisi kiva tehdä, mutta… AIKA! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, lenkki, aamulenkki, aikataulu, ajankäyttö |
Mitä teet, kun yritys polkee paikoillaan?Keskiviikko 13.5.2015 - Anja Kadziolka
Vuoden 2013 keväällä olin itse tässä tilanteessa. En nähnyt mihin suuntaan yritystäni pitäisi viedä, en osannut tehdä valintoja. Olin liian kiinni siinä, mitä olin alun perin ajatellut yrityksessäni tekeväni. Ajatus Mamaonbis-konseptista oli vasta epäselvä ja jäsentymätön kaikkien muiden ideoiden ja ajatusten seassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, ajankäyttö, yrittäminen, aikataulut, ajanhallinta |
Osaatko varata aikaa itsellesi?Keskiviikko 6.5.2015 - Anja Kadziolka
Olen siis kuten lapseni. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, ajankäyttö, yrittäminen, aikataulut, ajanhallinta |
Ammattimainen porrasmalli perehdyttämiseen - eikä vain heitetä oppijaa kylmään veteen!Perjantai 28.11.2014 - Juha Ahola
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, työhönopastus, perehdyttäminen, työ, ajankäyttö |
Muistikirja ja kalenteri roskiin(ko?)Tiistai 13.5.2014 - Kari Vahtolammi
Ajatus on hieno, mutta pelkkä siirtyminen sähköisiin työkaluihin ei ole ratkaisu. Oikeampi ratkaisu on oman työprosessin kehittäminen. Eli luoda työprosessista sellainen, että se tukee käytettäviä työkaluja. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, muistiinpano, kalenteri, ajankäyttö, työprosessi |
Muistikirjan tarpeellisuudesta?Tiistai 6.5.2014 - Kari Vahtolammi
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, muistiinpano, kalenteri, ajankäyttö, työprosessi |
Hiukan tuottavuudestaTiistai 21.1.2014 - Kari Vahtolammi
On aika jännä juttu, että harvemmin ymmärretään työpaikalla tehokkaan työnteon salaisuutta. Kriittinen lukutaito on jo osin menetty hektisessä työympäristössä, mutta usein myös pyritään hukkaamaan työntekijän tehokkuuskin. Varsinkin suunnittelutyössä ihmiselle pitäisi antaa mahdollisuus toimia tehokkaasti ja häiriöttömästi, mutta “pomo-portaassa” unohdetaan usein työnteon perusasiat. Maileihin pitäisi vastata välittömästi ja tehdä rinnakkain eri tehtäviä. Ja harvoin kiinnitetään edes huomiota siihen, että työympäristö olisi rauhallinen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, tuottavuus, ajankäyttö |
Miten älyllistä tulivoimaa voi lisätä kaistanleveyden hallinnallaMaanantai 2.12.2013 - Heikki Luoma
Se mistä on puute, voi täyttää mielen kaistan koko leveydeltä kuten silloin kun on nälkä näkee nälkää. Syntyy hienosti sanottuna kognitiivinen kuorma, koska puuttuva asia täyttää koko mielen. Kaistanleveytemme tulee täyteen. On analogia tietokoneeseen, jolta puuttuu nopeutta. Kone on hidas koska useita ohjelmia on auki samanaikaisesti. Tietokoneessa ei ole mitään vikaa. Nopeus kasvaa sulkemalla joitakin ohjelmia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, ajankäyttö, ajattelukaista, älyllinen kapasiteetti, esimiestyö, itsensä johtaminen, johtajuus, johtaminen, johtamisen kehittäminen, johtamisjärjestelmä, johtamisprosessi, kaistanleveys, käyttäytyminen, muutoksen johtaminen, muutosjohtaminen |
Aikajana poistaa stressiäKeskiviikko 25.9.2013 - Pasi Rahikka
Kun kyseessä on säännöllisesti toistuva viestinnän toimenpide, joka esimerkiksi julkaistaan tai esitetään tiettynä viikon tai kuukauden ajankohtana, voidaan aikataulusta piirtää myös aikajana. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, ajanhallinta, ajankäyttö, itsensä kehittäminen |
Aikaa ei voi hallita, tekemisiään voiTorstai 19.9.2013 - Anja Kadziolka
Itse yritän saada hommat hanskaan näin: 1. Listaan päivän asiat järjestyksessä "hoida ainakin nämä" listan kärkipäässä. Tärkeimpiä asioita ovat talouteen ja asiakashankintaan liittyvät jutut. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, organisointi, naisyrittäjät, ajankäyttö |
Mistä raha tulee?Keskiviikko 12.12.2012 - Kari Kaisto Jokin aika sitten kävin mielenkiintoisen keskustelun erään myynnin vastuuhenkilön kanssa. Ihmisen, jonka pitäisi korostaa myyjilleen miksi he tekevät tärkeää työtä ja miksi onnistumisella on merkitystä. Hän tuskaili sitä kun "työnantajayrityksessä ei ole rahaa mihinkään". Enpä malttanut olla kysymättä kuka onkaan hänen edustamaansa yritykseen palkattu huolehtimaan siitä että tulosta syntyy? |
1 kommentti . Avainsanat: Kari Kaisto, ajankäyttö, johtaminen ja esimiestyö, myynti, myyntityö, työelämä |
Saavutuksia vai selityksiä?Keskiviikko 5.12.2012 - Kari Kaisto Olen viimeisen kahden viikon aikana ainakin neljä kertaa löytänyt itseni raivoamasta itselleni. Ja aiheesta. Olen nimittäin syyllistynyt tapaan jota halveksin yli kaiken. Olen sortunut selittelemään. Onneksi en muille vaan itselleni. Asia on siis pysynyt salassa tähän saakka. Konkreettisesti arjessa törmää päivittäin käyttäytymismalliin joka on harvinaisen tehokas silloin kun haluaa välttää vastuunottoa omasta menestyksestään, tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Tämä joidenkin ihmisten krooninen sairaus on edellä mainitsemani selittely. Erittäin suurella ihmisistä sanavarastojen käytetyimpiä sanoja ovat "mutku", "sitku" ja "enku". Arki antaa meille lukemattomia tilaisuuksia selitellä: keksimme lukemattomia syitä miksi ei tarvitse tänään siivota, lähteä lenkille, miksi myöhästyin taas, miksi asiakas oli tyytymätön ja niin edelleen. Ja vika on aina muualla kuin omassa toiminnassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Kaisto, ajankäyttö, käyttäytyminen, käytösmallit, selittely |
Sähköposti 40 vuotta eikä suottaKeskiviikko 28.9.2011 - Jouni Röksä Sähköposti viettää 40-vuotisjuhliaan lokakuussa 2011. Insinööri Ray Tomlinsonin sadan koodirivin ohjelmalla tehty sähköpostilähetys tapahtui USA:ssa. 40 vuodessa sähköpostista on tullut työelämän keskeinen työväline, monille puhelintakin tärkeämpi. |
2 kommenttia . Avainsanat: Jouni Röksä, ajankäyttö, sähköposti, roskaposti, viestintä |
Aina töissä vai koko ajan lomalla?Torstai 20.5.2010 - Tarja Huttunen Näin lomakauden alkaessa suhtautuminen työntekoon lienee ajankohtainen aihe. Lehtien palstoillakin on näkynyt aiheeseen liittyviä juttuja, joten ajan hermolla ollaan. Otsikko viittaa tilanteeseeni aloittelevana yrittäjänä parin vuosikymmenen työuran jälkeen. Vastaan usein hankaliin kysymyksiin siitä, mitä nykyään teen, etten tee mitään tai harkitsen vielä, olenko nyt koko ajan töissä vai sittenkin aina lomalla. Yrittäjänä kun koen tekeväni sitä, mitä itse haluan (ja mitä toivon asiakkaitten ostavan, tämä lisättäköön). |
1 kommentti . Avainsanat: Tarja Huttunen, ajankäyttö, ajanhallinta, stressi, rentoutuminen, motivaatio, lepo, lomastressi, uupumus, työelämä, asenne, arvostus |
AsenteestaPerjantai 16.4.2010 klo 8:00 - Pauli Vuorio Kaikki lähtee asenteesta. Erityisesti myyntityössä se on totta. Jos asenne on se, että todellinen onnistumisen halu puuttuu, koko ammattitaito menettää merkityksensä. Erityisesti myyntityössä on tavoitteen kannalta näin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asenteet, myyntityö, suhtautumistapa, ajankäyttö, toiminta, työelämä, ammattitaito, ahkeruus |
Carpe diem!Maanantai 5.10.2009 klo 18:26 - Soile Haanpää Pidin aikoinaan valmennusta eräälle ennestään tutulle myyntiedustajajoukkueelle. Minua pyydettiin puhumaan ajankäytöstä. Ennen koulutusta juttelin yrityksen omistajan kanssa, ja hän kertoi minulle mieleenpainuvasti, mitä se asiakkaan luona tapahtuva myyntitapahtuma on. Mitä siinä tapahtuu ajankäytön kannalta ja muutenkin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: myynti, myyntitapahtuma, ajankäyttö, asiakas |