Näin lomakauden alkaessa suhtautuminen työntekoon lienee ajankohtainen aihe. Lehtien palstoillakin on näkynyt aiheeseen liittyviä juttuja, joten ajan hermolla ollaan.

Otsikko viittaa tilanteeseeni aloittelevana yrittäjänä parin vuosikymmenen työuran jälkeen. Vastaan usein hankaliin kysymyksiin siitä, mitä nykyään teen, etten tee mitään tai harkitsen vielä, olenko nyt koko ajan töissä vai sittenkin aina lomalla. Yrittäjänä kun koen tekeväni sitä, mitä itse haluan (ja mitä toivon asiakkaitten ostavan, tämä lisättäköön).

Toisaalta olen usein huomannut, että kunnon tauko se vasta terää tekeekin. Tämä on tuttua urheilustakin: lihas kehittyy oikeasti levon, ei harjoituksen aikana. Samoin oppimista tapahtuu levossa, kun aivot ehtivät järjestellä yhteyksiään uudella tavalla. Koin tämän ilmiön taas oikein konkreettisesti, kun pidin muitten kiireitten vuoksi hieman taukoa huilunsoitossa. Yllättäen soittimesta kuului paljon parempia ääniä tauon jälkeen, vaikka pelkäsin, että saan aikaiseksi vain sitä tavanomaista pihinää.

Lepoa siis tarvitaan, mutta onko työelämän pakko olla sellaista, että loman alkaessa menee viikko tai kaksi ennen kuin jaksaa oikeasti edes nauttia lomasta? Tämän ilmiön koin vuosi vuodelta voimakkaammin opettajan työssä, kun toukokuun loppurutistuksen jälkeen tunsin itseni kuiviin puristetuksi sitruunaksi. Ja sama tapahtui muillekin, sen saattoi aistia jo opettajanhuoneen kireästä ilmapiiristä viimeisten kouluviikkojen aikana.

Onko kyseessä liian vakava suhtautuminen työntekoon vaiko olosuhteista johtuva työn liiallinen kuormittavuus? Olosuhteita on vaikea muuttaa, ne tuntuvat päinvastoin muuttuvan aina vain kuormittavammiksi ainaisten säästöjen ja kiristysten myötä. Omaa suhtautumistaan sen sijaan on onneksi mahdollista muuttaa. Tietysti pitää ensiksi tunnistaa ja tunnustaa itselleen, että jotain on pielessä Ja sehän ei ole kivaa, kun peilistä saattaa kurkistaa ”syyllinen”.

Syyllisyyden pohtiminen ei ole kovin hedelmällistä, mutta jokainen voisi kyllä tarkistaa, että on rikostermein kuvailtuna syyntakeinen eli viime kädessä vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Tästä tilanteen tunnistamisesta voi aloittaa pohdiskelun omasta suhtautumisestaan työhön ja oman työpanoksen tärkeydestä työpaikalla.

Meissä on paljon niitäkin, jotka eivät halua (tai uskalla) olla koskaan sairauslomalla, ettei oma asema työpaikan tärkeimpänä henkilönä kärsisi. Motivaatio työhön pitäisi löytyä omasta sisimmästä, ei siitä mitä esimies tai työkaverit ajattelevat panoksestani. Silloin voisi rauhallisin mielin lomailla ja antaa aivojen levätä, sillä lepoa joka tapauksessa tarvitaan.

Toisaalta ei lomallekaan tarvitsisi asettaa niin valtavia paineita; pitääkö välttämättä ehtiä kiertää kaikki kissanristiäiset, olla mökillä, sukuloida, tehdä ulkomaanmatka, harrastaa kulttuuria, leikata ruohoa, tehdä remonttia… Kannattaa valita itselle (ja läheisille) tärkeimmät jutut, ja jos työasiat tulevat mieleen mökin laiturilla loikoillessa, antaa tulla vaan.

Työ ja loma ovat samaa elämää, osa tätä hetkeä, joka on juuri nyt –ja nyt –ja nyt. Nautitaan elosta täysin rinnoin joka hetki!

Tarja Huttunen
www.tarjantaivutus.com