Blogin arkisto

Älä hoe omaa totuttasi kuin levysoitin - kuuntele kuuroutuaksesi

Perjantai 19.2.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgMeillä kullakin on omat ongelmamme. Käymme itsemme kanssa Jaakobin painia milloin minkäkin ihmissuhteisiin liittyvän haasteen kanssa – puoliso, vanhemmat, sisarukset, ystävät… Se, joka kokee ongelman, yrittää löytää mielenrauhan selittämällä tilanteita luottamilleen ihmisille. Usein kuitenkin haasteena on se, että vaikka puhuminen, avautuminen, helpottaa niin samalla ongelman omaavalla ihmisellä jää levy päälle. Silmät ja korvat kutistuvat ja suu kasvaa moninkertaiseksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, kehittyminen, itsensä kehittäminen, keskustelu, dialogi, vuorovaikutus

Älä lupaa mahdottomia ja aja itseäsi umpikujaan!

Perjantai 6.2.2015 - Juha Ahola

juhaahola.jpgEräille koulutuspäiville, joille osallistuin, minulta pyydettiin erillinen puheenvuoro. Aihena oli: "Miten myydä tuote x?" ja aikaa varattu 45–60 minuuttia. Koulutuspäivän ohjelma oli varsin tiivis ja toinen koulutuksen järjestäjistä kysyi aamupäivällä pari tuntia ennen osuuttani, onnistuisiko vetää oma setti 30 minuuttiin. Lupasin innokkaasti, että pystyn luovimaan tilanteen mukaan, kyllähän se passaa!

Lähdin liikkeelle samoilla slideillä osuuteeni. Hoputin ja kiiruhdin aikataulun kanssa, jotta ehdimme mahdollisimman paljon, mutta kylläpä se kävi selväksi, että 30 minuuttia oli aivan liian vähän aikaa osallistavaan tyyliini, kun vuorovaikutusta luonnollisesti syntyi. Yritin kuitenkin ehtiä mahdollisimman paljon ja aika ylittyi eikä kaikkia asioita ehditty käsitellä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, esiintyminen, itsensä kehittäminen, kehittyminen, oppiminen

Itsensä kehittämisen lähteenä avoimuuden lisääminen, luottamuksen rakentaminen ja palautteen käsitteleminen

Perjantai 9.5.2014 - Juha Ahola

joharinikkuna

AVOIN: Itselle tunnettu – toisille tunnettu

  • avoin, hyväksytään toinen toisemme
  • isompi yhteinen eheä kuva
  • voi ottaa riskejä

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Juha Ahola, itsensä kehittäminen, itsetutkiskelu, joharin ikkuna

Valtava tietopankki jää käyttämättä, kun keksii pyörää uudelleen?

Perjantai 28.3.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgAhkeroiminen ja oman pään vaivaaminen on tärkeää. Sellaiset ihmiset, jotka jaksavat pakertaa haastavien tehtävien parissa, menestyvät usein alalla kuin alalla. Tällä kirjoituksella en halua dismissata ahertamisen merkitystä.

Luin keväällä kirjan nimeltään Apinajohtaminen. Siinä kerrottiin, mikä ero on yli 35-vuotiaan ja alle 35-vuotiaan ajatusmaailmassa (*)? Eräs seikka oli sellainen, että alle kolmivitonen kysyy ongelmatilanteessa herkästi tuttavapiiristään jeesiä. Yksi keino tähän on Facebook. "Tietääkö kukaan…?" Useilla meistä alle kolmivitosista on satoja ja jopa yli 1000 kaveria FB:ssä. Ja jos siihen päälle luetaan vielä ne kaverit, jotka eivät ole FB:ssä tai eivät ole FB:ssä aktiivisia, kullakin meistä on kavereita (ihmisiä, joita tiedetään/tunnetaan nimeltä ja kasvoilta = "tuttavapiiri") sanottakoon keskimäärin 700 (olkoon hatusta heitetty luku).

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, itsensä kehittäminen, verkostoituminen

Ihmiset tuppaavat jähnätä lähtötelineissä - kaikkien liikennevalojen ei tarvitse olla vihreitä, jotta voi aloittaa matkan

Perjantai 21.3.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpg"Mää en ois mää, jos mää en tällälailla jahkailisi…"

Omat uskomuksemme, juuri ne, joista haluamme näköjään pitää tiukasti kiinni, pitävät meidät lähtötelineissä.

Aloitin blogini kirjoittamisen tammikuussa 2012. Päätin alkaa kirjoittaa itseäni kiinnostavista aiheista, joiden parissa olin työskennellyt useampien vuosien ajan. En tiennyt tarkkaan, mihin blogin kirjoittaminen voisi johtaa tai mihin se ihan tarkalleen ottaen tähtää. Oli ajatuksia itsensä kehittämisestä, mukavauusalueen laajentamisesta, kirjoittamaan oppii kirjoittamalla –ajatuksesta, oman brändin luomisesta, esille pääsemisestä, muiden auttamisesta (olinhan jo ennen blogin perustamista aktiivinen jakamaan ajatuksiani ja auttamaan mm. myyjiä pääsemään parempiin tuloksiin) jne.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, itsensä kehittäminen, motivaatio, rohkeus

Mikä saattaa herättää aivonystyrät kehittämään yrityksen toimintoja?

Perjantai 6.12.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgKuulin eräästä yrityksestä, jossa tyypillisen aloitelaatikon (jossa esitetään uusi ratkaisuidea) sijaan palkitaan sekä ongelman esittäjä että ongelman ratkaisija, mikäli asia on keskeinen ja hyödyllinen yrityksen toiminnan kannalta.

Usein näemme ongelmakohtia helposti arkisessa työpäivässä ja niistä puhutaan kuppikunnissa jupisten. Ongelmien ratkaisijat ja etenkin toimeenpanijat puolestaan ovat kortilla. Olisiko siis fiksua kannustaa nostamaan keskeisimpiä ongelmia esiin, tehdä siitä hyväksyttävää ja jopa toivottavaa siten, että ongelman esittäjällä ei tarvitse siis olla ratkaisua. Nurkkakuntaisista jupinoista todennäköisesti nostetaan vain tärkeitä ongelmia esiin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, osaaminen, kehittyminen, itsensä kehittäminen

Menetkö töihin?

Keskiviikko 30.10.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgKun menet töihin, menetkö oikeasti töihin? Vai menetkö töihin tekemään jotain muuta?

Pidätkö selaimesi avoinna koko päivän? Onko sähköpostisi päällä ja näkyvissä koko päivän? Haetko uusia juttuja ja häriöitä? Vai teetkö sitä työtä mitä sinun pitää tehdä?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Menestystä kuuntelemalla

Keskiviikko 23.10.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgHello! Tämän juttuni lopussa pyydän sinulta hieman apua osallistumalla kyselyyni. Minulla on juotavana herkullista David's Tea -kaupan orgaanista Saigon Chai -teetä jäälleen kerran. Mitä sinä juot tänään? (klikkaa kommentoi ja kerro).

Tohtorit Rober Brooks ja Sam Goldstein kertovat upeassa kirjassaan The Power of Resilience (kumppanilinkki) mielenkiintoisia juttuja siitä, kun he kysyvät asiakkailtaan heidän omista viestintätaidoistaan. Melkein kaikki kertovat olevansa hyviä puhumaan. Lähes kukaan ei kerro viestinnän kannalta (ehkä vieläkin) tärkeämmästä osasta, kuuntelemisesta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Välittämistä ei voi korvata

Keskiviikko 16.10.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgUnelma-asiakkaasi osaa kertoa välitätkö heistä oikeasti, vai yritätkö vain saada kaupat tehtyä. He kuulevat sanoistasi ja äänestäsi välitätkö vai et. He näkevät teoistasi ja tavastasi toimia—teeskenteletkö vai et.

Maailmassa, jota ohjataan kaupallisuuden, globaalistumisen ja erottelun kautta, paine siihen, että uskotaan ja käyttäydytään siten, että liikesuhteet ovat vain liikesuhteita tapahtumien ympärillä, on valtava. Ne meistä, jotka välittävät oikeasti asiakkaistaan ja suhteistaan, erottuvat massasta. Heihin luotetaan ja heidät toivotetaan tervetulleiksi, heistä tulee asiakkaiden strategisia kumppaneita.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Varmista kannattavuus

Keskiviikko 9.10.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgJos organisaation myynnin tilanne on hallinnassa, eli tiimeillä on riittävästi aktiviteetteja ja asiakkaita, kannattaa keskittyä kehittämään tarjoomaa.

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että vaikka nykytuotteilla ja ratkaisuilla tehtäisiinkiin kauppaa, ne eivät välttämättä tulevaisuudessa palvele tarpeita, ne eivät ehkä mahdollista lisämyyntiä, tai tuotepaletti on liian hajallaan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Miksi ideastasi ei tullut totta

Keskiviikko 2.10.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgOletko koskaan saanut sellaista todella isoa ideaa, sellaista, joka satavarmasti tuottaa läpimurtojuttuja ja maailmaa mullistavia tuloksia? Onko sen toteuttaminen käytännössä ollut hankalaa

Sinulla on aivan varmasti ollut tällaisia hetkiä, olet keksinyt ideoita, joilla voit parantaa omia tuloksiasi. Sinulla on ollut ideoita siitä miten voisit parantaa asioita töissäsi. Ja olet aivan varmasti keksinyt jossakin kohdin maailmaa mullistavia ideoita, jotka tekisivät unelma-asiakkaidesi elämästä helpompaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen, idea

Aikajana poistaa stressiä

Keskiviikko 25.9.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgProsessien tarkoituksena ei ole estää terveen järjen ja ammattitaidon käyttöä vaan kuvata toimenpiteiden järjestystä.

Kun kyseessä on säännöllisesti toistuva viestinnän toimenpide, joka esimerkiksi julkaistaan tai esitetään tiettynä viikon tai kuukauden ajankohtana, voidaan aikataulusta piirtää myös aikajana.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, ajanhallinta, ajankäyttö, itsensä kehittäminen

Kokeile, opi, ja toista uudelleen

Keskiviikko 18.9.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgHuomenta taas! Tämä juttu kertoo paljon minusta itsestäni. Mutta tavoitteeni on tästä huolimatta se, että annan sinulle mahdollisuuden ajatella paljon itseäsi, jos onnistun.

Kirjoittaessani tätä, kirjani, jonka kirjoitin yhdessä Julien Smithin kanssa on noussut Amazonin markkinointikirjojen listoilla sijoille #1 ja #3! Kirjamme pääsi ensimmäisenä päivänään kaikkien kirjojen listalla sijalle 411. Ensimmäisenä päivänä julkaisun jälkeen. Kiitos kuuluu sinulle. Sinä sait tämän aikaan. Uskon, että kirjamme pärjää vielä tätäkin paremmin. Kiitos.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Valmenna sinäkin tiimiäsi

Keskiviikko 11.9.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgSinun on valmennettava joukkueesi tarjoamaan parasta osaamistaan. Toisinaan sinulla on tähtijoukkue, eli sellainen jengi, joka rikkoo ennätyksiä ja ylittää kaikkien odotukset—jopa omansa.

Toisinaan sinulla on joukkue, jolla on hieman tarvitsemaasi vähemmän osaamista, ja joskus sinulla on tiimi, joka on hieman keskitasoa parempi. Sinun hommasi on valmentaa joukkueesi tuomaan esille sen paras osaaminen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Myyntiprosessissasi on virhe

Keskiviikko 4.9.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgThe Difference Between a Sales Process and a Methodology, Anthony S. Iannarino ~

Resepti on prosessi. Se kertoo sinulle vaihe-kerrallaan, mitä sinun on tehtävä saavuttaaksesi jonkun tietyn lopputuloksen. Jos leivot kakkua, resepti johtaa sinut alusta loppuun, kattaen kaikki vaiheet siinä välillä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, myynti, myyntityö, asiakas, itsensä kehittäminen

Itsenäisyys ei ole vapautta

Keskiviikko 28.8.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgItsenäisyys, ei ole vapautta, tai vähintäänkin se ei ole vapautusta kaikesta. Itsenäisyys on monien vastuiden hyväksymistä.

Itsenäisyys Ei Ole Vapautta

1776 joukko ihmisiä uudessa maailmassa, josta myöhemmin tuli Amerikka, allekirjoittivat itsenäisyyden julistuksen. Kyseinen dokumentti ei sanonut, "Okay, tästä lähtien hommat ovat helpompia". He luopuivat taloudellisesta tuestaan, hallinnostaan, sidoksista useisiin hankkijoihin, ja monesta muusta. Niin, heillä oli hyvää syy tähän kaikkeen. Diili itsessään oli huono.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Tavoitteiden takaa-ajo

Keskiviikko 14.8.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgÄlykkäät johtajat ymmärtävät että tavoitteiden tavoittelu ja takaa-ajaminen vain niiden itsensä takia ei ole tarkoituksenmukaista tai riittävää.

Organisaation kaikentyyppisten tavoitteiden tavoittelun täytyy aina olla tarkoituksellista, fokusoitua, jatkuvaa, toisinaan myös agressiivista ja periksiantamatonta yhteistoimintaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen, esimies, johtaja

Ratkaisu voi olla silmiesi edessä! Nyt hävettää?

Perjantai 9.8.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgJoskus ratkaisu voi olla lähempänä ja yksinkertaisempi kuin uskotkaan. Olemme olleet samassa toimistossa vuoden 2010 alusta alkaen. Joskus valo häkäisee ikävästi ikkunasta ja tietokoneen ruutua on pitänyt kääntää, ettei valo paista ikävästi ja heijastu silmiin. Yhtenä päivänä kannoin ison irto-oven yhden työntekijän pyynnöstä tämän selän taakse ikkunan eteen, jottei aurinko pääse paistamaan kuvaruutuun.

Seuraavana päivänä marssin toimistolle ja kuinka ollakaan, toimiston naisväki oli hoksannut, että ikkunoissa on sälekaihtimet! Arvatkaapa nolottiko? Minä kannan ison oven verhoksi, kun ratkaisu olisi ollut kotoa ja joka paikasta tuttu sälekaihdin. Olimme siis olleet jo vuosia toimistossa huomaamatta sälekaihtimia ainakaan niiden käyttötarkoituksen kannalta.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Juha Ahola, itsensä kehittäminen, osaaminen, tartu hetkeen

Martha Stewartin kymmenen ohjetta menestykseen

Keskiviikko 7.8.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgMartha Stewart on meille suomalaisille hieman ehkä etäinen, ja joillekin, jopa tuntematon hahmo. Amerikassa hän on kuitenkin yksi arvostetuimmista elämäntapaguruista ja mediamoguleista tänä päivänä.

Tässä Marthan kymmenen ohjetta matkallesi menestykseen, silloin kun aloitat omaa yritystäsi ja seuraavaa elämääsi. Nämä ajatukset perustuvat hänen omiin näkemyksiinsä hänen omista kokemuksistaan, jotka syntyivät jo vuonna 2005, kun hän oli vankilassa tekemistään sisäpiirikaupoista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen

Sytytä asiakkaasi liekkeihin

Keskiviikko 17.7.2013 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgOletko koskaan yrittänyt pitää omaa liekkiäsi tai leirinuotiota yllä? Jos olet onnistunut liekin sytyttämisessä, silloin tiedät, että paras tapa pitää se palamassa, on ruokkia sitä jatkuvasti. Tällöin liekkisi ei koskaan sammu, jolloin sitä ei tarvitse koskaan sytyttää uudelleen.

Tämä tietysti vaatii jatkuvaa valvontaa ja huolenpitoa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, itsensä kehittäminen, asenne, myyjä, myynti

Vanhemmat kirjoitukset »