Älä hoe omaa totuttasi kuin levysoitin - kuuntele kuuroutuaksesiPerjantai 19.2.2016 - Juha Ahola
Unohtuu kuuntelu ja dialogin synnyttäminen. Pahaa oloa ja mieltä puretaan vain puhumalla jollekulle. Samalla unohtuu avoimuus peilata ajatuksiaan, heittää ajatuksiaan syrjään (kyseenalaistaa oma totuus) ja yrittää kuulla erilaisia näkemyksiä asiaan. Ohjeet ämpäristä poispääsyyn tulevat ämpärin ulkopuolelta. Kun ongelmat kasvavat, ihminen tuntuu sitä enemmän käpertyvän ongelmiensa keskelle ja vahvistavan omilla puheillaan nykyistä totuuttaan. Eheyttä ja avoimuutta ei riitä kuulla uutta ”totuutta”. Uudet ideathan loukkaavat ihmisen nykyistä maailmankuvaa. Kuulin taannoin mielenkiintoisen neuvon kuuntelemiseen. On tavallista neuvoa, että pitäisi kuunnella tarkkaavaisesti ja empaattisesti ja ylipäätään kuunnella enemmän kuin puhuu. Neuvo kuului näin: Kuuntele kuuroutuaksesi! Pohdin sanoman sisältöä useaan otteeseen, mitä tuo tarkoittaa. Tulkitsen sanoman niin, että kun valtaosan ajasta toitotamme kuin äänilevysoitin samaa virttä, meidän pitäisi aidosti laskea suojausta ja haastaa nykyinen totuutemme – kuulla myös se, mikä saattaa tehdä kipeää. Jos voisin siis antaa hyvän ohjeen ”syvissä vesissä majailevalle”, sanoisin, että kuuntele kuuroautuaksesi. Niillä ajatuksilla, millä nykyiseen tilanteeseen on jouduttu, ei nousta suosta. Tarvitaan ajatusten päivittämistä. Sitä enemmän kuin tekisi mieli omia tuntemuksiaan ja viisauksiaan, pitäisi olla myös avoimuutta kuunnella ja kuulla, mitä ei-ämpärissä-oleva sanoo. Saatat aidosti luulla, että olet lukinnut pyöräsi oikeaoppisesti. Älä soita ainakaan samaa levyä enempää. Mitä jos kuuntelisit, mitä kaverin levyllä kuuluu? Juha Ahola |
Avainsanat: Juha Ahola, kehittyminen, itsensä kehittäminen, keskustelu, dialogi, vuorovaikutus |